Herää! On jo elokuu, kastetta nurmella,
taivas aukenee kuin lakana, jokin muisto.
Toivottomia paradokseja läpi keväisen yön
kuin ruusut olisivat kukkineet!
Kuka kantoi täysikuunsurua
ja mustikkatahroja paidassaan! Kenelle…
Mutta on olemassa eräs paikka, puun katveessa
joen rannalla, tuoksut hämmentävät, lintujen vaiti.
Ja mitä soittajan sormet, maailman negatiivi,
haavat kasvavat niin suureksi ettei niitä enää ole.
Kun on vajaa niin hakee jostain täytettä.
Kun on vajaa niin ajelehtii vain eikä tunnusta mitään.
Niin vähän eroamme 2001
1 kommentti :
Careliana kirjoitti...
Pidän tästä kovasti, on haikeutta ja kauneutta, tyhjyyttä ja kaipuuta ja täytettä.
Lähetä kommentti