saksittua (runon subjekti)

Ei auttanut, että tuon yksilöllisen puhujan ei täytynyt olla runoilija itse. Ei auttanut sekään, että Suomi näytti olevan täynnä runoilijoita, jotka uskoivat että tuon yksilöllisen puhujan täytyi olla runoilija itse. He noudattivat ikivanhaa pyrkimystä muuttaa elämä runoudeksi eivätkä huomanneet, että elämä jonka he onnistuivat tallentamaan säkeisiinsä ei ollut heidän. Heiltä jäi huomaamatta runouden olennainen epäautenttisuus. (- -) Persoonallisesta äänestä luopuminen ja konepakotteinen inspiraatio eivät suinkaan ole ainoita runouden väliasemia. "Symbolismin raunioituminen, metaforien räjäytys, merkityksien pirstoutuminen ja yleensäkin runollisen puheen muuttuminen mielettömäksi, lopulta viittaussuhteiden, kaikkien viittaussuhteiden hajoaminen, afaattinen tulitauko: nämä ovat lyyrisen etenemisen ja vetäytymisen asemat viimeisten 150 vuoden aikana", saksalainen runoilija Durs Grünbein summaa. (- -) Me sen sijaan kannatamme kaikkia kielen figuureja, kertovuutta ja voimakkaita persoonia ja kysymme, eikö nykyään voisi jo rauhassa puhua auringonlaskusta,koska on selvää, ettei aurinko laske mihinkään (mitään). Ja eikö voisi puhua vaikkapa monikon ensimmäisessä persoonassa, koska on selvää, että persoonallinen ääni on personnen, ei-kenenkään?

Markku Paasonen & Teemu Ikonen (Meidän persoonallinen äänemme, pääkirjoitus)

Kielen olemassaolo edeltää minua. Minä en puhu kieltä, kieli puhuu minua. Puheeni ja niin myös runouteni ei ole sisimpien ajatusteni ilmaisemista, vaan sen merkitysjoukon aktivoimista, joka aina jo on upotettuna kieleen. Lukemalla lataan itseeni uusia merkitysjoukkoja. En siis lue viihtyäkseni enkä oppiakseni vaan tullakseni toiseksi.

Kari Aronpuro (Genealogiasta, sattumalta syystä kyllä)

Kaikki olemassa olevien tekniikkojen yhdistelmät ja niiden variaatiot - kielelliset kokeilut mukaan lukien - pohjautuvat modernistiseen estetiikkaan niin kauan kuin ne pyrkivät "luomaan muotoa". Avantgardekin, juuri siksi että torjui muodon, syntyi modernistisesta perinteestä. Naiskirjoituksessa eloaan jatkava avantgarde on edelleen hankala pala arvottaa, koska arvottaminen edellyttää käsitystä siitä, onko teos "hyvin tehty" ja merkitsevä. Tuoli on hyvä tuoli, jos se villistäkin designista huolimatta on riittävästi tuolin muotoinen, jos se on käyttökelpoinen ja siinä on mukava istua. Runollakin voi olla villi design, mutta sen on oltava riittävästi runon muotoinen tuottaakseen esteettistä iloa eli sen sisäisten suhteiden - ajan, tilan ja tapahtumisen, suuntien ja liikkeiden - on kompositiona tai sommitelmana tuotettava mielihyvää. Kenelle? Ainakin kustannustoimittajalle, jotta istituutio voisi julistaa runot taiteeksi ja kirjasto sijoittaa niteen runoushyllyynsä.

Helena Sinervo (Voiko runoutta uudistaa?)

Se (persoona) aiheuttaa levottomuutta runoilijassa, sillä juuri runoilija pyrkii viemään jotakin läpi, ilmoittamaan jotakin, levittämään viestiä, saamaan ihmiset ajattelemaan ja tuntemaan, kommunikoimaan yhteydessä tai kosketuksessa olemisen mielessä. Useiden pyrkimysten jälkeen hän onnistuu lopulta viemään jotakin läpi, kommunikoimaan, saavuttamaan äänen joka voidaan kuulla, jota voidaan levittää ja joka voidaan määritellä ja tunnistaa. Täten hän luo persoonallisen äänen, joka on eräässä mielessä hänen symbolista pääomaansa, hänen älyllistä omaisuuttaan, mutta onnistuttuaan lopulta luomaan tämän personnen, hän huomaa hämmästyksekseen, että on tullut luotua ei-kukaan.

Hasso Krull (Runoilija tappajana)

Nuori Voima 3/2002