23. joulukuuta 2010

yön kannus

Bussi lähtee, bussi lähtee, kello käy minuutin yli, kuljettaja asettaa kolikon kielellesi, niele hinta ja maailman ruumis, suhisten sulkeutuvat ovet ja hilpeinä me istumme näillä ihmispenkeillä, keitä olemme, olemme matkalla ja se riittää, ratsastamme 200 hevosella ja kiihdytämme ne raivoisaan laukkaan, ikkuna on maisema on maailma joka ei ole paikka, se kohisee jos uskot siihen, paina kämmenesi ja huulesi huurteista lasia vasten, piirrä ikkunaan kalterit, se ei ole mikään lasimaalaus. Tämä on ainoa todellisuus. Älä puhu kuljettajalle. Älä pysäytä bussia. Älä sammuta valoja. Älä pyyhi maailmaa pois, tanssimme käytävällä kivettynein kasvoin ja kankein asennoin, mihin tämä menee, kuka tätä kuljettaa. Päivä päivältä pimeys tihenee, se on sakeaa puuroa meidän syödä, läpi lähiöiden

13. joulukuuta 2010

ja pesistä neulottiin

IX

ja pesistä neulottiin reitit umpeen, umpeen muistot
punaisesta valosta risteävistä poluista vuorten juurella

nähtiin miten taitavin kaikista maalasi punaisen valkoiseksi
ja kaikkialla löydettiin mitä etsittiin koska ei enää etsitty

vaan löydettiin luonnostaan sanat suuhun ja eleet käsille
ja tuulen luontevat asennot takertuivat hiuksiimme

takertuivat meihin kuin kadoksissa olleeseen rakastettuun
joka vaikeni ja painautui vartaloa vasten kuin ei tietäisi

8. joulukuuta 2010

3. joulukuuta 2010

sinä päivänä oli hopeaa

Sinä päivänä oli hopeaa tarjolla.
Veljeni vartija ei ollut uskoa silmiään:
ottelu keskeytyi kun sain pallon jalkaani.
Pelisilmä puuttuu ja pallo
hukassa, hän sanoi, olet mies joka hiihtää omia latujaan.
Tahdon munaa peliin! Tahdon viekkaan silmän!
Hän sanoi: en ole veljeni vartija.
Senkin Juudas, huusin ja hän poistui
apostolin kyydillä.

28. marraskuuta 2010

rakenteet

Pupillit laajenee, hengitys höyryää.
Vinoon lyöty naula tyytyy marttyyrin rooliin.
Se pitää talon koossa ruosteeseen asti.

Hohtimet tahtoo kiskoa sen irti
ja suoristaa uuteen elämään.
Kuka siinä  puhuu, kuka kuuntelee?

(muiston humiseva putous!)

Vasara ei mieti, sen on tehtävä
mikä on tehtävä
yksinkertainen, jämerä.

18. marraskuuta 2010

yhden lasillisen sallin

Yhden lasillisen sallin itselleni. Yhden lasillisen yksinäisten nukketalossa. Tämä poikkeama, joka vahvistaa säännön, poikkeama joka kasvattaa itsestään sääntöä suuremman. Juoma on hyvää, kurkku ottaa ahnaasti vastaan jokaisen kulauksen. Kohotan maljan kunniaksesi, sillä en voi poistaa sinua runostani. Jos sen tekisin, tähän repeytyisi suuri aukko, se kasvaisi jokaisesta täytöstä.

13. marraskuuta 2010

hämärä ajatussoppa: kritiikki

Kritiikki on niitä harvoja sanoja joilla on kaksi toisistaan poikkeavaa verbijohdannaista. Kritikoida ja kritisoida menevät kansan syviltä riveiltä välillä sekaisin, mutta niinpä käy välillä kriitikoillekin.

Voi tietysti kysyä mihin taidekritiikkiä tarvitaan. Onko kyse elitistisen yhteisön pönkittämisestä, harvalukuisen yleisön palvelemisesta, taiteeseen intohimoisesti suhtautuvien tutkivasta mielestä vaiko vallankäytöstä? Vastaus lienee vähän näitä kaikkia, eri painotuksilla. Kritiikkien määrällä ja laadulla (kuten myös palkinnoilla ja ehdokkuuksilla) on kuitenkin vaikutusta apurahojen jakoon, joten kyse on muustakin kuin mahdollisista taiteilijoiden itsetunnon liikahduksista. Suurin vihollinen taidekritiikille on kuitenkin viihteellistyvä media (tämä voi olla hyväkin: kritiikit hakeutuvat erikoisjulkaisuihin, joissa ne saavat tilaa ja arvostusta), joka kutistaa kritiikin samaan asemaan kuin itse taiteen - nurkkaan häpeämään joutavien elättinäpertelijöiden kerhoksi. Varsin ymmärrettävää, sillä todellisuus on insinöörien, ekonomien, poliitikkojen, viihteen ja pääoman hallussa. Miksipä siis sotkea järkevien ja tuottavien ihmisten mielenrauhaa haihattelevalla estetiikalla ja sen johdannaisilla?

