eli mitä jäi käteen 90-luvun runoudesta
Aluksi suurkiitos seuraaville henkilöille:
Tuula Komsi, kriitikko, luovan kirjoittamisen ohjaaja sekä pianonsoiton opettaja Helsingistä;
Tommi Parkko, runoilija ja kustantaja Tallinnasta;
Taina Ratia, kriitikko Turusta;
Heikki Saure, kirjakauppias ja kriitikko Lahdesta;
Matti Saurama, kriitikko ja vapaa toimittaja Helsingistä.
Jottei lukijoille jäisi asiasta väärää käsitystä, niin korostan että tässä artikkelissa puhutaan nimenomaan siitä sukupolvesta, joka on julkaissut esikoisensa/vaikuttanut 90-luvulla ja 80-luvun lopulta. Mitenkään vanhempia runoilijoita väheksymättä olen halunnut selvittää mitä on pitänyt sisällään nimenomaan uudempi runous. Onhan toki mahdollista, että joku vanhemman sukupolven edustajista olisi ollut mukana ”vallankumouksessa”. Epäilemättä heillä on kuitenkin ollut oma vaikutuksensa 90-lukulaisiin. Mikä, se ei kylläkään tässä yhteydessä selviä. Ehkäpä joku kirjallisuudenopiskelija pakertaa aiheesta gradun tai peräti väitöskirjan. Jäämme odottamaan.
Yritin myös selvittää, mitkä runoilijat ja varsinkin mitkä teokset nousisivat muiden yläpuolelle, mutta haastatellut pääsääntöisesti kieltäytyivät laittamaan julkisesti kumpiakaan tärkeysjärjestykseen, kuka mistäkin mutta kaikki hyvistä syistä. Mitä lopulta selvisi? Että mäkihyppy on urheilua ja vesilasissa myrskyää. Ja kuitenkin, että runous on tärkeää ja suuret runoilijat tallustavat keskuudessamme! Lukijalle jää johtopäätösten teko osin hyvin ristiriitaisista vastauksista.
