tunnustuksia

Tunnustan kirjoittaneeni raflaavia otsikoita. Tunnustan kirjoittavani huonoja(kin) runoja. Tunnustan kirjoittavani muusta, jottei minun tarvitsisi kirjoittaa itsestäni, vaikka muusta kirjoittaessani kirjoitan myös itsestäni. Tunnustan ettei kirjoittamisellani ole suuntaa. Tunnustan kirjallisen energiani ehtymisen mahdollisuuden.

Tunnustan, että väittäessäni itseäni sosiaalisesti rajoittuneeksi en puhu aivan totta. Sosiaalisuus ja yhteisöt ovat kuitenkin leikkiä, jossa jokaisella on omat sääntönsä. Leikin nimi on elämä. Olen huono siinä, vaikka minullakin on leikkijän mieli.

Tunnustan nuorena kuvitelleeni itseni älykkääksi. Sittemmin elämä on toistuvasti todistanut muuta. Lohdullista on se, että kirjoittajan ei tarvitse olla erityisen älykäs. Hänellä pitää olla kielen tajua, rohkeutta, persoonallisuutta, eläytymiskykyä. Älykkyydestä puhuminen on älyllinen itsemurha. Älykkyys on kuin luovuus: meillä kaikilla on sitä jonkin verran joissain asioissa.

kuljen aavikolla

Kuljen aavikolla, leikkii hiekassa kuiva tuuli, kurkun karhentaa ja aivot höyrystää. Kuljen aavikolla, näen epämääräisen liikkumattoman hahmon, mutten ole valinnut Saharan ja Nevadan välillä, avoin kysymys: akaasia vai kaktus. Ehkä se on toinen minuuteni jähmettyneenä minut nähdessään tai minä itse samassa paikassa toisessa ajassa, aavikolla kuljen, kysymys tekee minut janoiseksi ja kurkotan lonkeroa. Kari Koff on kaikkien janoisten sankari, nielen mielen matkaa nopeaa ja edullista. Paha vain ettei aina saa mitä tilaa ja tässä suhteessa unet palvelevat paremmin. Epäröin yhä vuorten ja hiekkadyynien

kun kello löi kahdesti

VII

kun kello löi kahdesti nähtiin kadulla riisuutuva mies
joka viilsi pohkeensa auki ja nosti sieltä pullon huulilleen

kuultiin naisesta joka kömpi televisiosta ja jäi vieraaksi
roikutti kattokruunussa loputonta kuurauntaan

unessa elefantit kävivät ympyrää kärsä hännässä,
häntä kärsässä tallasivat syvästä polusta haudan itselleen

ja kuultiin vankilassa viruvasta runoilijan aaveesta
joka kirjoitti aina vain kuolemasta sitä itse saavuttamatta

s 8

fondymentalisti

muulitunneli

calvinkone

virallinen ääntäjä

tajurauhaset

naulelma

sivuperso

jokin nopea ja näkymätön

I

Jokin nopea ja näkymätön, se on läsnä
kaikkialla yhtaikaa; maa, meri avaruus.

Mutta on yksi, joka ei ole hyvä eikä paha.
On yksi joka pitää seinät paikoillaan.
Se on sinä ja minä ja me kaikki.

Putosit painottomaan tilaan
ja olet kahta seinää rikkaampi.
Seinien sisällä kysymykset
kimpoavat edestakaisin kuin elektronit,
ytimessä jota et voi nähdä
- mutta tuntea voit,
protonit ja neutronit tarraavat toisiinsa.
Vastaukset ovat avoimet.