18. joulukuuta 2007

pastoraaliluonnos

”niin ääni on toinen etkö kuule etkö tunne värähtelyä peikko perkele
kuule mua nyt on se hetki nyt hohkaa taivas luumunpunainen maa
oranssikeltainen ja tammikaiseni ota minut syliisi kiedo oksasi

ympärilleni tuuli tyyntyy lämmitä vatsaani hiipii kaste korsien
ylpeyteen männikkö kukkulan harjalla ei uskalla väistää katsetta
peikko perkele olkoon yösi uneton jos et minua kuule hirttäytyköön

lakana jalkoihisi jos et minua tunne pulppuaa lähde solisee ohuita
siivuja vain ohuita siivuja sinusta haluan morsetan morsetan
värisen ja varisee lehdet maahan omaan taivaaseen tämä karheus

8. joulukuuta 2007

lukitut huoneet

Nukkuessasi oli seinään kaappikellon viereen kasvanut ovi.
Nousit ylös, on käytävä

sinua varten. Jäi päivä taakse ja katselet fosforikuutamoa,
miten se lankeaa ikkunasta, valaisee kahta muuta ovea,

seinien maalaukset kiiltävät, keskellä huonetta
suuret sormet avautuvat kuin viuhka tai mustan kukan terälehdet.
Kylmä, varjoton huone.

18. marraskuuta 2007

ei tehtävä on mahdoton

ei tehtävä on mahdoton hetket kohtaavat toisensa
nopeasti epäröivät tunnistamisen helppoutta minäkö
valaisin sen pimeän portin minäkö ei tehtävä on

mahdoton on niin monta todellisuutta niin lomittain
sisäkkäin ne pureutuu sylityksin yksi näkee toisen
mutta koskettaa ei voi vaikuttaa tähän kaikkeen

mihinkään jos kuulisit sirinän surinan kohinan jos
näkisit mitä ei voi nähdä mustat aukot muistin aukot
niin tiheitä niin kaikkea imevät itseään kasvattavat

8. marraskuuta 2007

väsymys

I

Älä nukahda, tuulenkanteva,
aiospilvi, älä vaivu uneen.

Kuule kuinka saapas tömähtää
lapion kantaan, miten sora särähtää,
sitkaasti antaa periksi.

Loitsunlukija jo hämmentää
hermeettistä puuroa nälkäisiin suihin.
Liperiviikset värähtävät tuulessa:
maahan iskeytyvät kauniit sanat.

8. lokakuuta 2007

lakanoihin oli pesiytynyt

Lakanoihin oli pesiytynyt
outoa surumielisyyttä. Naapureissa havaittu
hermoilua, verhot lepattavat
yön kitaan.        Olen poissa
tolaltani, järkyttynyt. Koneen muistia runneltu, data kadoksissa. Haikeus
aikeissa vallata myös työpöydän, bon appetit!
muista puu kuin uneen sidottu koira

28. syyskuuta 2007

taistelu lumessa

Tunne loputtomat hanget, metsät ja kylät
kuule honkain natina, hitaan pakkasen laukaukset
        kun lumi narskuu ja hengitys höyryää
                yötä kyllä riittää

        Sirius antaa suunnan, suunta olla pitää
mutta minun haluni on tehty valkosipulista
        ja pässinkiveksistä, silmien terävistä
horisonttiin piiloutuvista auringoista
        maatuvan mullan tuoksusta
                        minun haluni kasvaa

18. syyskuuta 2007

kun elämä potkii päähän, muista nämä

Juo aamulla lasillinen vettä
Parsi sukkasi
Ennen löylyjä, lue tontulle loitsu
Halaa vartijaa
Pölli vain tarpeeseen
Anna onnelliselle kanalle mahdollisuus
Kun köysi kiristyy, kirjoita runo

28. elokuuta 2007

nuoska on jäätynyt

Nuoska on jäätynyt vaikeaksi kävellä, laiturit
auraamatta. Veturin sähköjohtimet ponnahtavat
ylös, vaijeri värähtää.     Istun vaunussa, palelen.
Ovella lila- ja vihreätakkinen halaavat toisiaan pitkään
irrottavat otteensa, halaavat.     Lähteä
en olisi tahtonut. Miten se meni, lumi huiskuaa ja kinostuu.
Todellisuudessa on kesä ja istumme rannalla.

18. elokuuta 2007

a day in the life

Kapteeninkadulla lainehtii veri. Iltalehden toimittaja on huolissaan raaistuvasta väkivallasta. Ja kansa muistaa kukin ja kynttilöin – kuka tuli kotiinsa mädäntyneen vanhuksen hautajaisiin? On jälleen aika, paina kaukosäätimen nappulaa, tartu lujasti tuoliin ja lennä onnen laaksoon, vuoren antennit ja satelliitit kihisevät neuroneihin.
        Lyijy leijuu kivikylässä. Hengität sen keuhkoihin, se takertuu kynsien ja ihon alle eikä pakopaikkaa ole. Ikkunoiden himmeä valo, ohitsesi kävelee puhetta, jeesus bändit spurgut gradut. Ilta tiivistyy, sillalla metallihirviöt tyhjentävät valokiiloilla tien kosteutta. Nälkäisinä ne saavuttavat junan, haukkaavat palan punaista ja Kulosaaren kohdalla loikkaavat uuteen, jäntevään spurttiin.

18. heinäkuuta 2007

ruumis on historiankirjoitusta

Ruumis on historiankirjoitusta, väkevin uni koskaan
ei toteutunut. Totuus naapurin tytöstä
paljastui, iloinen pyörinä lusikassa
lakkasi ja kahvi laimeni. Oli tultu sen maailman tuolle puolen,
missä suru muuttui yhdentekeväksi ja nauru kaikui
jokseenkin kolkosti. Nupit kaakkoon kapteeni,
einmal ist keinmal. Siihen ei ollut sanomista.
Pöytään ei ollut palaamista. Ja vaikka illan väri tiedettiin,
oli jatkettava, oli suljettava silmät ja maalattava uudet tähdet.
Niin vähän eroamme 2001

28. kesäkuuta 2007

kuule, ruoho kuuntelee meitä

Kuule, ruoho kuuntelee meitä eikä kerro mitä tuulella on asiaa. Sateella sillä on liian kiire juoda ja kenen olet nähnyt sateessa makaavan nurmella, kuka muistaa miten sadetta latkitaan. Pilvet väistyvät, säteet hehkuvat, sitä mielellään heittäytyy paidattomaksi, mutta sinun aurinkosi - missä piilottelet sitä? Ajattele että jonain päivänä elämä maistuu omenalta. Silloin vain nauttisit omenan mausta, puraiset palan kerrallaan, istut rennosti, hymyilet baskeripäiselle vanhukselle joka ottaa kevään vastaan kuin lapsi ja kun kieli tuntee siemenkodan heität sen ilmaan, sen nappaa harakka lennosta ja räpsyttelee mäen taakse vanhan tammen juurelle ja ajattelet olipa maukas omena, mistäpä saisi samanlaisen ja ilta laskisi hitaasti varjonsa puistoon ja päivän lämpö viipyisi vielä hetken, hetken vielä lämpö viipyy.

8. kesäkuuta 2007

ei tarkoitusta

tämä on sinun ainoasi,
katu revitään auki uudelleen ja uudelleen, nyt vedetään
sähköjä, eilen tehtiin viemäritöitä, suunnitelmissa on
alikulkusillat ja parkkihallit, sitten ei mitään puutu

tämä on linnunmaitoa,
parasta mitä tiedät, et raaski odottaa ketään jakamaan,
se hyväilee nielua ja mieltä, sitä ei voi säästää, himo
on ankaraa, se huuhtoo sinua korvasta korvaan

27. huhtikuuta 2007

koivussa orastavat silmut

Koivussa orastavat silmut, vaahterat vielä rankoina.
Pitäisi löylyä lyödä ja juopua, ei saa luopua!
Kaikki oli sekavaa ja tarkoituksetonta, kuin eilinen uni.
Sipulimaassa varkaissa. Kyyhöttelyä rappusissa
alastomana. Natisevat askeleet laiturilla. Talo
jossa asuit olikin minun taloni, muistatko
pelokkaan teeren metsässä, hyppyjä oksalta oksalle,

17. huhtikuuta 2007

sumussa

Ja mikä sittenkään oli tärkeää?
Kaste hiipii     korsien ylpeyteen
männikkö          kukkulan harjalla
ei uskalla               väistää katsetta

hiipivä aavistus muinaisen meren
surullisesta tuulesta, ryskyvistä mannerlaatoista
selkänsä kääntäneet järkkyneet vuoret

27. maaliskuuta 2007

klassikot lakkaavat

Klassikot lakkaavat
satamasta, ne alkavat laivat.
Purjevene kiertää saaren, katoaa tyyrpuuriin. Huppupäinen
mies heittää aallonmurtajalla virveliä
kerran toisensa jälkeen, kiertää kelaa laiskasti.
Allas on hidasta kiisseliä, huokaisee

7. maaliskuuta 2007

olen katsonut sinua

Olen katsonut sinua
            niin pitkään
piirsit sitä viivaa
nyt en näe sinua, kuulen sinut
            piirsit minua
tästä älä mene
    tai mene.

27. helmikuuta 2007

autojen ikkunat jäässä

Autojen ikkunat jäässä kun kuljen
kallioarvet, tahtoisin kanssasi
pulloa pyörittää.     Pitkät lupaukset
vainoavat, nyt juodaan kahvia kilpaa
ja muut urheina tehtävissään, turhat esseet
ja tupatarkastus, rappukäytävän ikävä.
Yöllä näppäilin säveltä kuin rukousta.
Kuu paisui ja pyöristyi, verhon takana
pajulintu räpiköi.

8. tammikuuta 2007

credo

Risupartainen mies soutaa selällä.
Veden varassa räpiköi joukko kalpeita ihmisiä.
Mies kaivelee veneen pohjaa,
        heittää puisia ristejä veteen.
Niitä ei riitä kaikille, mutta mies
        lupaa tulla huomenna uudestaan.

Kuka vielä muistaa Louhia, Ahtia
ja Tapiota? Ristin Kiesus oli heitä vahvempi
ja mahtavia hänen ystävänsä: Paavin siunauksella
marssii Birger Maununpoika Hämeeseen asti.
Oikeutta jaetaan nyt taivaasta käsin, siellä
piispa Henrik ruoskii Lallin maanmiehiä.