runot äänessä

Runojen esittäminen on herkkää hommaa. Koskapa ainakin osasta runotilaisuuksia on tullut melko suosittuja, aiemmin kuoreensa vetäytyneet runoilijat ovat voittaneet esiintymispelkonsa ja tulleet kohtaamaan yleisönsä lavalla. Sepä ei olekaan helppoa, sillä suuri osa runoista on parhaimmillaan kirjallisessa muodossa. Tokihan runolla on juurensa suullisessa perinteessä, mutta "taiderunosta" puhuttaessa helpoimmin vastaanotettavia ovat yleensä yksinkertaisimmat ja helppotajuisimmat tekstit. Ja tietysti mahdollisimman paljon rytmisiä ja soinnullisia elementtejä käyttävä runo, ynnä herkullisia yksityiskohtia sisältävät. Mutta ensimmäiseen julkiseen esiintymiseen runoilijaa saa yleensä maanitella pitkään. Ensimmäisten kertojen jälkeen on jo helpompaa.

Iso vastuu on myös tapahtuman järjestäjällä. Jos tapahtuma tungetaan viikonloppuiltaan täyteen kapakkaan, olosuhteet eivät liene niitä otollisimpia runon vastaanotolle. Puhumattakaan siitä, että runoa tulee miltei nonstoppina koko illan. Yleisö tarvitsee hengähdystaukoja, myös siinä tapauksessa että he ovat kaikki saapuneet juuri runoa kuuntelemaan. Toisaalta, onhan meillä sellaisiakin runoilijoita ja esiintyjiä, jotka ovat vakuuttuneet siitä että yleisö jaksaa kuunnella heitä puolikin tuntia yhtä soittoa.

Varsinaisessa lausuntaillassa en ole koskaan ollut ja jo pelkkä sana saa niskakarvat nousemaan pystyyn, ehkä siksi että mielikuva vie vanhojen mitallisten ja riimitettyjen runojen ylevään kierrätykseen. Jotkut näyttelijät osaavat kyllä kääntää tämänkin voitokseen. Mieleen tulee ainakin Martti Mäkelä, joka saa tekstin kuin tekstin elämään.

Lukuisat runoillat kertovat tietysti siitä, että sosiaalista tilausta on. Erityisen hauskoja ovat Poetry slam-tapahtumat, joissa tekijät esittävät omia runojaan. Arveluttavaa on kylläkin esiintyjien kilpailuttaminen, mikä kertonee jotakin ajastamme. Varsin taitavia esiintyjiä noista slameista löytyykin, mutta metodi korostaa nimenomaan esittävyyttä, jopa tekstien tason kustannuksella. Ei siis ihme että julkaisseet runoilijat loistavat poissaolollaan. Omalla tavallaan suvereeneja ovat mm. rap-henkistä lyriikkaa esittävät, mutta itse funktiota en oikein ymmärrä. Miten esitys lopulta eroaa varsinaisesta rapmusiikista? Varjopuolena on myös se, ettei sanoja täyteen tungetuista ja nopeatempoisista teksteistä näissä tapauksissa jää juuri mitään mieleen.

Taitavia esiintyjiä on toki slamien ulkopuolellakin, mieleenjäävimpiä ovat performanssia lähestyvät tapahtumat. Varjopuolena näissäkin on se, että itse tekstit harvoin puhuttelevat. Voinemme kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että hyvää esitystä on miellyttävää seurata, tekstistä riippumatta. Vaan miten asettuvat tähän kuvioon kirjalliselta kartalta tutut runoilijat? Vaatimus siitä, että runoilijan pitäisi olla taitavan kirjoittajan lisäksi hyvä esiintyjä, on hivenen kohtuuton. Surullista on tietysti se, että jos et näy mediassa, sinua ei ole olemassa. Lukuisia ja lukuisia runoilijoita lavalla nähneenä muutama nousee ylitse muiden:

Yhteistä heille on sujuvan tekstin lisäksi oman persoonan luonteva käyttö, siten että teksti ja esiintyminen ovat sopusoinnussa keskenään ja yleisö voi nauttia esityksestä kahdella tasolla. Tommi Parkko on mestarillinen tauotuksien hyväksikäyttäjä, hänen rauhallisessa olemuksessaan runojen rivien väliin kirjoitettu aines saa konkreettisen ilmenemismuodon. Anni Sumarin matalan seksikäs ääni tekee esittäjästään hyvin karismaattisen ja suorastaan pakottaa kuuntelemaan. J. K. Ihalaisen maaninen esiintyminen korostaa hyvin runojen beat-henkisyyttä ja luettelomaisuutta, parhaimmillaan hänestä tulee manaava shamaani. Esa Hirvosen teatraalisessa esiintymisessä on koko keho mukana ja hän onnistuu hyvin tasapainoilemaan naurettavuuden ja uskottavuuden välissä. On vaikea uskoa, että hän jännitti ensimmäistä esiintymistään runojensa kanssa niin kovasti, että luki runot selin yleisöön.

Tuossa siis vain muutamia esimerkkejä. Pääasia tietysti on se, että tapahtumia ylipäätään järjestetään ja että yleisö ja esiintyjät kohtaavat jollain tasolla. Tapahtumien välissä sopii toivoa, että tämä kohtaaminen tapahtuisi myös runokokoelmia luettaessa. Siis kipin kapin kirjastoihin, kirjakauppoihin ja divareihin.