ja me tehtiin rakkautta

runouden kääntämisestä

…eli reunamerkintöjä mahdolliselle rakkaudelle.

Millainen on runoilijan estetiikka, poetiikka, sen ominaislaatu? Tätä kysyn itseltäni käydessäni kääntämään runoa. Minun täytyy tehdä mahdottomasta mahdollinen, asettautua runoilijan nahkoihin ja TUNTEA hänen maailmansa, antaa sen virrata hermoratojeni lävitse, synapsien uudelleenkytkeytyä. Jos en tunne runoa ja runoilijaa itsessäni olen väärässä paikassa.

Jos kielet ovat rakenteellisesti ja olennaisesti erilaisia, millä keinoin voin saavuttaa alkuperäisen tekstin tunnelman? Vaikka tekstin kieli, aistillisuus ja rytmillisyys, sanaleikit ja metaforat, merkitykset jne. eivät ole siirrettävissä sellaisinaan, ajattelen miten runoilija olisi kirjoittanut tämän suomeksi? Kykenenkö ajattelemaan ja tuntemaan kuten hän, vaaditaanko minulta näyttelijän omistautumista? Täyden vastaavuuden – eli mahdottoman - sijaan etsin kokemusta, kokemuksen siirtämistä mahdollisimman täytenä ja rikkaana, etsin likimääräisyyttä, Italo Calvinoa mukaillen luotan siihen että saavutan tarkkuuden hämäryyden avulla.

betonimylläri

Lauri Viita oli Uuno Kailaan ja Kahlil Gibranin ohella ensikosketukseni runouteen. Vuonna 1947 julkaistu Betonimylläri kuuluu suomalaisen kirjallisuuden merkkipaaluihin ja oli viimeisimpiä mitallisuuden voimannäyttöjä ennen seuraavalla vuosikymmenellä maihinnousun tehnyttä modernismia, jolle Viitakin joutui myöhemmissä teoksissaan al(t)istumaan.

Ison osan teoksesta muodostavat epigrammit, joissa Viidan kynä on terävimmillään. Kyytiä saavat monenlaiset vallankäyttäjät ja besserwisserit, mm. papit, johtajat ja kriitikot. Pisteliäistä säkeiden joukosta on löydettävissä myös ylistystä fyysisen työn raatajalle (Johtaja), kyynisyyttä (Pedot), piilotettua uhkaa (Yhteistoiminta) sekä lakonisuutta (Vallankumous). Latteimmillaan tämä tyylilaji jää näppäräksi lorutteluksi, kuten runossa Moraali: ”Siisti täytyy aina olla!” / sanoi kissa hietikolla - / raapi päälle tarpeenteon / pienen, sievän santakeon.” Muitakin positiiviseksi miellettyjä tunteita hän kyseenalaistaa, kuten Kiitollisuus ja Myötätunto. Ihme sinänsä ettei sodan käynyt ja kansalaissodan arvet tiedostanut kirvesmies Viita lyönyt herroja tätäkin lujempaa. Ehkä syynä oli näistä kahdesta suuresta traumasta toipuvan kansan toive ja pyrkimys jonkinlaisesta eheytymisestä.

oletko tuntenut kallonvalkoisen

oletko tuntenut kallonvalkoisen valon hohtavan ihollasi
oletko nähnyt päivällispöydän kermaisesta lohesta nousevan
toukka-armeijan kiemurtavan vatsalaukkuusi väkertävän tiensä
suolistoon ja huojuviin verisuoniin vihlovankankeisiin
oletko tärissyt kuumeessa unohtuneen sateen tyhjyydessä
porttikongista suojaa hakien pukinsorkkien upotessa aaltoilevaan asvalttiin
oletko kuullut nauravan köyden kuiskivan niskassasi tuoretta koivua suudellen
oletko maistanut kadotuksen kaipausta sen sydänlyöntien takovan
kuin nyrkin rinnastasi ulos, oletko todistanut kaiken tämän
jos olet niin ymmärrät

f 8

lutkuta jutkua:

nuolemisen sietämätön keveys