viisi kirjaa

Luulisin että suomalaisessa runoudessa on tapahtunut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana enemmän ja mielenkiintoisempia asioita kuin niitä edeltäneellä kahdella vuosikymmenellä. Tässä voi tietysti olla myös perspektiiviharhaa, sillä jälkimmäisen suhteen en kuulu aikalaisiin. Toki sen ajan runoutta on tullut kahlattua läpi. Kaanon on epäilemättä rakentunut näinkin lyhyessä ajassa, vaikkei se kirjallisuuden opetuksessa näkyisikään. Runoilijoiden uraa ja tuotantoa enemmän minua kiinnostavat kuitenkin yksittäiset teokset. Millaiset teokset ovat ohjelmoituneet hermoratoihini ja miksi? Millaiset teokset näyttäytyvät jäntevinä kannesta kanteen ja ovat ns. kestäneet aikaa parhaiten? Suuresta joukosta hyviä kirjoja muististani valikoitui viisi kirjaa, joissa on tinkimättömästi täysin oma maailmansa ja hyvin persoonallinen ääni, joissa yksittäiset runot paitsi tukevat toisiaan niin tulevat toimeen omillaan, yksilöllisinä olioina.

kurjuuden kuningas

alkeellinen omakuva

Minulla on härän sydän ja näkymättömät sarvet, odotan toukokuun laulua, siinä viulut soivat kuin lintujen viserrys, taustalla metsän huilujen keveys, alkusoitto d-duurissa… tällaista voisi olla kun lähtö on lähellä, kun hiljaa suloisesti hiivutaan pois. Minun lähtöni on kuitenkin johtanut väärälle planeetalle, kuin lintu liian kevyen painovoiman armoilla: räpyttelen minuuttiin 47 sekuntia. Ja nämä täällä ovat nopeita ja hätäisiä, kahvi jää kuppiin, kumi käryää asvaltilla, ruoka hyökkää henkitorveen. Minä syön hitaasti, pesen hitaasti, käärin sätkän kuin elämän, liian tiukan tuskin imettävän, kuljen pilvessä, kiirehdän

kylmä rinki

Yksi harvoista minua koukuttaneista amerikkalaissarjoista on jo ties monettako uusintakierrosta esitettävä kulttisarja Kylmä rinki.  Niin, en kuulu Alibin lukijoihin, en katsele Poliisi-TV:tä eikä kuvitteellinen radiopuhelimeni ole viritetty poliisiradion taajuuksille. En muutoinkaan usko, että katsojakunta koostuisi em. kohderyhmästä. Miksikö, siksi että Kylmä rinki ei ole sen enempää faktoihin perustuvaa kuin sosiaalipornoakaan vaan viihteellinen draama. Vaikka se pyörii vahvasti väkivallan ympärillä, niin väkivalta ei kuitenkaan ole teema vaan väline tutkia nurkkaan ahdistettua ihmisluontoa.

Kaiken takana on tietenkin vahva käsikirjoitus, kuten HBO:n sarjoissa yleensäkin. Kun ihmiseltä riisutaan suurin osa normaalielämän edellytyksistä, syntyy sosiaalipsykologinen tutkielma yksilöistä ryhmäpaineessa ja pelon ilmapiiristä. Syntyy myös yhteiskunnallinen tutkielma tasa-arvoiseksi itseään väittävästä amerikkalaisesta yhteiskunnasta, jossa moni elää jo syntymästään saakka samoilla ehdoilla kun vankilamiljöössäkin, joten vaihtoehtojen puutteessa ajaudutaan rikollisille teille. Herää kysymys siitä, miksi etniset ryhmät ovat kaltereiden takana yliedustettuina suhteessa väestömääräänsä ja miksi kovatkaan rangaistukset eivät kitke rikollisuutta. Ja edelleen, syntyy myös filosofinen, suorastaan eksistentiaalinen tutkielma olemassaolon edellytyksistä ahtaassa tilassa.

kyllä kuule matkailu avartaa

…kyllä kuule matkailu avartaa mutta sydäntä ei paranna mikään ja kuoret, ne pitäisi rikkoa heti. Puhuit pitkään unen ajasta, kellumisen taidosta, keveistä viittauksista. Mitä tuhlausta! Laita Zeppelin soimaan, se vanha vinyyli, sytytä yrtit sytytä Vergiliuksen liepeet. Anna minun laskostaa hiuksesi patjalle, riisua tuo meduusan huntu, joka hämärtää päivät meren vaahdoksi. Minä unohdan kaiken, sanaristikot, aamupanot, Töölönlahden, kaiken; puhelimen tuuttauksen, öisen tuhinan ja silakkatahnan, kosteat hiuksesi, kerta kaikkiaan

s 18

pakanatarha

sinilevähdys

femma fatale

nahkavyöhyke

ristiriista

liekkimielikki

terrakottarainen