varför tror du mer på detta

Varför tror du mer på detta dagliga fängelse
               en kedja av obligatoriska händelser
     som svävar och skramlar

från gårdagen till i morgon. Och ändå
är du som en nyvaken fluga, född
     mellan två fönsterrutor, om och om igen

               du vaknar till en soliga vårdag.
Ena ögat till ljus, det andra till rummets svalka
     omärkliga rörelser vid blickens gräns

och dit fastnar du, smärsamt går vingarnas surr i ett trångt utrymme
          undrar om dessa glimtar, skuggornas skarphet som du ser
men inte känner, de kommer ihop i ögonens nät till en enda bild

               för att vara i mittpunkten
     för att kunna förstå
för att komma genom glaset behöver du bara blunda

kuitenkin kaipasin sinne takaisin

minä olen länsimaiden suolistossa kiemurtava heisimato
minä olen valkosoluarmeijan armoton ylipäällikkö
minä olen kahvihuoneen naurun tappava kiusaannuttava hiljaisuus
minä olen alistunut näkymätön työtön sosiaalivirkailijan unessa

minä olen tajunnan räjäyttävä kokkelikieliorgasmi
minä olen kusilaarissa lojuva käytetty haikea kondomi
minä olen amerikkalaisen ylimielisyyden ruumiillistuma
minä olen tukehtuva pulssi intervalliharjoituksen viime sekunneilla

minä olen muhamedin kiiluvat silmät neitsytlapsimorsiamen vuoteessa
minä olen karhea parrankasvu kuolleen ruumiin ylösnousemuksessa
minä olen pateettisen armon varjo liturgisessa puheessa
minä olen ahdistunut kävely kaisaniemen puistossa keskiyön jälkeen

minä olen pakokauhuinen hiiri tylsistyneen kotikissan kynsissä
minä olen katkeileva astmaattinen hengitys portaitten yläpäässä
minä olen maailmaa tutkivan kaksivuotiaan lapsen oraalinen mielihyvä
minä olen väsymätön kuuliainen ihmismuurahainen kapitalistisessa keossa

minä olen levottoman kristuksen toiseksi viimeinen kiusaus
minä olen vierasta kieltä tapaileva häkellys eksyneen turistin armoilla
minä olen muslimijuhliin eksynyt kiiltävä liivatekakku
minä olen puuttuva lenkki ihmisyyden ja pedon välissä

minä olen ratkenneet ompelet välilihan kirvelevissä arvissa
minä olen taukoamaton puhe ääntään rakastavan psykologin huulilla
minä olen naistenlehtien kiiltokuvaunelma uraäidin keittiössä
minä olen pyrstönsä varassa tanssivan delfiinin riemukas viheltely

minä olen sitkeä tahra nukkekodin olohuoneen seinällä
minä olen autistinen katse nauliintuneena miimikon koreografiaan
minä olen dna-rihmaston vittuillessaan katkeileva kaksoiskierre
minä olen vanhan singerin polkupatina kierrätetyn takin saumoissa

minä olen vaativa kilpailukykyhehkutus nalle wahlroosin otsalohkossa
minä olen viiden päivän katatoninen parkettimasennus
minä olen ministerin änkytys mikrofoniin kiusallisten kysymysten edessä
minä olen suojatielle jähmettyvä pelokas vanhus bemarin muristessa

minä olen john wayne moottoripyöräpoliisin askeleissa
minä olen kuuron letkeän iltapäivän vaikkujuoksutus
minä olen tuntien raastava kipu olkapäässä vasta-aallokkoon melottaessa
minä olen vallanhalusta juopunut loukattu työvoimavirkailija

minä olen kasipallon hidastuva liike kohti väärää pussia
minä olen tukkeutunut kauhistuttava talirauhanen teinin nenäpäässä
minä olen kyllästyneen kovalevyn viimeinen vingahdus ennen äänettömyyttä
minä olen hilpeä metsähiiri nälkäisen ketun ja vaanivan tornipöllön välissä

minä olen pokeripöydän kaarelle taipuva epätoivoinen jännitys
minä olen oikkuileva verbaliikka jone nikulan egossa
minä olen odottamaton hymy kanssakulkijan hirtehisissä kasvoissa
minä olen palkkasotilaan kiväärin tähtäimessä kirkastuva lapsikapinallinen

minä olen irronnut naula seinällä jossa ennen roikkui haulikko
minä olen keskikesän lammikon seisova tunkkainen vesi
minä olen kostuvat pikkuhousut kesäleningissä terassin keinunnassa
minä olen syyllisyyttä poteva pikkupoika varastetun karkkipussin rapinassa

