Ja mikä sittenkään oli tärkeää?
Kaste hiipii korsien ylpeyteen
männikkö kukkulan harjalla
ei uskalla väistää katsetta
hiipivä aavistus muinaisen meren
surullisesta tuulesta, ryskyvistä mannerlaatoista
selkänsä kääntäneet järkkyneet vuoret
Pilvet ovat laskeutuneet, haukkaavat metsät
ja pellot tummaan, ammottavaan kitaansa:
silti ei muurahaisten todistus lakkaa
Katse liukuu luoteeseen, värisen
kuin ensimmäistä kertaa
Vaikka kuusien tuijotus
vaikka varisten vaitonaisuus
Tuli&Savu 4/1998
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti