kaupunki oli niin kaunis

Kaupunki oli niin kaunis uinuessaan ruususen unta
Nyt se herää, keimailee ohuella lumikerroksellaan, se tietää
neitsyys on mennyttä
Kaikki vanha väistyy, seinät sortuvat tiilet
loput jyrätään katerpillarilla
kun uudestisyntynyt kulkee lanteet keinuen
kengät kopisten
tätä se tietää

Taivaan sakea juoma jota lokki leikkaa
se leijuu tuulessa paikoillaan, miten
tahtoo mitä tahtoo
Nostokurjet nukkuvat vai
vaanivat ruuman matoja, toukkia

herää! on jo elokuu

Herää! On jo elokuu, kastetta nurmella,
taivas aukenee kuin lakana, jokin muisto.
Toivottomia paradokseja läpi keväisen yön
kuin ruusut olisivat kukkineet!
Kuka kantoi täysikuunsurua
ja mustikkatahroja paidassaan! Kenelle…
Mutta on olemassa eräs paikka, puun katveessa

juomalla ei ollut lainkaan

Juomalla ei ollut lainkaan luonnetta, se huolestutti minua. Se vain hiljaa kupli ja porisi, ilman luonnetta. Sohva paljasti olkapäänsä, tarpeetonta, olin jo antautunut. Ajatella että pullo oli viimeinen ja sisältö sähisi kurkusta alas. Luin runoa joka otti kaupungin haltuunsa, sivulauseessa. Ovelle koputettiin, tai ehkä joku kolisteli pattereita. Seinälle piirtyi sinun kuvasi. Kuka helvetin sinä? On jo perjantai ja luen mitä tahansa, pitkästyn odotushuoneessa Me Naiset kädessäni. Onko perjantailla luonnetta, sunnuntailla on. Raportti E-Afrikan vankilakuolemista 1962 menee näin: epilepsia nälkälakko liukastuminen