II
Mustan ja valkean rakkauden maassa
asuu ajatus joka polttaa mustan valkeaksi
ja valkean omaksesi:
Niin tulee valkeasta pimeyteni,
kuin kuutamouni rapautuvilla muureilla
ja valoisa kuin elämää ylentävä kuolema.
Niin tulee valkeasta tuskani,
kuin kunnian seppel hukkuvalle auringolle
ja kuin tyyni teräsmeri valon pyörremyrskyssä.
Ja sinun on sisälläni haalistuvien puiden kehtolaulu
ja sinun on sen keinuva ilo sille mikä on menetettävä
ja sinun on sen huojuva muuri: kuoleman ja sinun, sumussa
uivan kyynelten sairasvuoteen ja naarashirven silmien välillä
siellä näen ajan kivettyvän vaipuvasta hellyydestä
suloisten kipinöiden seassa
rakkauden nimessä
Mustan ja valkean rakkauden maassa
jossa tuli on takonut ilomme sortuvan talon
valon sirpaleiksi
ja taakaksi jota kukaan ei hautaa.
Sviter (1947)
Erik Lindegren
Sama alkutalven valo
10 tuntia sitten
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti