Vain romanttinen runous voi eepoksen lailla tulla koko ympäröivän maailman peiliksi, aikakauden kuvaksi. Ja samalla se voi parhaiten leijua esitettävän ja esittäjän välillä, vapaana kaikesta reaalisesta ja ideaalista intressistä, runollisen refleksion siivillä; se voi yhä uudelleen potensoida tätä refleksiota ja monistaa sen ikään kuin loputtomassa peilien sarjassa. Se kykenee muotoutumaan mitä korkeimmalla ja monipuolisemmalla tavalla; ei vain sisältä käsin, vaan myös ulkoa sisäänpäin; se näet organisoi yhtäläisesti jokaisessa osassaan kaiken, minkä pitää muodostaa kokonaisuus sen tuotteissa. ( - - )
Muut runouslajit ovat valmiita, ja ne voidaan nyt täydellisesti analysoida. Romanttinen runouslaji on vielä syntymässä; sen varsinainen olemus onkin, että se on aina syntymässä voimatta koskaan tulla valmiiksi. Mikään teoria ei pysty ammentamaan sitä tyhjiin, ja vain korkeampia voimia aavisteleva kritiikki voisi uskaltautua luonnehtimaan sen ihanteita. Vain se on ääretöntä, koska vain se on vapaata, ja se tunnustaa ensimmäiseksi laikseen, ettei runoilijan vapaus siedä mitään yläpuolellaan olevaa lakia.
Fragmentteja, Friedrich Schlegel
suom. Vesa Oittinen
Oi Runous, romantiikan ja modernismin runouskäsityksiä (2000), toim. Tuula Hökkä
2 kommenttia :
Mielenkiintoista. Minua viehättää se, että me ihmiset joudumme/haluamme kellua ajanmeressä niiden tuulien mukaan mitä mistäkin päin milloinkin puhaltaa. Ja tämä on totaalista.
Ei vain yksi taiteenlaji, vaan kaikki ovat yleensä kellumassa samaan suuntaan. Aina esiintyy vastarannan kiiskiä, jotka pyrkivät vastavirtaan, ovat jopa valmiita siirtämään itsensä ja ajatuksensa jo ammoin (hauska sana) kuivuneeseen mereen tai virtaan.
Minusta tuollainen kaikenlainen liikkeessä oleminen on tärkeää. Aikaa ei voi pysäyttää. Sitä ei voi myöskään hallita.
Ja vielä. Puhutaan että ihminen on laumaeläin. Minulle tuli tuota juttua lukiessa tunne, että ihminen on runo. Jokainen ihminen on runo. Sitä ei vain huomata. Jokainen ihminen on myös tarina. Kirjallisuus, musiikki ja yleensä kaikki taiteenlajit elävät hänessä. Usein ne eivät pääse kehittymään, ne kuoleutuvat. Mutta joskus sattuu, että joku pystyy kasvattamaan sisällään asuvan taimen niin, että siitä tulee kukkiva puu tai pensas.
Runo on jonkinlainen mittari, Usein se kertoo missä milloinkin mennään.
Ihminen on runo tietämättään. Hän voi olla hyvä runo tai huono runo.
Ihailen hyviä runoja. Sellaiseksi tullakseen ei ihminen pääse vähällä. Taiteen tekeminen ei ole helppoa. Se on raskasta työtä. Onko vastaanväittäjiä? On.
Joidenkin mielestä taide on vain tapa elää ja tehdä mitä itse haluaa. Ja se on mukavaa. Mutta sellaisena runona ihminen on huono runo. Kuin tyhjä pussi, jolla ei ole mitään merkitystä.
Kylläpä sun päivä on lähtenyt filosofisesti liikkeelle :)
Yksilön voi toki rinnastaa runoon ja taiteeseen, mutta siinä unohtuu että luovuutta mahtuu paljon näiden ulkopuolellekin.
Mitä taidesuuntauksiin tulee, luulen että moni tuijottaa vain vallitsevaan ja edelliseen ismiin kun taasen taide usein uutta luodessaan kurottaa kauemmas menneisyyteen ja erilaisiin kulttuureihin, miksaa eri juttuja yhteen.
Kiinnostavaa tässä lainauksessa on tietenkin tietty analogisuus uusimman runoutemme kanssa.
Lähetä kommentti