mitä on totutun tuulilasin takana

”90-lukulaisista” runoilijoista ensimmäisenä ehätti julkaisemaan esikoiskokoelmansa Jyrki Kiiskinen. Runoilija vaaran rinteellä ilmestyi 1989. Kärjistäen voisi sanoa, että teoksessa esittäytyy nuori vihainen mies, mutta anarkistisen ja antimilitaristisen alun jälkeen runot hakeutuvat laajalle rintamalle: kuvastoltaan konkreettiset ja aiheiltaan usein mystiset runot hakeutuvat kohti tuntematonta, jota lähestytään myös viittauksin antiikin ja Raamatun myytteihin. Kokoelma sisältää myös lähtökohdiltaan hyvin arkisia runoja sekä yhden pitkän roolirunon. Jo tästä esikoisesta voi löytää Kiiskisen ominta tapaa käyttää kieltä: tiivis ilmaisu ja tiukka, osin kiivas rytmi ovat myöhemmissäkin kokoelmissa leimaa-antavina piirteinä.

Sillä ei ole nimeä (1990) on pitkä ja esikoisen vastapainoksi seesteinen runoelma, jossa puhuja liukuu päivien ja sekuntien lomitse miltei odysseiana vaeltaen päivittäisten havaintojen, keittiön, työpaikan, kadun ja telttaretkien kautta omaan itseen. Rytmiinsä nähden yllättävän levollisesti etenevät säkeet - voisi miltei puhua kerronnasta - käyvät vääjäämättömästi kuin kello kohti loppua, jota ei kuitenkaan ole: alkupuolen säkeet voisi hyvin sijoittaa viimeisten perään satunnaisen lukijan sitä huomaamatta. Temaattisesti kirja liikkuu samoissa merkeissä ja kertoo ikään kuin arjen estetiikan keinoin että totuus löytyy kaurapuurosta. Esikoiskokoelman tapaan myös tämä toinen kokoelma sisältää viittauksia rocklyriikkaan.

riipinen

Mustavalkomaanantaissa ollaan ulkona. Klikkaa suuremmaksi.

sanat soivat räikeästi

Sanat soivat räikeästi ja raakkuen, ei, sanomisen tapa
ja kukapa täällä kasvot peruslukemilla
liihottaisi, paitsi nenäapina: se ui ja märehtii tyynesti.
Mutta hyväili meitä aamun letkeys, toivossa nouseva päivä!
Katson kuvaa, sinä seisot rannalla hiukset hulmuten pitkä takki ylläsi,
jotain joulu-maaliskuun väliltä, kaislat huojuvat, vesi vapaana.
Kenties vaellat rehevöityneen järvesi rannalla

f 5

korsetti, korni setti

reipasta reittiä, reittä