Maanantai 4.5
Kiertueen toinen viikko alkoi Helsingistä, heti aamusta Kallion ilmaisutaidon lukiosta. Kirjoittajalinjalaisia oli paikalla vähän, mutta he kuuntelivat sitäkin tarkemmin ja esittivät myös aktiivisesti kysymyksiä. Matkaan lähtijöitä oli Johanna Venho, Arja Kuisma, Tomi Kontio, Jouni Inkala ja Tommi Parkko (ja minä itse), mutta kaikki eivät tainneet ehtiä vielä tuolle keikalle. Koulun sapuskat (taas se puhuu ruuasta!) olivat käsittämättömän hyvät, asia joka tuli monta kertaa mieleen muissa kouluvierailuissa ja yleensäkin näinä koulujen kurjistamisaikoina. Odottelimme kahvila Melbassa vielä Tuomo Karhun ja Tapani Kinnusen saapumista Turusta. Viikosta oli odotettavissa huomattavasti rauhallisempi kuin edellisestä. Nappasimme vielä matkan varrelta Tuomas Rounakarin kyytiin ja suuntasimme kohti Jamilahden opistoa Haminaan. Jamilahti on pieni idylli, jota viereinen kerrostalo ikävästi rumentaa. Keikan jälkeen muutamat reippaasta opiskelijajoukosta päättivät lähteä vielä Kotkan keikallekin. Kotkan pääkirjaston auditoriossa ei ollut tungosta, mutta Tuomas syntikoineen nosti tunnelmaa. Paikallinen kirjailijayhdistys tarjosi vielä sapuskat, jonka jälkeen suuntasimme takaisin Jamilahdelle yöpymään.
Tiistai 5.5
Matka kohti Lappeenrantaa ja Lauritsalan lukiota. Liikuntasali on käytössä, mutta tekniikassa jotain ongelmaa. Saamme sen hoidettua, mutta äänitausta jää edelleen kaikumaan. Oppilaat tuntuvat jännittävän kuvausryhmää jonkun verran, runoilijat ovat heihin jo tottuneet. Juolahtipa jollekulle mieleen pyytää palautetta tilaisuudesta (tarkoitettiin lähinnä opettajia..) ja sellaista sitten myöhemmin postissa saatiinkin, tosin oppilailta. Varsinkin Tapanin esiintyminen herätti tuntemuksia puolesta ja vastaan ja taisipa siellä olla hieman katkeruuttakin, koska oppilailta oli kielletty joulujuhlanäytös mauttomuuteen ja pervouteen vedoten. Lauritsalasta jatkamme Ruokolahdelle, Jaakkiman kristilliseen opistoon. Upean auditorion ja äänentoiston myötä keikasta tulee hieno. Alkuillasta esiinnymme vielä Imatran kulttuurikeskuksen vähälukuiselle joukolle ja suunnistamme sieltä läheiseen Masan saluunaan esiintymään. Sinnekään ei ole ennakkorummutus ehtinyt, joten paikalla ovat lähinnä kanta-asiakkaat. Tapahtumasta tulee kuitenkin hieno, sillä ravintoloitsija tarjoaa keikkakaljat ja yleisö ottaa esiintyjät ennakkoluulottomasti vastaan, suosikeiksi nousevat Arja ja Johanna. Esiintymässä piipahtaa myös Joonas Pörsti liittyäkseen myöhemmin kiertueen matkaan. Kun Tuomokin tuoppeineen saadaan raahattua mukaan, vetäydymme Jamilahdelle yöpuulle.