3. helmikuuta 2013

huoneet synnyttävät huoneita

Esikoiskirjani, runokokoelma Huoneet synnyttävät huoneita on ilmestynyt tamperelaisen SanaSadon kustantamana. Nyt kai kuuluisi kertoa miltä tuntuu, miten kirjoittamisprosessi eteni ja mistä kirja kertoo. En osaa eritellä tuntemuksiani. Kirjan ja sen osien tulkinnan jätän suosiolla lukijoille, toivon mukaan siihen tarttuu myös muutama kriitikko. Kirjan valmistuminen on paradoksi, yhtaikainen syntymä ja kuolema. Itse kirjoittamisesta voin sanoa ainakin sen, että tällä teoksella on ollut pitkä matka kirjaksi. Osa runoista on kaukaa menneisyydestä ja peruspalikatkin ovat olleet kasassa jo useamman vuoden. Viimeiset palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen vasta menneen vuoden aikana. Kysymykseen siitä olenko nyt kirjailija vastaisin että ehkä sitten kun toiminnalla on jatkuvuutta ja jonkinlaista huomiota.

Niille jotka tykkäävät hypistellä ja lehteillä kirjaa, makustella sitä, voinen kertoa että se onnistuu tällä hetkellä vain Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella Hämeenpuisto 25:ssä. Jos uskallan arvata, sitä saattaa tulevaisuudessa löytää Helsingistä kirjakauppa Kirjasta ja Turun Kirjakahvilasta, toivon mukaan muistakin kivijalkakaupoista, muistakin kaupungeista. Mikäli mediaa on uskominen, kirjaani ei ole olemassakaan. Eksistentiaalista kriisiäni helpottaa osin se tieto, että kirjaa voi tilata ainakin seuraavista verkkokaupoista: Tulenkantajien kirjakauppaSuuri suomalainen kirjakerho, CDON, Deikauppa, Suomalainen kirjakauppa. Erityismaininnan ansaitsee LevykauppaX, jossa voi säästää toimitusmaksun tilaamalla tuotteen noudettavaksi seitsemään suurimpaan kaupunkiimme. Yhden verkkokaupan jätän häveliäisyyssyistä mainitsematta sen saaman negatiivisen palautteen vuoksi.

Niitä hypistelyihmisiä jotka ymmärrettävästi haluavat tietää mitä ostavat voin lohduttaa sillä, että maistiaisia löytyy näiltä sivuilta runsaasti. Voit myös tehdä hankintaehdotuksen lähikirjastoosi. Lisäksi allekirjoittaneelta löytyy muutama kappale ostettavaksi. Jonkinlaista informaatiota eli ns. kirja-arvioita löytyy täältä: Kiiltomato, Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Voima. Kts. myös Runomiimejä ja Hyönteisdokumentti.

6 kommenttia :

Jere Vartiainen kirjoitti...

Kova juttu. Onnittelut.

Kristian kirjoitti...

Kiitos paljon.

Maarit kirjoitti...

Hienoa, onnea! Täytyypä käydä Tulenkantajien kirjakaupassa.

Kristian kirjoitti...

Kiitoksia. Tulta kantamaan käynee minunkin tieni.

Joni Lanki kirjoitti...

Onnittelut! Voitaisiin vaikka tehdä kirjavaihtokauppoja, kun nähdään. Joko toinen kokoelma on työn alla?

Kristian kirjoitti...

Kiitos, onnittelut sinnekin ja vaihtarit järjestyy kyllä. Työn alla kyllä muttei työstettävänä vielä.