professori balthasar viuhtoo

Professori Balthasar viuhtoo ja elehtii, vaaleat kutrit tanssivat hartioilla. Hän tahtoo vaihtaa kirjoittamisen asentoa, mutta katse ei yllä takakenoon jambiin. Professori tietää salaisuuden kuoriaisista ja nunnista, hänessä piilee tiedottomia voimia ja voimatonta tietoa paluun mahdottomuudesta. Lapset höristävät korvia, yksi uskoton torkahtelee luennolla. Ajaudun mustahuppuisten miesten riitteihin, joissa uhrataan itsepäisiä kissoja Pyhälle Lutikalle syvässä hutikassa. Kun herään, tunti on lopussa, uusi tieto lävistänyt minut. Leijun alakerran kapakkaan, tämä ei ole mikään pianobaari, hapuilen perunan kostuttamia puruja. Kumoan lasillisen kirkasta, mikään ei ole täällä kirkasta. Hyväilen tuopin uumaa, muistan jonkun sanoneen että metsässä voisi asua, jos olisi viinaa. Sanat jotka eivät tarkoita mitään, ovat ottaneet vallan, silloin kaikki on mahdollista. On kysymys. Ulkona tuulee, professori kiitää kadulla. Hänen huulensa liikkuvat kiivaasti, hän on kevyt, hän levittää siipensä ja menee tuuleen.