8. marraskuuta 2010

ei kannettu vesi kaivossa pysy

Ei kannettu vesi kaivossa pysy.
Kun nainen piirtää sydämen, hän pitää miehestä viattomasti.
Mutta miehen aivokurkiainen ei osaa yhdistää kuvaa
ja tunnetta, siksi hän ei koskaan ymmärrä naista.
Kolmen kuukauden jälkeen makakilauman naaraat
raatelevat uroksen, jonka parittelu on aggressiivista,
joka kiusaa edellisen johtajan pentuja

Tunne on kokonaisvaltaista ja läsnä aina, sanoo nainen.
Tunne on tekoja ja läsnäoloa, sanoo mies.
Sydän on osoitus syvästä rakkaudesta, sanoo pyyteetön.
Sydän on kevytkenkäisyyttä, sanoo vaatelias.

3. marraskuuta 2010

29. lokakuuta 2010

seinien läpi kulkeminen

Seinien läpi kulkeminen sattuu, se tekee kipeää, ajattelin kattaessani pöytää. Laitan koiven mikroon ja Kariniemen jyväbroileri juoksee viimeiset kierroksensa, juoksee pöytään kokeakseen valaistumisen ennen tuomiota. Käyn kanan lihalle, ehkä minuun tarttuu hiven viimeisten hetkien haikeutta? Mutta sentimentaalisuus ei asuta tätä taloa, koetan noudattaa järkeni valoa. Ja kuten eräs Einstein aikoinaan sanoi, ihminen on luonut elämisen puitteet sellaiseksi joihin hän ei evoluutionsa puolesta ole valmis. Mutta samat lait pätevät yhä, miljoonien vuosien harjoitus tekee mestarin vaikkei mestari sitä tiedä, vaistot ja

18. lokakuuta 2010

uuden ajan tunnisti

VIII

uuden ajan tunnisti siitä ettei sitä ollut aikaa seurata
että sana olla hyväksyttiin verbiksi verbien joukkoon

että muistettiin syklin merkitys: kuinka olla vapaa
tekemään vapautta kuudella kiireettömällä tavalla

unet vapautuivat vihdoin ja pääsivät öisistä häkeistään
ihmisten eläinten metsän keskelle ja unohdettiin meri

sillä meri käy petollista unohdusta ja sairasta mieltä
ja ihmiset kävivät ihmisten joukkoon unien joukkoon

13. lokakuuta 2010

musta huone

Aamun valjetessa musta huone ilmestyy jälleen.
Välillä se liitää kotkan tavoin,
toisinaan pyrähtelee kuin kevätpääsky.
Musta huone valitsee kenet haluaa,
milloin haluaa, missä haluaa.
Eniten se pitää sellaisista
joille elämä on kompasteleva sarja selvyyksiä,
epätoivoinen linnake kenties,
ja niistä joille musta usein on valkoista,
valkoinen aina valkoista

9. lokakuuta 2010

saksittua (poeettinen tila)

Olen kiinnostunut siitä, miten tilat muodostuvat. Millaisiin erottuviin yksityiskohtiin, rakenteisiin, piirteisiin tila perustuu? Mitä ulkoisen havaittavan tilan perusteella voidaan päätellä jostakin havainnolta kätketystä sisäisestä tilasta? Miten sisäinen tila kykenee luomaan vastaavuussuhteita ja edustajia ulkoiseen, fyysiseen tilaan? Onko fyysinen aistinen tila olioiden ainoa kohtaamisen tila? Onko olemassa aineetonta kohtaamista? Mitä tapahtuu tilojen välillä? Miten tilat järjestyvät maailmaan ja ihmiseen?

