ebentuuri

Hän kuunteli lumoutuneena, ei, hän katseli. Poika vaikutti huolettoman keskittyneeltä ja soitti koko vartalollaan, pitkät sormet tanssivat koskettimilla, Chopinin preludit soljuivat ilmassa kirkkaina ja täsmällisinä. Hän pani merkille että poika vilkaisi vain kerran ohimennen nuotteja. ”Vivace”, kultaseni, ”con fuoco, muista että herkkyyteen kuuluu intohimoa”. Vaikka mitäpä hän voisi pojalle enää opettaa. Hän oli sonnustautunut vihreään, avokaulaiseen ja kukkakuvioiseen raion-mekkoon, silmäluomissa samaa sävyä, huulissa pinkkiä. Hän tunsi itsensä nuoreksi.

Oikein hienoa, hän kuuli sanovansa, otetaanko seuraavaksi Schubertin Wanderer fantasia, jaksatko sinä? Poika nyökkäsi ja katsoi suoraan silmiin. Olemus oli äkkiä itsevarma, jopa hivenen röyhkeä? Poika kääntyi takaisin, piti käsiään pitkään ja teatraalisesti koskettimien yllä ja alkoi soittaa. Miten hän rakastikaan näitä kromaattisia vaihdoksia, sävelet tuntuivat iskostuvan raajojen kautta yhä syvemmälle häneen, jotain hyvin pakottavaa ja samalla vapauttavaa. Väkevää ja kiusoittelevaa, hän saattoi miltei nähdä Franz Peterin lied-liehittärien ympäröimänä. Hän asetti kätensä hennosti pojan olkapäälle. Sävelten välistä pidempää taukoa tuskin huomasi.