25. marraskuuta 2012

det som aldrig blev färdigt

(KESKENERÄINEN NÄYTELMÄ KAHDELLE ÄÄNELLE)


Se mikä ei koskaan tullut valmiiksi. Siitä se on. Siitä minä yritän kertoa.

Viiva liikkeessä. Matkalla kieleen. Vapauttava kieli. Ihon kalpeus, hetki ennen punaista tulvaa joka nousee ja paljastaa. Pysähtynyt aika, sinetöity kirjekuori. Et saa avata sitä. Sinun täytyy lämmetä ensin. Sinun täytyy olla lämmin ennen lähtöä.

Kohtasin sinut lattialla. Sanat ympäröivät sinua. Halkesin kun takerruit niihin. Halkesin ja karisin kuin tuhka sormiesi välissä. Yritin syleillä sinua. Se olikin sinä josta tuli tuhkaa ja karisit pois.

20. marraskuuta 2012

vieraana j. k. ihalainen

Miten kirjallisuutta eletään? Shamaanibeatnikki, kirjaltajanomadi, kulttuurinostalgikko ja elämäntapakriitikko J. K. Ihalainen on tehnyt kaiken toisin, lähtenyt ensin maailmalle ja siirtänyt kokemuksensa ja vaihtoehtoiset todellisuudet kirjoittamisensa ja kustantamiensa kirjojen peruskiveksi.

Olet matkannut Himalajalla, Saharassa ja Mongoliassa. Mitä matkat ovat tuoneet kirjoittamiseesi ja toisaalta näkemykseesi elämästä ja itsestäsi?
Matkustaminen on tuonut nöyryyttä ja näköalaa siihen, miten yksinkertaisissa oloissa eletään intensiivistä ja rikasta elämää. Matkustaessa kävellään paljon, kävelemisessä on meditatiivinen, eheyttävä vaikutus. Elämäni ns. huippukokemukset paikottuvat Himalajalle. Silloin huomaa sen miten kykenee lopettamaan selittämisen (itselleen ja muille) ja kykenee antautumaan kokemiselle. Kirjoittamiseen huippukokemukset vaikuttavat siten, että ymmärtää etteivät kaikki kokemukset ole siirrettävissä. Ne jäävät selittämättömiksi, ja niitä on mahdollista lähestyä vain aavistelemalla, aistimalla. Vieraillessani tiibetiläisessä gombassa mantraavien ja musisoivien munkkien luona olin todella onnellinen, ettei minulla ollut minkäänlaista tallenninta mukana.

Otit nuorena pestin merille ja sittemmin olet asunut Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa 1970- ja 80-luvulla. Millä tavoin tuonaikainen elämä poikkeaa myöhemmistä elämänvaiheistasi? Millaisina sikäläiset elämäntavat ja (ala)kulttuurit ovat näyttäytyneet, miten skandinaavinen ja suomalainen mielenmaisema eroavat toisistaan? Jos erot olivat suomettumisen aikoina suuret (?), ollaanko nykyään kaikki vain (olevinaan) eurooppalaisia ilman paikallisia mausteita ja vailla poliittista itsemääräämisoikeutta?
Matkustellessani runsaan vuosikymmenen ristiin rastiin Pohjoismaita opin työelämän kautta tuntemaan hyvinkin erilaisia ihmisiä. Ehkä eniten minua miellyttivät norjalaiset ja saamelaiset, eli arktinen mielenlaatu. Tanskassa asuin kymmenisen vuotta, ja siellä tutustuin hippien, punkkareiden ja talonvaltaajien maailmaan. Opin suoran toiminnan erilaisia muotoja. Näin vaihtoehtoisen toiminnan ja talouden käytännössä, eli musiikissa, teatterissa, käsityöläisyydessä, asumisessa ja kaupankäynnissä. Näin erilaisia utopian malleja, jotka joko toimivat tai sitten eivät. Totta kai vertasin näitä ilmiöitä Suomeen, ja oli todettava, että Suomessa tällaista elämää eli vain kourallinen ihmisiä. Suomessa muutos tapahtui vasta Glasnostin jälkeen, ja ilmapiiri muuttui muutamassa vuodessa sallivammaksi, syntyi uudenlaisia vaihtoehtoja, kommuuneja, radioita, kauppoja.

2. marraskuuta 2012

saksittua (kirjoitusprosessi)

        "Monesti lauserakenne vie minua: syntaksi, sanajärjestys ja intonaatio. Nautin jostakin kenties toisaalta lainatusta rytmistä  ja retoriikasta niin paljon, että tahdon toistaa ja varioida sitä. Samalla kuuntelen assosiaatioita, sitä, mistä asiakokonaisuudesta, tyylistä, tunnelmasta, kuvastosta, kuvitteellisesta tai todellisesta intertekstistä nauttimani rakenteet ja rytmit ovat osia ja mihin ne mahdollisesti johtavat.
        Syntyy jonkinlaisia magneettisia keskipisteitä, jotka tuovat runoon lisää materiaalia ja joihin palaamalla runon koherenssia voi hallita. Samalla syntyy reittejä ulos ja kauemmas, kun kuvakokonaisuuksien tai kerronnallisten elementtien alun perin toissijaisempi aines alkaa saada lisää painoa ja synnyttää liepeilleen uutta – toisin sanoen tekstiä liikuttavat eteenpäin assosiaatio sekä synekdokeisuus, eli yksityiskohtiin tarkentaminen ja uuden kokonaisuuden mukaan tuominen niiden kautta.