3. lokakuuta 2010

s 10


debyyttimulkaisu

kilohduttava

tunneliäly

katumustrilleri

lihaslyriikka

kosinitaivas

punikkipurema

23. syyskuuta 2010

lopulta kielsin itseni

Lopulta kielsin itseni. Peilissä ei näkynyt ketään ja olin tyytyväinen. Seinät kyllä tuijottivat, tuijotin takaisin. Se oli oikein hauskaa. Väsyin helposti ja hetket säästin itselleni öiseen aikaan, juttelin mainospostin kanssa niitä näitä, kuten: ”naapuriin on muuttanut nuori nainen” ja ”porraskäytävä vahattiin juuri, kuinka kauniisti se kiiltää” ja ”satakieli eksyi sisälle”. Aamulla kävin maaten leveään siniseen hautaan ja lähetin varjoni toimittamaan asioita. Se oli aina kalpea ja hengästynyt takaisin tullessaan, jaksoi tuskin ruokia kantaa. Hyvä niin, vatsan kurina loppui. Mutta nälästä sen sijaan tiesivät enemmän Johannes ja Mahatma, joiden kanssa kuljeskelin, heillä oli hienoja lauseita: Pyydät uutta saalista etkä

18. syyskuuta 2010

poem moon rising

alkuperäinen kuva: William Van Horn
On runokuu. Runo kohtaa musiikin, teatterin, kuvataiteen, liikkuvan kuvan, arkkitehtuurin, luonnon, kirkon, radion, sirkuksen. Ja kuulijan. Aivan kuin olisi runon ystävän joulu, monipuolinen ohjelma tarjoaa jokaiselle jotakin. Mieleeni tulee Timo Hännikäisen kritisoima lyriikan karnevalismi (Nuori Voima 1/2010). Ajattelen itsekin, että runouden voima on tietyssä hiljaisuudessa, lukijan ja tekstin kohtaamisessa kirjassa tai muussa siihen rinnastuvassa muodossa. Mutta miksei runo voisi olla läsnä myös korvalle? Yleisön läsnäolo kertonee siitä, että runoon halutaan välittömämpi kontakti (tämä voi olla paradoksi?), elämys joka ei tarvitse vastaavuutta kirjoitettuun.

Olin viime viikolla läsnä useammassa runotilaisuudessa. Erityistä keskittymistä vaativat vieraskieliset esitykset, mutta korva tarkkana sai olla kielestä riippumatta. Erilaiset esittämisen perinteet kohtasivat ja jäin miettimään mikä ero lopulta on ensisijaisesti esitettäväksi kirjoitetulla tekstillä ja valkoiseen hiljaisuuteen uppoavilla riveillä. Ehkä raja on sittenkin keinotekoinen? Nautin suunnattomasti muutamasta latautuneesta esityksestä, joissa rytminvaihdokset, vaihtuvat äänirekisterit ja kehon kieli olivat vahvasti läsnä. Ei tullut mieleenikään ajatella, että tässä nyt oli tai ei ollut kirjallista arvoa, teemojen kerrostuneisuutta tai kielen kompleksisuutta. Kohtaamisessa oli samankaltaista paljautta kuin kirjan sivuilla vaeltavan lukijan etsinnässä. Tässä suhteessa olen valmis vetämään hieman takaisin aiempia sanomisiani.

13. syyskuuta 2010

s 9


fallavarakas

allegorinen imperatiivi

talikoiva syöminen

halkilausuma

kotiloitunut henkilökunta

avokadotus

nivuskuiskaaja

8. syyskuuta 2010

queen of the slipstream

Tulevat luokseni aamut jolloin herään, aamut joina en.
Aurinko tanssii hehkuvan tangonsa lakanoilla.
Vartalot palaavat yöllisiltä retkiltään.
Toinen liian arka, toinen liian ylpeä.
Toinen tahtoo suolaista, toinen makeaa.

Tarjottimen aurajuusto, tuoreet päärynät.
Mutta suola janottaa vain unissa
ja makeus, sitä on vatsa pullollaan.
Maailma rakastaa rakastajaa.
Maailma rakastaa sitä joka harhojen verkkoon uppoaa,
joka antaa kaiken, kaiken vaatii.

29. elokuuta 2010

tunnustuksia

Tunnustan kirjoittaneeni raflaavia otsikoita. Tunnustan kirjoittavani huonoja(kin) runoja. Tunnustan kirjoittavani muusta, jottei minun tarvitsisi kirjoittaa itsestäni, vaikka muusta kirjoittaessani kirjoitan myös itsestäni. Tunnustan ettei kirjoittamisellani ole suuntaa. Tunnustan kirjallisen energiani ehtymisen mahdollisuuden.

Tunnustan, että väittäessäni itseäni sosiaalisesti rajoittuneeksi en puhu aivan totta. Sosiaalisuus ja yhteisöt ovat kuitenkin leikkiä, jossa jokaisella on omat sääntönsä. Leikin nimi on elämä. Olen huono siinä, vaikka minullakin on leikkijän mieli.

