Kohtaukset noudattivat melko uskollisesti alkuperäistä dialogia, joten sikäli sitä oli helppo seurata korvallakin. Merkityksellisen näytelmästä tekevät kuitenkin alkuperäisestä erottuvat ja niitä rikkovat kohtaukset, kuten alun sulkeiset, jossa käskyttäjien ja käskytettävien roolit vaihtuvat. Tämä kuva saa suuremman symboliarvon vasta näytelmän loputtua, kun kokonaiskuva yhteiskunnan tilasta alkaa hahmottua.
Sillä siitä lopulta on kyse. Smedsin versio on erittäin humaani ja yhteiskunnallisesti kantaaottava. Sodasta tulee vertauskuva yhteiskunnan piilossa olevista väkivaltarakenteista, jossa köyhät valjastetaan ideologiaan ja propagandan avulla tykinruuaksi. Vihollinen ei ole ihminen, vaan kylmä metallinen kuori. Nämä pesukoneet ovat läsnä kaikkialla yhteiskunnassamme ja niistä on kilpailuyhteiskunnan nimissä tehtävä selvää oman menestyksen varmistamiseksi. Tämä kapitalistien pyhä ohjenuora on siitä nerokas, että sillä ohjelmoidaan kaikki yhteiskuntakerrokset ”ymmärtämään” että oma perse on lähinnä. Hajota ja hallitse. Yhteisöllisyyttä esiintyy vain juhlapuheissa. Todellisen tasa-arvon siemenen sisällään pitämä demokratia alistetaan häikäilemättömän vallankäytön välineeksi. Suomi-neito on jo moneen kertaan myyty, nyt se on pelkkä muulle maailmalle kaupiteltu kiiltokuva, kuviteltu hyvinvointivaltio jossa kaikki laskut maksatetaan heikko-osaisemmilla.
