mistä puhun kun puhun kokeellisuudesta

Uudesta suomalaisesta runoudesta ei voine puhua ilman blogeja ja kevyempiä kustantamisen muotoja. Siksipä onkin hämmästyttävää, että hakusanoilla kokeellisuus ja avantgarde suomenkielisiltä nettisivuilta ei löydy juuri mitään, kahta aihetta käsittelevää kirjaa lukuunottamatta. Mitä ilmeisemmin suuri osa keskustelusta siis käydään livenä, asiaan perehtymättömien ja ei-aktiivisten ihmisten ulottumattomissa.

Vähäänkään aikaansa seuraava runoihminen ei ole kuitenkaan voinut olla huomaamatta mitä kentällä tapahtuu. Kokeellinen runous on nostanut päätään, varsinkin kuluvan vuosikymmenen jälkipuoliskolla ja uusimman runoilijasukupolven myötä. Pariin otteeseen on ihmetelty, että jos kaikki (uudempi) runous on kokeellista, onko silloin mikään kokeellista.

Avantgarde (jota käytän tässä kokeellisuuden synonyymina, oikaiskaa jos olen väärässä) on aina suhteessa muuhun vallitsevan taiteen tekemisen ja arvottamisen tapaan, jotka se siis kyseenalaistaa. Olen yrittänyt seurata mitä kaikkea se nykyisellään pitää sisällään, mutta parin-kolmen vuoden ajan olen ollut paitsiossa ja lähinnä netin armoilla. Sieltä eivät kaiketi kaikki salaisuudet aukea ja häpeäkseni tunnustan ettei minulla ole tuntumaa kaikkein uusimmista julkaisuista. Siihen tulee kyllä korjaus, joten palataan asiaan tulevaisuudessa.

lampi on täynnä ääniä

Lampi on täynnä ääniä, he narskuvat, he kvaakkuvat
ja mäiskivät vettä pyrstöillä, sukivat höyheniä.
Keväisin he napsivat ahnaasti matoja kynnöksistä.
He ovat lempeitä veijareita etanat suussaan.
He ovat arkoja ja epäluuloisia, heistä tulee helposti ärtyisiä.
Anas platyrhynchos, kesytetty sinisorsa, tuttavallisemmin ankka,

suuret kertomukset ovat kuolleet

...vai ovatko? Mikä on viimeksi lukemasi kirja, joka arvostetaan klassikoiden joukkoon tai jonka itse arvotat sellaiseksi? Mitä kirjalta vaaditaan, jotta se ansaitsee noston jalustalle? Suuria tunteita, kasvukertomuksen, elämälle heittäytymistä, moraalitutkielmia, maailmanmullistuksia, historialliset puitteet, kronikkaa, uuden kielellisen tai rakenteellisen position, mitä? Ja tarvitseeko todella merkittävän kirjan edes olla mikään tiiliskivi? Mikä ylipäätään puhuttelee lukijoita yli erilaisten rajojen ja aikojen vai olemmeko sittenkin sidoksissa pyhään kaanoniin?

Maailma on ehtinyt muuttua moneen kertaan kirjoitetun historian aikana. Suuret kertomukset ovat alunperin tyydyttäneet ihmisen turvallisuudentunnnetta ja maailmanjärjestystä myyttien, seikkailujen ja uskonnollisfilosofisten kirjoitusten myötä. Kun kirjallisuus asettui tavallisen ihmisen tasolle, päästiin jo tilanteisiin joissa teos saattoi olla uhaksi poliittisille tai uskonnollisille vallanpitäjille. Tällaiset kirjat saavat usein tunnustuksensa vasta jälkikäteen.