Tunnustan nuorena kuvitelleeni itseni älykkääksi. Sittemmin elämä on toistuvasti todistanut muuta. Lohdullista on se, että kirjoittajan ei tarvitse olla erityisen älykäs. Hänellä pitää olla kielen tajua, rohkeutta, persoonallisuutta, eläytymiskykyä. Älykkyydestä puhuminen on älyllinen itsemurha. Älykkyys on kuin luovuus: meillä kaikilla on sitä jonkin verran joissain asioissa.

18. elokuuta 2010

kuljen aavikolla

Kuljen aavikolla, leikkii hiekassa kuiva tuuli, kurkun karhentaa ja aivot höyrystää. Kuljen aavikolla, näen epämääräisen liikkumattoman hahmon, mutten ole valinnut Saharan ja Nevadan välillä, avoin kysymys: akaasia vai kaktus. Ehkä se on toinen minuuteni jähmettyneenä minut nähdessään tai minä itse samassa paikassa toisessa ajassa, aavikolla kuljen, kysymys tekee minut janoiseksi ja kurkotan lonkeroa. Kari Koff on kaikkien janoisten sankari, nielen mielen matkaa nopeaa ja edullista. Paha vain ettei aina saa mitä tilaa ja tässä suhteessa unet palvelevat paremmin. Epäröin yhä vuorten ja hiekkadyynien

13. elokuuta 2010

kun kello löi kahdesti

VII

kun kello löi kahdesti nähtiin kadulla riisuutuva mies
joka viilsi pohkeensa auki ja nosti sieltä pullon huulilleen

kuultiin naisesta joka kömpi televisiosta ja jäi vieraaksi
roikutti kattokruunussa loputonta kuurauntaan

unessa elefantit kävivät ympyrää kärsä hännässä,
häntä kärsässä tallasivat syvästä polusta haudan itselleen

ja kuultiin vankilassa viruvasta runoilijan aaveesta
joka kirjoitti aina vain kuolemasta sitä itse saavuttamatta

8. elokuuta 2010

s 8


fondymentalisti

muulitunneli

calvinkone

virallinen ääntäjä

tajurauhaset

naulelma

sivuperso

3. elokuuta 2010

jokin nopea ja näkymätön

I

Jokin nopea ja näkymätön, se on läsnä
kaikkialla yhtaikaa; maa, meri avaruus.

Mutta on yksi, joka ei ole hyvä eikä paha.
On yksi joka pitää seinät paikoillaan.
Se on sinä ja minä ja me kaikki.

Putosit painottomaan tilaan
ja olet kahta seinää rikkaampi.
Seinien sisällä kysymykset
kimpoavat edestakaisin kuin elektronit,
ytimessä jota et voi nähdä
- mutta tuntea voit,
protonit ja neutronit tarraavat toisiinsa.
Vastaukset ovat avoimet.

29. heinäkuuta 2010

kahdeksas päivä

Sanon banaani ja heti se ilmestyy naisen käteen.
Hän kuorii sen ja haukkaa palan.

Sanon puu ja aurinko valaisee männyn neulaset.
Sanon kesä, mutta viileäksi jää.

Sanon auto, mutta bussi jämähtää pysäkille.
Erehtyminen on jumalallista.

Perehdy erehdyksen hedelmään.
Sano mansikka. Sano gorilla. Sano kuolema.

13. heinäkuuta 2010

s 7


agnostinen kitara

krooninen reflaksi

rengillinen herätys

kälyllistäminen

luvanveistäjä

seutuhaava

konkurssilounas

3. heinäkuuta 2010

erkin lähtölaukaus

ERK:n ensimmäinen vuosikirja MOTMOT 1994 (Jyrki Kiiskinen, Lauri Otonkoski) on hieman raskas mutta toisinaan myös palkitseva, sillä leijonanosan sisällöstä täyttävät esseet. Kokoavina teemoina tuntuu olevan runon suhde muuhun taiteeseen ja yhteiskuntaan sekä tilan käsite ja runon kokemus. Esipuheessa lainataan Saarikosken sienivertausta ja mielenkiintoisena yksityiskohtana tähän päivään vertautuen todetaan, että runoudessa harvemmin suositellaan tiimityöskentelyä. Kirjasta on unohtunut kirjoittajien esittely, jonka voi tulkita vaikka siten, että he kaikki jo tuntevat toisensa. Todennäköisempi vaihtoehto lienee taitamaton taittaja.

Raikkaimman tuulahduksen kirjaan tuo avausessee, Witold Gombrowiczin Runoutta vastaan vuodelta 1947. Gombrowicz panee runoilijat ojennukseen syyttäen heitä nurkkakuntalaisuudesta, pakoilusta, verbaalisista silmänkääntötempuista, toisilleen kirjoittamisesta ja liialliseen sokeriin vertautuvasta puhtaan runouden viljelemisestä. Vuosien jälkeen essee naurattaa yhä* ja panee ihmettelemään miksei hän esseen sijasta ole kirjoittanut parodiaa. Esseen voi tietysti kuitata prosaistin ymmärtämättömyytenä, kyvyttömyytenä nähdä kielen ja säkeiden taakse, mutta siitä huolimatta kirjoitus säilyttää teränsä ja ajankohtaisuutensa. Toimittajille suuri kiitos itseironiasta.

