28. syyskuuta 2009

suuret kertomukset ovat kuolleet

...vai ovatko? Mikä on viimeksi lukemasi kirja, joka arvostetaan klassikoiden joukkoon tai jonka itse arvotat sellaiseksi? Mitä kirjalta vaaditaan, jotta se ansaitsee noston jalustalle? Suuria tunteita, kasvukertomuksen, elämälle heittäytymistä, moraalitutkielmia, maailmanmullistuksia, historialliset puitteet, kronikkaa, uuden kielellisen tai rakenteellisen position, mitä? Ja tarvitseeko todella merkittävän kirjan edes olla mikään tiiliskivi? Mikä ylipäätään puhuttelee lukijoita yli erilaisten rajojen ja aikojen vai olemmeko sittenkin sidoksissa pyhään kaanoniin?

Maailma on ehtinyt muuttua moneen kertaan kirjoitetun historian aikana. Suuret kertomukset ovat alunperin tyydyttäneet ihmisen turvallisuudentunnnetta ja maailmanjärjestystä myyttien, seikkailujen ja uskonnollisfilosofisten kirjoitusten myötä. Kun kirjallisuus asettui tavallisen ihmisen tasolle, päästiin jo tilanteisiin joissa teos saattoi olla uhaksi poliittisille tai uskonnollisille vallanpitäjille. Tällaiset kirjat saavat usein tunnustuksensa vasta jälkikäteen.

23. syyskuuta 2009

mutta

Tyhjä katu, jonka keskellä Sattuma ja Nautinto pysähtyvät, potkivat viimeiset hiekat sivuun ja haistavat oman hikensä väreilevässä ilmassa. Hetki vielä, ja revolveri sylkäisee suustaan sähisevän partikkelin joka kiitää kohti silmäkuoppaa, repii aivojen hyytelön takaraivon kautta vapauteen. Mutta odotetaan: still-kuva, luoti pysäytettynä puolimatkaan. Mitä se tietää kohteestaan, onko ajoitus ja tarkkuus suhteessa siihen iloiseen välinpitämättömyyteen, jolla sormi painaa liipaisinta? Yksinkertainen binäärinen elämä, käsky ja lepo. Jos partikkeli tietää paikkansa, viekö lauseelle levitetty punainen matto saluunaan ja yläkerran tytön vuoteeseen? Ja onko katu aito, sen ihmiset hikikarpaloineen vain hologrammeja, kaupunki pelkkä lavaste, suuri kohtaus pientä elämää varten. Tai päinvastoin?
TuliSavuNet 2007

17. syyskuuta 2009

karkkisurua kestää

Karkkisurua kestää kaupasta pitkään.
Tänään sain viattomia sydämiä, sivulauseessa,
mutta piilopäivänä en häntä ajattele.
Hän opiskelee kauneutta, minä kuljen rujon maailman laitaa.
Hänessä on ominaisuuksia, toisenlaisia, mutta hän ei näe
otsani arpia, kantapään murtumia.
Hän laulaa kauniimmin ketään, mutta rakkaus