ja niin upposin syvemmälle

ja niin upposin syvemmälle saviseen maahan, jokainen
askel puhkaisi uuden käytävän haaroineen, minua vietiin
kauas itsestäni, en enää tuntenut massaa tutisevaa hyytelöä,
tärisevää kirjoitusta, jokainen askel sai minut unohtamaan

etten suotta uhrannut kiven muistolle

ja sadeihmiset, ne jumalattomat haistan, aina haistan tuulen
kun he peltoa tallaavat, ylitä ilman ja veden vaikea raja, taas
varpaissa karkeaa multaa, silmissä näissä rähmää ja pilviä

huomenna kävelen jäätyneellä

Huomenna kävelen jäätyneellä asvaltilla eiliseen tai nukahdan laatikollinen muistoja sylissä. Käsitys muodonmuutoksesta on virheellinen, se kestää vuosia, hidas on silkkinen tie perhoseksi. Silmät näkee mutta aivot suodattaa hitaasti. Jos jotain kaipaan, siitä en kerro. Yöllä keitän maitokahvia, juon sen koiran kanssa. Ystävästä tuli hovikelpoinen, kasvatan olohuoneessa viidakkoa. Vuosia hyllytin tinneriä ja pigmenttiä, eilen yritin hyllyttää itseni. Anteeksianto tuli pyytämättä. Kaikki antavat minulle anteeksi paitsi minä. Minusta tuli pappi. Tulvii huhtikuun kirkas ja armoton valo, kaipaan kotiin viidakkoon. Yöllä lepattelin katossa keltamustin siivin, sirkutusta jäkätystä ympärilläni.