29. kesäkuuta 2010

kun junat ovat menneet

VI

kun junat ovat menneet ja kellot pysähtyneet
vuorilta kiirii huuto, savu laskeutuu hiljaisuus

soi kuin nuolen vapauttanut jousi, kuulisitko
Jumalan kasvot rakastavaisten silmissä, sillat

romahtavat yhden painosta nousevat jälleen
kestävät kahta, tahtoo sanoa: mykiö narraa

maailman upside down, kohtalo uskoo sinuun
jos itse uskoisit siihen, käännä kivet ympäri

24. kesäkuuta 2010

saksittua (runon subjekti)

Ei auttanut, että tuon yksilöllisen puhujan ei täytynyt olla runoilija itse. Ei auttanut sekään, että Suomi näytti olevan täynnä runoilijoita, jotka uskoivat että tuon yksilöllisen puhujan täytyi olla runoilija itse. He noudattivat ikivanhaa pyrkimystä muuttaa elämä runoudeksi eivätkä huomanneet, että elämä jonka he onnistuivat tallentamaan säkeisiinsä ei ollut heidän. Heiltä jäi huomaamatta runouden olennainen epäautenttisuus. (- -) Persoonallisesta äänestä luopuminen ja konepakotteinen inspiraatio eivät suinkaan ole ainoita runouden väliasemia. "Symbolismin raunioituminen, metaforien räjäytys, merkityksien pirstoutuminen ja yleensäkin runollisen puheen muuttuminen mielettömäksi, lopulta viittaussuhteiden, kaikkien viittaussuhteiden hajoaminen, afaattinen tulitauko: nämä ovat lyyrisen etenemisen ja vetäytymisen asemat viimeisten 150 vuoden aikana", saksalainen runoilija Durs Grünbein summaa. (- -) Me sen sijaan kannatamme kaikkia kielen figuureja, kertovuutta ja voimakkaita persoonia ja kysymme, eikö nykyään voisi jo rauhassa puhua auringonlaskusta,koska on selvää, ettei aurinko laske mihinkään (mitään). Ja eikö voisi puhua vaikkapa monikon ensimmäisessä persoonassa, koska on selvää, että persoonallinen ääni on personnen, ei-kenenkään?

Markku Paasonen & Teemu Ikonen (Meidän persoonallinen äänemme, pääkirjoitus)

18. kesäkuuta 2010

paradigma

Tuoreimman Tuli&Savun (4/1009 n:o 58) teema kalskahtaa komealta. Paradigma. Sanakirjojen mukaan on kyse tieteessä vallitsevasta perusnäkemyksestä, mallista, esikuvasta tai viitekehyksestä. Runoudesta puhuttaessa - varsinkin viime vuosien kirjallisen liikehdinnän myötä - tämä herättää ainakin kaksi kysymystä: 1. Tarkastellaanko nykyistä tilannetta siten, että lähtöoletuksena on kokeellisuuden valta-asema runoudessa ja jos, niin millä perusteilla a) kokeellisuuden osuus julkaistusta, arvotetusta, palkituista kokoelmista b) kokeellisuuteen uhratusta keskustelusta, kritiikistä ja tutkimuksesta c) nuoren nousevan runosukupolven keskittymisestä kokeellisuuteen d) jostain muusta näkökulmasta? 2. Olisiko syytä paradigman sijaan puhua (mahdollisesta) paradigman vaihdoksesta, vai onko näillä eroa? Joka tapauksessa, näitä kysymyksiä olisin toivonut Mikael Bryggerin avanneen pääkirjoituksessaan, koska itseni tavoin uskon suuren osan lukijakunnasta olevan tapahtumien keskiöstä kaukana.

