illalla luen luontoa

lyssna till regnet / innan det faller

Bo Carpelan

Illalla luen luontoa, luen itseni uneen.
Lamppu heittää kattoon varjon,
piirtää pyykkitelineestä reviirin vaatteiden hahmolle
joka huojuu ja värisee kuin nuori koivu tuulessa,
huojuu ja värisee hengitykseni tahtiin.
Hahmo ottaa askeleen minua kohti.
Se tulee sisääni, siitä tulee minä.
Jokin kauan sisintä painanut poistuu.
Suljen silmät, sammutan lampun, leikkivät värit.
Hengitys läpäisee minut.

mitä sinä sanot

Mitä sinä sanot, kaikki oli kuitenkin pelkkää erehdystä.
Täällä ovat jo koivut lehdessä, talot paljaat
kalliot peittyvät vihreän eri sävyihin.
Tiesitkö että luonnossa on yli 300 vihreän sävyä, että lintu
pystyy näkemään 150 kuvaa sekunnissa?
Ei pidä järsiä siltaa, ei pidä vilkuilla kauluksen alle.
Sinulla on kaunis käsiala, kuten naisilla usein.
Grafologista hölynpölyä, niin monet häiriintyneet
kirjoittavat kauniisti. Kun etsit rivien tarkoitusta, kun uskon
että helteet hellivät meitä elokuussa, nyt on niin kylmää.
Voitko väittää että lammesta kuvastuva taivas on vähemmän
totta, lantion vimmainen liike, miten kevyesti
valahtaa mekko rannalle, miten raskaasti kiitää unen juna.
Mutta aamut ovat aikaisia lähtöjä tuntemattoman luota
tuntemattoman luo. Men du får väl ett kort i stället! Grattis!

kanaalin vesi seisoo

Kanaalin vesi seisoo, terassi tyhjenee.
Leopardipukuinen nainen kopsuttelee kauas kohti iltaa,
tuoksuineen, haluineen, kaikkineen. Inga kulkee
kukkamekossa, tyttö imee pirtelöä, mies napauttaa savukerasiaa,
          kääntää sivua tuuli kaataa
aurinkovarjon. Inga tahtoo,
Ich liebe dich, was, hyväilee hiuksia, schön, schön
               nauraa.     Hetkeä ennen
kalan perspektiivistä lokkia ei ole olemassa.
Ruoho ilakoi tuulenvireessä, kylpee valossa
                    lupausten ilta.

sanat soivat räikeästi

Sanat soivat räikeästi ja raakkuen, ei, sanomisen tapa
ja kukapa täällä kasvot peruslukemilla
liihottaisi, paitsi nenäapina: se ui ja märehtii tyynesti.
Mutta hyväili meitä aamun letkeys, toivossa nouseva päivä!
Katson kuvaa, sinä seisot rannalla hiukset hulmuten pitkä takki ylläsi,
jotain joulu-maaliskuun väliltä, kaislat huojuvat, vesi vapaana.
Kenties vaellat rehevöityneen järvesi rannalla

yhden lasillisen sallin

Yhden lasillisen sallin itselleni. Yhden lasillisen yksinäisten nukketalossa. Tämä poikkeama, joka vahvistaa säännön, poikkeama joka kasvattaa itsestään sääntöä suuremman. Juoma on hyvää, kurkku ottaa ahnaasti vastaan jokaisen kulauksen. Kohotan maljan kunniaksesi, sillä en voi poistaa sinua runostani. Jos sen tekisin, tähän repeytyisi suuri aukko, se kasvaisi jokaisesta täytöstä.

ei kannettu vesi kaivossa pysy

Ei kannettu vesi kaivossa pysy.
Kun nainen piirtää sydämen, hän pitää miehestä viattomasti.
Mutta miehen aivokurkiainen ei osaa yhdistää kuvaa
ja tunnetta, siksi hän ei koskaan ymmärrä naista.
Kolmen kuukauden jälkeen makakilauman naaraat
raatelevat uroksen, jonka parittelu on aggressiivista,
joka kiusaa edellisen johtajan pentuja
Tunne on kokonaisvaltaista ja läsnä aina, sanoo nainen.
Tunne on tekoja ja läsnäoloa, sanoo mies.
Sydän on osoitus syvästä rakkaudesta, sanoo pyyteetön.
Sydän on kevytkenkäisyyttä, sanoo vaatelias.

pimeys, ja aina tarkasti

Pimeys, ja aina tarkasti
puolen minuutin välein kuului lampusta napsahdus.
Katot suojaavat pilviltä, matot
betonin hyväilyltä. Olen viipynyt, keltaiset tiilet vaahteran varjossa,
vaikka koti tästä tuli, suihku vuotaa,
pudotessaan pisara antaa metallisen soinnin.
Asiat tapahtuvat huomaamatta, hiipien.
Sinä olit onnellinen, vihasit pölypunkkeja!
Päivä heijastaa viereisen kerrostalon

lampi on täynnä ääniä

Lampi on täynnä ääniä, he narskuvat, he kvaakkuvat
ja mäiskivät vettä pyrstöillä, sukivat höyheniä.
Keväisin he napsivat ahnaasti matoja kynnöksistä.
He ovat lempeitä veijareita etanat suussaan.
He ovat arkoja ja epäluuloisia, heistä tulee helposti ärtyisiä.
Anas platyrhynchos, kesytetty sinisorsa, tuttavallisemmin ankka,