a day in the life

Kapteeninkadulla lainehtii veri. Iltalehden toimittaja on huolissaan raaistuvasta väkivallasta. Ja kansa muistaa kukin ja kynttilöin – kuka tuli kotiinsa mädäntyneen vanhuksen hautajaisiin? On jälleen aika, paina kaukosäätimen nappulaa, tartu lujasti tuoliin ja lennä onnen laaksoon, vuoren antennit ja satelliitit kihisevät neuroneihin.
        Lyijy leijuu kivikylässä. Hengität sen keuhkoihin, se takertuu kynsien ja ihon alle eikä pakopaikkaa ole. Ikkunoiden himmeä valo, ohitsesi kävelee puhetta, jeesus bändit spurgut gradut. Ilta tiivistyy, sillalla metallihirviöt tyhjentävät valokiiloilla tien kosteutta. Nälkäisinä ne saavuttavat junan, haukkaavat palan punaista ja Kulosaaren kohdalla loikkaavat uuteen, jäntevään spurttiin.
        Mietteissäni unohdun junaan. Itäkeskuksessa jään pois vain jotain tehdäkseni, kiertelen ikkunasomistuksia, pysähdyn kahville. Lauma vaeltaa putiikista toiseen, kukkaron nyöri keventää mieltä. Löysin vihdoin peilin, Narkissoksen negaatio: kasvoista kuvastuva värittömyys ja olemassaolon pakollisuus lemuaa kuin kauppatorin kala-altaat. Suljen silmäni ja ymmärrän ettei näistä ole vapauttajaksi.
        Kotona Lurppa nuolee kasvot korvia myöten. Vaihdamme kuulumisia: rappukäytävän hitaat kaiut ja etupihan painottomat siirtymät. Iltalenkki metsään ja menneeseen, Toukola by night. Raitiovaunussa se laajentaa reviiriä ja varastaa viisivuotiaan tytön sydämen. Hänen hymynsä valaisee yön soivaa, kaikenimaisevaa balladia. Se lohduttaa vielä rannassa jossa valot katoavat ja tämän me jaamme iltateen jälkeen, kun tassut asettuvat vuoteeni jalkopäähän.
        Yöllä näin unta tytöstä, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Hänen välittömyytensä kirkasti silmät, niin että ihmiset alkoivat karttaa tyttöä ja hänen perhettään, sillä oman tyhjyyden näkeminen säikäyttää. Syyllisyys asuu sinussa, kuljet toinen jalka haudassa ja toinen kohdussa, aloitat kaiken alusta; purat vihasi limaiseen ja veriseen rääkäisyyn, napanuorasi katkaistaan.

Muodonmuutoksia? Nihil Interit juhlakirja 2013