18. joulukuuta 2007

pastoraaliluonnos

”niin ääni on toinen etkö kuule etkö tunne värähtelyä peikko perkele
kuule mua nyt on se hetki nyt hohkaa taivas luumunpunainen maa
oranssikeltainen ja tammikaiseni ota minut syliisi kiedo oksasi

ympärilleni tuuli tyyntyy lämmitä vatsaani hiipii kaste korsien
ylpeyteen männikkö kukkulan harjalla ei uskalla väistää katsetta
peikko perkele olkoon yösi uneton jos et minua kuule hirttäytyköön

lakana jalkoihisi jos et minua tunne pulppuaa lähde solisee ohuita
siivuja vain ohuita siivuja sinusta haluan morsetan morsetan
värisen ja varisee lehdet maahan omaan taivaaseen tämä karheus

8. joulukuuta 2007

lukitut huoneet

Nukkuessasi oli seinään kaappikellon viereen kasvanut ovi.
Nousit ylös, on käytävä

sinua varten. Jäi päivä taakse ja katselet fosforikuutamoa,
miten se lankeaa ikkunasta, valaisee kahta muuta ovea,

seinien maalaukset kiiltävät, keskellä huonetta
suuret sormet avautuvat kuin viuhka tai mustan kukan terälehdet.
Kylmä, varjoton huone.