midsommarnatt i tenala

(Juhannusyö Tenholassa)

Kesät putoavat kuin lumi
saman ikkunan takana, valkoinen hämärä
syvenee kohti omaa valoaan
Istun keittiönpöydän ääressä ja ajattelen
köyhyyttä, vankeutta…
Hitaalla kuolemalla on monet hymyilevät kasvot,
sekoitamme ne päivittäin.
Elämä kuin talous, elämä kuin kuri ja kouristus
Kultakuumetta, kaihia, kivisydän…
Meitä on jymäytetty. Öisin nukkuu se joka pystyy,
ja katso miten nukkuva nukkuu, lepattavin sormenpäin
hän uneksii elävänsä…
Mutta ikkunan takana juhannusyön liikkumaton valkeus,
vanhat kuuset pujottavat juurensa syvälle maahan
kohti uumenien salaisia suonia
Ja juuret nukkuvat siellä, tiiviisti maan lämpöön kietoutuneina
ja juovat maapallon syvistä vesistä

saksittua (eliot)

"...hän seuraa samanaikaisesti monia rinnakkaisia aiheita, irroittaa runokuvat itsenäisiksi aineosiksi, luopuu runon yhtenäisestä loogillisesta 'juonesta', katkaisee yhden aiheen äkkiä poikki ja siirtyy toiseen. Hänen päämääränään on koko ajan monikerroksellisuus, orkestraalisuus; hän haluaa herättää samanaikaisesti mahdollisimman monta vaikutelmaa ja tehdä lukijan runoelämyksen kolmiulotteiseksi, monisärmäiseksi. Hän suorittaa rohkeita näkökulmanmuutoksia ja rakentaa runonsa usein sinfonisesti, rinnakkais- ja kontrastivaikutelmien varaan, hän yllättää lukijan äkillisillä siirtymillään ja eriskummallisilla runokuvillaan; hän ei koskaan selitä lähemmin tarkoituksiaan, vaan tyytyy ainoastaan viittaamaan lukijalle pääsuunnan."

Peilien viidakossa, T. S. Eliotin runouden tarkastelua
Kai Laitinen 1949 *

ihmisenä olemisen kipeys

Lauri Otonkoski on kirjallisessa ilmastossamme poikkeuksellinen epäpuhtaan runon viljelijä. Hänen ilmaisunsa on puhelevaa: vaikka hän polkaisee runonsa usein käyntiin ajatuksen voimalla, se sulautuu nopeasti kuvien ja mietteiden aallokoksi. Hänen assosioiva ja leikittelevä kielenkäyttönsä muistuttaa hetkittäin esimerkiksi Jouni Inkalan pitkään kerivää lausetta, mutta on rytmiltään suorastaan sävellettyä musiikkia ja luonteeltaan usein vikuroivaa ja lukijan loogista silmää pakenevaa. Otonkoski myös kirjoittaa hyvin monenlaista runoa: soivat säkeet uivat sulassa sovussa lyhyiden (miltei) aforismien, hakkaavien luettelorunojen ja ajoittain esseetä lähestyvien proosarunojen kanssa. Merkillepantavaa on tapa, jolla hän käyttää kirjallisia ja kultturelleja viittauksia: ne tanssivat tekstissä ikään kuin ohimennen eivätkä pilkkaa satunnaisen lukijan sivistyksen aukkoja. Otonkoski ei myöskään kaihda huumoria.

f 4

säällistä, säälistä saalista, alista

kuje, kujerrus, nujerrus