ja niin upposin syvemmälle saviseen maahan, jokainen
askel puhkaisi uuden käytävän haaroineen, minua vietiin
kauas itsestäni, en enää tuntenut massaa tutisevaa hyytelöä,
tärisevää kirjoitusta, jokainen askel sai minut unohtamaan
etten suotta uhrannut kiven muistolle
ja sadeihmiset, ne jumalattomat haistan, aina haistan tuulen
kun he peltoa tallaavat, ylitä ilman ja veden vaikea raja, taas
varpaissa karkeaa multaa, silmissä näissä rähmää ja pilviä
he täyttyvät tuulesta, vesi noruu kasvoilla
hengittävät vihmaa ahnaasti, loittonen ja yhdyn johonkin,
se muuttaa minut toiseksi, jokainen askel luovuttaa itseään
että kynän täytyy tehdä lihan täytyy, täyttyy yö
ja nuo hävyttömät, he nauravat niin
he niin nauravat
hersyvästi
hersyvästi
Nuori Voima 4-5/2004
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti