”…olisi hyväksi – joskaan ei välttämätöntä – tutkia filosofiaa, psykologiaa, sosiologiaa, historiaa, biologiaa, musiikkitiedettä, kaikkea jolla on vaikutusta siihen, miten me elämme ja ajattelemme. Tieteet pystyvät varsin usein hedelmöittämään taiteellista työtä paitsi totuuksillaan myös menetelmillään ja materiaaleillaan. Ne voivat tarjota sekä ajattelun malleja että impulsseja. Ennen kaikkea ne torjuvat liian yksipuolisen näkemisen vaarat.” (Muutoksen perusteet)
”Jo varsin perinteinenkin runous piti arvossa laulullisuutta, musikaalisuutta, rytmillisyyttä, soinnikkuutta / - - / Noista päivistä on kulunut jo kauan, mutta useat silloin tärkeinä pidetyt periaatteet osoittautuvat yhä käyttökelpoiseksi – tosin ymmärrettävästi edelleen kehitettyinä. Runoilijoita saattavat melodisuuden ohella kiinnostaa esimerkiksi fugaattisuus tai muut rakenneperiaatteet, sinfoninen muoto tai balettimusiikille tyypillinen kohtauksittain eteneminen.” (Taiteen systeemit)
Sama alkutalven valo
9 tuntia sitten