minä olen kalpeaan ihoon porautuva kutkuttava aurinkosyöpä
minä olen sarasvuolähetystön hallelujakuoron vapauttava sanoma
minä olen sateessa makaavat haalistuneet lastenvaunut
minä olen märät villasukat kumisaappaiden erämaavaelluksessa

minä olen tyhjän tynnyrin viimeinen unohduksiin painuva nitkahdus

f 13

naitavan ajattelun prosessointi:

ylväys käy kankeemuksen edellä

maailma ei enää kosketa minua

tiesin aina, että jotain on vialla

mutta en tiennyt ihan kaikkea
olisinko ottanut riskin, jos olisin tiennyt
en tiennyt että oli viimeinen kierros
en tiennyt että voisin tuntea niin paljon vihaa
en tiennyt mitä tallettaisin muistiin
en muistanut, koska olin jo unohtanut

en tiennyt että niin voisi käydä ja antaisin vieläkin mitä vain
mutta suurempi syy mennä lukkoon oli se että en tiennyt
en tiennyt mitä sanoa, koska en ollut miettinyt noita asioita
en tiennyt mitä tekisin kaikella sillä tiedolla
en tiennyt kykenisinkö siihen
joten teeskentelin etten tiennyt mikä se oli

en tiennyt kauanko sitä uskaltaa irrotella
en tiennyt että isku tuli jumalalta
en tiennyt miksi tuo välähdys tuli mieleeni
en tiennyt miten pitkälle he olivat menneet
en enää tiennyt minne katsoisin
onneksi en tiennyt mitä heille tapahtui

en tiennyt juuri mitään ennen kuin löysin itseni
valintaa vaikeutti myös, etten tiennyt yhtään mitään tulevasta
välillä en tiennyt missä olin kun oli niin pimeää
juuri kukaan ei tiennyt kuinka syvälle pimeyteen voi vajota
en tiennyt että minussakin on joki kun kaivetaan syvälle ihon läpi
en tiennyt miten tässä asettuisi

en tiennyt miten tässä asettuisi

(a) sinulla on kaksi varjoa

Esikoisen avausraita

huoneet synnyttävät huoneita

Esikoiskirjani, runokokoelma Huoneet synnyttävät huoneita on ilmestynyt tamperelaisen SanaSadon kustantamana. Nyt kai kuuluisi kertoa miltä tuntuu, miten kirjoittamisprosessi eteni ja mistä kirja kertoo. En osaa eritellä tuntemuksiani. Kirjan ja sen osien tulkinnan jätän suosiolla lukijoille, toivon mukaan siihen tarttuu myös muutama kriitikko. Kirjan valmistuminen on paradoksi, yhtaikainen syntymä ja kuolema. Itse kirjoittamisesta voin sanoa ainakin sen, että tällä teoksella on ollut pitkä matka kirjaksi. Osa runoista on kaukaa menneisyydestä ja peruspalikatkin ovat olleet kasassa jo useamman vuoden. Viimeiset palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen vasta menneen vuoden aikana. Kysymykseen siitä olenko nyt kirjailija vastaisin että ehkä sitten kun toiminnalla on jatkuvuutta ja jonkinlaista huomiota.

puuttuva elementti

Valkoinen käveli vakaasti ja viattoman arvokkaasti.
Harmaa hiipui paikalle ja samensi tunnelman.
Musta leijui traagisesti paikalle ja ryösti valkoiselta arvokkuuden.
Mariini katsoi mustaa uhkaavasti ja tilanne asettui.
Asuuri nyökkäsi ja oli vähän kaikkien kaveri, melankoliasta huolimatta.
Mutta mitä ihmettä? Asuuri valuu Turkoosin kuosiin, miten raikasta, niin raikasta!
Raikasta rakasti myös Vihreä, jonka karisma värisi kirkkaassa aurassa.

Toisaalla,
Ruskea vääntelehti ja kaiveli okraa taskustaan: minäkin olen!
Punainen kopisi, keimaili ja kikatteli, saiko nyt liha vihat niskaansa?
Violetti hymyili salaperäistä monalisahymyään, eikö se hymy kerta kaikkiaan lopu!
Pinkki ihmetteli kaikkea tätä, jos mitään huomasikaan: mokoma naiivi maailmanrakastaja.
Keltaista siedettiin juuri ja juuri, sillä epäiltiin olevan teerenpeliä Punaisen kanssa.
Mutta mitä teki Oranssi? Mihin katosi Oranssi?