Olen kuullut lukuisia soraääniä lehden viime vuosien politiikasta ja yksittäisten numeroiden edessä olen ollut välillä ymmälläni, välillä tympääntynyt. Tunnustan silti että sisällöissä on paljon kiinnostavaa eikä unohtaa sovi sitäkään, että vuosien mittaan esitellyt vaihtoehtorunoudet (voiko näin sanoa, valtavirrasta?) ovat jo osa kirjallisuusperinnettä, ei pelkkää tyrkytettyä uutta outoutta. Siksipä on enemmän kuin tervetullutta, että toimitus käy läpi (Tulentekoa: 2000-luvun runous) monipuolisesti viiden sivun verran erilaisia runouksia ja niiden keinovalikoimaa esimerkkejä käyttäen. Pääkirjoitukseen viitaten, laajemmaltikin olisin mielelläni aiheeseen tutustunut. Juuri tämä keinovalikoiman monipuolisuuden esittely antaa mahdollisuuden suhteuttaa itse kunkin lukemia teoksia kokonaisuuteen ja hahmottaa sitä, mitä runouden ytimessä (?) tapahtuu. Artikkelin jälkeen yhteenveto konkretisoituu näytteisiin yhdeksän sivun verran.

13. kesäkuuta 2010

railot ja kairat

Iso paha lumi palatsin yllä, kuljimme kirkkaassa säässä
koillistuulta, kuin takkien sisällä olisi pyryttänyt
kuin jotkin lempeät kasvot

kieppuneet läpi usvaisen yön. Kaukana pilkkijä haalareissaan
patsaaksi jännittyneenä, siima paljaassa kädessä
keskittyneenä johonkin elämää suurempaan

kaikki aistit kimppuna, kuin kaikki riippuisi
yhdestä ainoasta nykäisystä. Jäinen lakeus
kuin jotain aavistamatonta, syntymätöntä, lausumatonta,

jotain itseään tavoittelevaa, jota emme saisi koskaan todistaa.
Kuinka lujaa voi pitää jäästä kiinni, päästä kiinni
sen murtumatta? Meri talven vankina

8. kesäkuuta 2010

3. kesäkuuta 2010

professori balthasar viuhtoo

Professori Balthasar viuhtoo ja elehtii, vaaleat kutrit tanssivat hartioilla. Hän tahtoo vaihtaa kirjoittamisen asentoa, mutta katse ei yllä takakenoon jambiin. Professori tietää salaisuuden kuoriaisista ja nunnista, hänessä piilee tiedottomia voimia ja voimatonta tietoa paluun mahdottomuudesta. Lapset höristävät korvia, yksi uskoton torkahtelee luennolla. Ajaudun mustahuppuisten miesten riitteihin, joissa uhrataan itsepäisiä kissoja Pyhälle Lutikalle syvässä hutikassa. Kun herään, tunti on lopussa, uusi tieto lävistänyt minut.

23. toukokuuta 2010

kirje kustantajalle

Ihmiset janoavat tarinoita mutta minulla on vain tämä kieli
Minä uuvun sillä pitkällä proosataipaleella
Kerran kirjoitin kertomuksen, mutta siitä tuli sairaskertomus
En tiedä mitä tekisin tällä kielellä
En pääse siitä eroon vaikka haluaisin
En minä sitä halua minä rakastan sitä
Rakkaus on vaarallista, liike voi pysähtyä
Runoni ovat sinusta lukkiutuneet ja jämähtäneet
Monta viikkoa piirsin runoilleni käsiä ja jalkoja
Käsket kirjoittaa muusta kuin parisuhteesta
Kyllähän minä mm. apinoista ja traktoreista ja ikävästä
Sellainen vamma minulla, nyt kirjoitan kuolemasta

18. toukokuuta 2010

sana on vapaa

Sana on vapaa, sanoo kynää pitelevä käsi.

Ruutupaperin pitää ristikko kasassa.
Valmis kantamaan painavaa sanaa.

Kriitikko punnitsee teoksen.
Laskee hinnan jokaiselle sanalle.

Halvat sanat, saat maksaa niistä kalliisti.

Runoilija haki kuolemattomuutta, haki köyden.
Eikö pimeyttä käy kirjoittaminen?

Pimeys kirjoitetaan valoisassa palatsissa.

13. toukokuuta 2010

s 5


punktionaalinen riippuvuus

rankaisukeskeinen terapia

sademasokisti

parituspihdit

charmillinen erehdys

bossanovelli

lyyrinen ilmailu

8. toukokuuta 2010

ksylitoli rakastaa sinua

Tänään kävin hammaslääkärissä, yhtään en pelännyt.
Hammaslääkärit ovat miellyttäviä, steriilejä henkilöitä
jotka saavat hyvää palkkaa.
Kun Beatles soi taustalla, ikeniä leikataan auki
ja hammasta heijataan kuopasta ulos.
Kipu, kuin suhteen loppu:
puudutus toimii hetken
kunnes pakotus iskee sydämen tahtiin.

