liekin hohteessa illat käpertyivät

XI

liekin hohteessa illat käpertyivät itseensä kuin siili
saattoi kuulla askeleiden laahustavan soratiellä, valon

polttamat ovet tyhjässä huoneessa, pienet robotit aivoissamme
niin, rattaat olivat pyörähtäneet käyntiin ja saalistajat

vaanivat pimeydessä, meille jäi vain kynttilä ja hartaus
ja selittämätön lohtu, kuvitelmia ruumiin käyttötarkoituksesta

katselimme maailmaa portin kaltereiden takaa, loputon kuilu
porautui meihin, veriset silmät ja oksennus mielissämme

taas puskevat aallot murtuen unen muuriin, lanka värähtää
ja sana laukeaa, katkerat savuavat rauniot

jätettiin ihmisyyden muistomerkeiksi, typerät tyhjät majakat
sillä välin kaikki jatkui, torakat parittelivat kuumeisesti

kun maa kuivuu ja vyötärön viivat piirtyvät hiekkaan
pimeydestä nousee käsi, itsensä unohtanut hapuileva silmä