saksittua (anhava)

Olen tähdentänyt tässä sitä, että kieli on prosessi, joka ei voi lähteä käyntiin ilman että on puhuja, kuulija, asiaa siteeksi ynnä sanat ja sanomisen tavat, puheen järjestelmä. Mutta kieli on substantiivi ja voitaisiin itsepintaisesti kysyä, missä 'itse' kieli sitten substantiaalisesti, objektiivisesti on tuossa tilanteessa. Ilmeistä on, ettei se ole puhujan suussa eikä kuulijan päässä, eikä asioissa: ja selväksi on jo tullut, ettei se puheen järjestelmässäkään ole. Kysymys on silti kiinnostava jos kohta hieman laiton, sillä me emme luontomme rajoitusten takia voi kielen objektiivisesta olemassaolosta mitään sanoa. Kielen prosessissa voimme olla vain osallistujina läsnä, puhujina tai kuuntelijoina, subjektiivisina tarkoittajina tai yhtä subjektiivisina käsittäjinä, ja meidän tilamme ja sen takia jokainen kielitilanne on ainutkertainen. Objektiivisinta, mitä voi sanoa, on että kieli on eräs mahdollisuuksien todennäköisyysaallokko, joka käy puhujasta kuulijaan - keskustelussa siis todennäköisyysristiaallokko - ja jossa puhuja lähettää enemmän tai vähemmän täsmälleen määritettyjä lauseiden, sanojen, äänteiden, sävyjen, eleiden yhdistelmiä, mahdollisuuksia, ja kuulija ottaa ne vastaan ja todennäköisesti toteuttaa niistä suuren osan jokseenkin yhtä täsmälleen, mutta yhtä todennäköisesti muuntaa ja ominaissävyttää niistä jo kuulemisessa melkoisen osan ja jättää jonkin määrän peräti toteuttamatta.

Mitä on kirjallisuus (1963)

painokkaiden hetkien harras todistaja

Jouni Inkala ilmestyi suomalaiseen kirjallisuuselämään näyttävästi. Hänen esikoiskokoelmansa Tässä sen reuna (1992) voitti J. H. Erkon palkinnon parhaasta esikoisteoksesta ja oli myös Finlandia-palkintoehdokkaana. Teos on hyvin maanläheinen ja se tekee niin luonnosta kuin arkipäiväisistä ilmiöistä tuoreita havaintoja usein suorastaan viiltävällä tavalla. Huomio kiinnittyy ennen kaikkea siihen, kuinka luonto ja ihminen, mennyt ja tuleva kietoutuvat toisiinsa kuin olisi vain tämä hetki ja kaikki oleva läsnä siinä hetkessä. Luonnon ja esineiden personifiointi - pöly, graniitti, vaahteranlehti, puhelinpylväät ja nojatuoli saavat aktiivisen roolin - näyttää maailman uudella, koskettavalla tavalla, ja usein kokemukseen liittyy jotain maagisen ja eksistentialistisesti painokkaan tuntuista.

f 2

näy, käy väylälle

lainsuojat on, suojatiet?