3. toukokuuta 2010

hämärä ajatussoppa: kustantaminen

Kirjakustantamoissa eletään mielenkiintoisia aikoja. Taloudellinen tilanne kuhisuttaa alaa ja nerokkain ratkaisu on työntekijöiden irtisanominen. Osa lopettaa ja pieniä syödään pois. Mutta mikä ilahduttavinta, aina löytyy uusia yrittäjiä. LIKE ja Sammakko aloittivat aikanaan tyhjästä. Suuren harppauksen on ottanut Siltala. Ammattitaito, oikea konsepti ja vaistojen seuraaminen palkitaan, ahkeruuttakin tarvitaan. Kirjaa ja kirjailijoita kunnioittava Teos tekee rajusti tappiota. Suurin murros saattaa silti olla enemmän rakenteellinen kuin suhdanteisiin sidoksissa. Isoissa firmoissa oppi/tieto elättää kaunoa, proosa runoa. Kustantajien hyvä tahtokaan ei riitä, kun vastassa on kirjakauppamafia joka sanelee mitä kirjoja on esillä ja myydään. Suosittelenkin kaikkia pieniä kirjakauppoja. Niillä on aarteita tarjottavanaan.

19. huhtikuuta 2010

muutama huuhtanen

huuhtanen on lihonut ihan possun näköiseksi
huuhtanen voisi ainakin hymyillä työtä tehdessään
huuhtanen voisi sanoa asiat suoraan eikä vittu kaarrella siinä
huuhtasestahan paistaa jo luut läpi, eikö hän saa ruokaa lainkaan
huuuhtasen kannattaisi muistaa ettei yhteiskunnasta noin vain vetäydytä
eikö huuhtasella ole muuta tekemistä kuin asetella keppejä byrokratian rattaisiin
huuhtaselle tiedoksi että ylenpalttinen flirttailu työpaikalla ei ole suotavaa
huuhtasen pitäisi tietää että säntillisyys tuo mukanaan tehokkuutta
voi juma… ei kai huuhtanen ole jo pannut jotain paksuksi
huuhtasen olisi jo korkea aika kasvaa aikuiseksi
huuhtanen naurattaa meitä usein

8. huhtikuuta 2010

s 4


diivatulehdus

humulatiivinen tuotto

vitaalikapitaali

puoluetaimisto

flegitimiteetti

känsäläisoikeudet

kihottuma

4. huhtikuuta 2010

riviin käy

Kenen puuhun salama iskee?
Jos kirjat kyllästyvät järjestykseen
(niistäminen kielletty!)

ne kaatavat hyllyn painollaan:
ovelle rakentuu barrikadi.

Mutta jos ne katoavat
yksi kerrallaan
(sormien hidas, maatuva liike)

ole silloin varuillasi.

28. maaliskuuta 2010

hämärä ajatussoppa: kirjailija

Asioiden määrittely helpottaa meitä hahmottamaan maailmaa, silläkin uhalla että tuosta rajaamisella ja tiivistämisellä taiteilusta muodostuisi mustavalkoista lokerointia. Suomen kielen sana kirjailija kuulostaa yksinkertaiselta ja arvoladatulta, suoraan kirja-sanasta johdetulta. Kirjoittaja on sitten jotain muuta, verbistä johdettuna kuka tahansa joka osaa kirjoittaa tai on kirjoittanut jotakin. Kirjoittaja on usein synonyymi harrastajakirjoittajalle, jolloin kahden ensiksi mainitun väliin voi piirtää paksun viivan.

Viron kielen sanoista yksi hauskimpia on luuletaja, mutta kirjanik tuntuu jäykältä, Voisi ajatella että runoilijalla on kaikki vapaus, mutta kirjailija jäykistyy tuottamiseen? Englannin writer viittaa usein kirjailijaan, vaikka toimittajistakin nimitystä käytetään. En tiedä mikä sävyero sillä on sanan author kanssa, jälkimmäinen kun viittaa myös luojaan ja tekijään. Ruotsin författare viittaa myös tekijään, kirjoittajaan. Toisin kuin suomessa, sillä on kantasanana verbi eli kirjoittaa, laatia, sepittää. Jokaisen kielen kehittyminen on prosessina toki omanlaistaan. Kirjallisuuden kulttuuri on Suomessa nuorta, joten kirja-sanalla lienee ollut suurempi status sanan kirjailija kehittymiselle. (oma arvaukseni, joku kirjallisuushitorioitsija tai kielitieteilijä voinee oikoa). Herrapelossa ja -vihassa eläneelle kansalle ja poroporvariselle yhteiskuntakäsitykselle tittelit sopivat tietysti paremmin kuin hyvin. Minäkin voisin olla puhelinluettelossa vaikkapa lääkärin veli tai FM.

