Pont-à-Mousson, leirin sivustalla metsä, joka laulaa öisin.
Paaluissa roikkuvat miehet
olkapäät sijoiltaan he valittavat hiljaa
kauhistuttavaa ulvontaa sydänyönnä.
Yksi kerrallaan he siirtyvät kivun tuolle puolen
ja tuuheat oksat nousevat vaivihkaa
pilvien joukkoon, miehet ovat vapaat.
Metsän lautta ajelehtii merelle.
Pohjois-Atlantti, suuntana Glasgow,
rahtilaiva eksynyt saattueesta, myrskyn heiluri,
yötä ja pärskeitä ei erota toisistaan.
Miehistö on tehnyt kaiken voitavan
kansilasti huuhtoutunut mereen
enää voi vain rukoilla, rukoilla
jos muistaa
äkkiä kaikki on tyyntä, hiljaista
meren pinta sulaa tinaa.
Hiljaisuus soi
kuin nuolen vapauttanut jousi.
Kerberos 3/2002
1 kommentti :
Pyrrhus Darwin Castello kirjoitti...
Pidin paljon aloitus virkkeestä
Pont-à-Mousson, leirin sivustalla metsä, joka laulaa öisin.
Sain mielikuviini palavia soihtuja ja odotinkin, että kerrot niistä ja siittä miten ne palavat. Myös viinin huomasin tuntevani huulillani.
Kristian kirjoitti...
Kiitos kommentista. Avaussäe ei tainnut ihan lunastaa odotuksiasi, mutta ehkä kirjoitan viinistä ja palavista soihduista jossain toisessa runossa.
Pyrrhus Darwin Castello kirjoitti...
Itseasiassa se lunasti koska aloin ajattelemaan palavia soihtuja ja viiniä :)
Lähetä kommentti