XII
se mielemme autio ranta jossa päämme painettiin hiekkaan
mutta ehkä oli jokin salaisuus, jokin alkukantainen säteily
joka kuiskauksen lailla hiipi keskuudessamme
sillä koneesta jäi jäljelle vain muutama ruuvi kämmenelle
ajatus atomin väsymättömästä rakenteesta, hiukkaset
ajoivat toisiaan takaa, samurain varjo unikkopelloilla
ja tuuli puhalsi pressuun hengen, babylonialaisen nenän
tuulen säveliin minä uskon, uskon pahaan äitipuoleen
ja myrkkyomenaan, vaivun lattialle ja etsin itseäni sängyn alta
itse näytti vieraalta ja syrjityltä, se muisti puron
joka hyväili tytön paljaita sääriä: aika ei anna anteeksi
kyllä, on mahdollista nähdä yön tähtimatojen kimallus
on mahdollista lentää unen peilin läpi, syleillä leijonaa
joen huomassa jännittävän odotuksen hämmennyksessä
Sama alkutalven valo
16 tuntia sitten
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti