pastoraaliluonnos

”niin ääni on toinen etkö kuule etkö tunne värähtelyä peikko perkele
kuule mua nyt on se hetki nyt hohkaa taivas luumunpunainen maa
oranssikeltainen ja tammikaiseni ota minut syliisi kiedo oksasi

ympärilleni tuuli tyyntyy lämmitä vatsaani hiipii kaste korsien
ylpeyteen männikkö kukkulan harjalla ei uskalla väistää katsetta
peikko perkele olkoon yösi uneton jos et minua kuule hirttäytyköön

lakana jalkoihisi jos et minua tunne pulppuaa lähde solisee ohuita
siivuja vain ohuita siivuja sinusta haluan morsetan morsetan
värisen ja varisee lehdet maahan omaan taivaaseen tämä karheus

vasten poskea ja lämpö - kuule ruoho kuuntelee meitä eikä kerro
mitä tuulella on asiaa jos näkisin hongan taipuvan takaisin hänen
lanteilleen kun kumartuu kuuset pensaiden huojunta ja ylistys

heinikossa kun lehdon koivut kääntää selkänsä kasvaa piiriin
kiinni kun musiikki ei enää riitä kun hiljaisuus soi koko vihlova
olemassaolo kilisee enkelikellot pisarat kohtaa maan raskaan

kohdun kuulen perhosen huudon äärettömyydessä on leiskuttava
ja leiskuttava ja lopulta vaikenee sanat asettuu piiriin ja tanssii
ympäri kummun ääni on toinen varisee lehdet maan taivaaseen”