24. maaliskuuta 2010

kolari

Tie oli märkä, koko päivän oli satanut. Voikkatunti ja tyhmä pesäpallo oli vihdoin loppunut ja me käveltiin Samin kanssa Korjonkulmaa pitkin kotia. Räkättirastaat tappeli pientareella ja me käytiin tökkimässä muurahaispesää kepeillä. Aurinko paistoi jo, sadetakki ja kumpparit hiosti.
        Takaa tuli tukkirekka, se väisti meitä vaikka me oltiin hypätty melkein ojaan saakka. Mä pelkään rekkoja. Ne tulee aina lujaa ja ärisee kovasti, ohittaessa viima piiskaa kulkijaa kuin raju tuuli äidin pyykkejä. Ja milloin vaan kyydistä voi tipahtaa paksuja tukkeja.
        - Vau, Sami huusi, toi oli varmasti viissatanen! Mä ehdin nähdä vilauksen sinistä ja kromia, silmiä häikäisi hetken. Prätkä lähti ohittamaan rekkaa ihan meidän kohdalla.
        - Faija lupas mulle mopon neljän vuoden päästä, se sanoi ja mä tunsin itseni kateelliseksi. Sami oli mua puolitoista vuotta vanhempi enkä mä saisi mopoa ikinä. Eikä kyllä Samillakaan olisi ikää vielä neljän vuoden päästä.

14. maaliskuuta 2010

flow, catering

tänään klo 12.17
syön omenan kuorineen
syön kaikki vitamiinit ja säilöntäaineet ja siemenet
otan omenan sellaisena kuin se on
omana itsenään
kitkeränä ja kiinteänä
tai makeana ja harsoisena
syön sen mukisematta

8. maaliskuuta 2010

s 3


äkkinuolema

puuromykkä

daisaaminen

lohtuseinämä

lyhdentyminen

kerintätoimisto

akvamelli

19. helmikuuta 2010

tästähän ei saanut mitään selvää

Tästähän ei saanut mitään selvää
suuret runoilijat kirjoittavat kivestä
tai puhuvat sen kanssa
minä tahtoisin puristaa sen käteeni
ja heittää veteen tai metsään
tai ei sentään
mieluummin loikoilen kallion lämmössä
kuuntelen sen vuosituhantista melodiaa
tulkitsenko sen haikeudeksi vai suruksi
ehkä vain oma suruni kivettyy

13. helmikuuta 2010

s 2


kuurahainen

ihmisen katainen

keisarifeikkaus

käsiteraudat

farssimurtuma

himoglobiini

täsmäolija

9. helmikuuta 2010

ei mikään kubistinen maalaus

Hän se on, hahmo liukuu katua kohti
katsojaa, loputon katu
ja hahmo joka kasvaa kattojen tasalle.

Siis tämä vanha herra tummassa takissa
kätkee sisälleen nuoren miehen. Hattu huopaa,
kulmikas kuten pää, se muistuttaa hieman kelloa.

24. tammikuuta 2010

sateesta on vaikea puhua

Sateesta on vaikea puhua.
Kadotan usein sateenvarjoni, metroon tai kirjastoon.
Tahtoisin hengittää raikkaammin, kirkkaammin,
                    käydä tuulta päin ja kastua.
Näen ihmisten kävelevän Skotlannin nummilla,
tuuli tuivertaa heidän hiuksiaan, viimaiset kasvot,
villapaidat, he tuntuvat kuuluvan maisemaan.

14. tammikuuta 2010

onni

Loppujen lopuksi kaikki riippuu aineenvaihdunnasta. Iho kukkii vanhemmiten ja jotkut pysyvät hoikkina vaikka syövät kuin hevoset. Hampaita en tosin ole tutkinut, tietänette lahjahevoset. Vetoa en löisi mutta pari satasta hyväntekijän kouraan ehkä ja voisin saada oikeuden tavaran palauttamiseen seitsemän päivän kuluessa. Köyhän tavara onkin yhteistä eikä siitä ei pidä olla turhan tarkka. Niin sanoi vaimoni, joka ei ole enää köyhä eikä myöskään vaimoni. Hän hymyilee nätisti ja lie läpeensä tyytyväinen. Suunnittelin hautakiveä: lepää rauhassa rakas, en kaipaa sua takas. Ja onhan hevonen paljon mutkattomampi kuin vaimo, ratsastaa voi milloin haluaa ja lopulta siitä saa meetwurstia. Naisessa rasva kyllä riittäisi, mutta liha- ja suolapitoisuus ei. Ja mitäpä vastaisin uteluihin uuden herkun salaisesta reseptistä.

8. tammikuuta 2010

s 1


loissijainen

kehtolause

hesseisti

jakkulataamo

aattosäteily

setälamautin

kulukautiset