Millainen on runoilijan estetiikka, poetiikka, sen ominaislaatu? Tätä kysyn itseltäni käydessäni kääntämään runoa. Minun täytyy tehdä mahdottomasta mahdollinen, asettautua runoilijan nahkoihin ja TUNTEA hänen maailmansa, antaa sen virrata hermoratojeni lävitse, synapsien uudelleenkytkeytyä. Jos en tunne runoa ja runoilijaa itsessäni olen väärässä paikassa.
Jos kielet ovat rakenteellisesti ja olennaisesti erilaisia, millä keinoin voin saavuttaa alkuperäisen tekstin tunnelman? Vaikka tekstin kieli, aistillisuus ja rytmillisyys, sanaleikit ja metaforat, merkitykset jne. eivät ole siirrettävissä sellaisinaan, ajattelen miten runoilija olisi kirjoittanut tämän suomeksi? Kykenenkö ajattelemaan ja tuntemaan kuten hän, vaaditaanko minulta näyttelijän omistautumista? Täyden vastaavuuden – eli mahdottoman - sijaan etsin kokemusta, kokemuksen siirtämistä mahdollisimman täytenä ja rikkaana, etsin likimääräisyyttä, Italo Calvinoa mukaillen luotan siihen että saavutan tarkkuuden hämäryyden avulla.
Synonyymeista valitsen a) merkityssävyltään lähimmän b) aistillisimman c) yhteyteensä rytmisimmän tai d) soinnillisimman e) monimerkityksisen, riippuen runon olemuksellisuudesta, sen asennosta ja asenteesta. Pysähdyn ja kiihdytän, kiihdyn, sanon suorat sanat kun suoruutta tarvitaan.
Ja runon tyypilliset ominaisuudet ovat käytettävissä kokonaisvaltaisesti: eli koska niitä ei voi aina sovittaa juuri niihin paikkoihin mihin ne fundamentalisesti katsoen kuuluisivat, niitä niiden ominaisuuksia voi käyttää muissa kohdin ja näin kunnioittaa alkuperäisen tekstin henkeä.
Fundamentalistisella tarkoitan pikkutarkkaa ja merkitysten ehdolla tapahtuvaa toimintaa, jota runojen kohdalla kutsun suomentamiseksi. Fundamentalismi pitää kynsin hampain kiinni säejaoista ja ylipitkistä sanoista, silloinkin kun se tuhoaa luontevan ilmaisun, useimmiten runon rytmin. Runon pitää maistua siltä kuin se olisi alunperin kirjoitettu suomeksi.
Jotta tuon fundamentalistisuuden voi välttää, täytyy tuntea runo ihollaan, kotoutua siihen, kuten jo alussa korostin. Tavoitteena voi olla vain ja ainoastaan olio, jonka synnyttämisen tuskan ja kepeämmät askeleet otan, otan vastaan kuin lahjan ystävältä, nöyrästi, iloiten ja kiitollisena. Luontevan ilmaisun uusintamiseksi olen pakotettu kompromisseihin, mutta myös oikeutettu tulkintoihin. Saan olla rohkea, minun täytyy olla rohkea.
Tämä kääntämiseksi kutsumani kokonaisvaltainen prosessi on mielekästä vain (?) silloin kun käännettävä runous, organismi, entiteetti on jo lähtökohtaisesti haasteellista, se tahtoo vastustaa luentaa, leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa suuremman nautinnon ja myöhemmän yhteisymmärryksen tähden. Juuri tästä on runouden kääntämisessä kysymys, uuden luomisesta alkuperäistä kunnioittaen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti