se on pitkä ja kivulias matka

X

se on pitkä ja kivulias matka halki kammottavan maan                    riippuen siitä missä päin on sattunut liikkumaan                    aion kulkea vaaroista välittämättä ja kohtaloani uhmaten                    se tuottaa tuntoaistimuksen, joka muistuttaa kävelemistä pehmeällä sammalella                    kun kehomme viestittää kiinnostusta, se tarttuu muihinkin                    pari ensimmäistä päivää oli suoritusvaihde päällä:                    liha tarttuu kiinni, ohjeita kaipaan                    lääkärin kutsumus tarkoittaa empatiaa ja halua auttaa
                    olla tekemisissä ihmisten kanssa                    ne tietävät keitä ovat ja tekevät täysillä juuri senhetkistä tehtäväänsä                    siskot jatkavat täydellisen ihanan metsästämistä vielä useita päiviä
                    ehkä minun prinssini on hieman arkisempi ja karumpi jätkä                    yleensä sanoisin, että ei maksa vaivaa                    mutta miten hellästi sinä kosketit                    ja kuitenkin kaikki minussa järkkyi
                    en voinut enää olla se pelaaja joka halusin olla                    oltuani pimeyden sydämessä tekemässä asioita                    mistä on kysymys, on kysymys sydämestä eikä sen kanssa pelleillä
                    pulssi 154 saturaatio 93 verenpaine 73/41                    toisinaan herään ja tajuan, että todellisuus on ollut jotain muuta

peilin ja kehyksen välissä keinuu polku

peilin ja kehyksen välissä keinuu polku
jota sokeat vaivatta kulkevat

huudon ja hyväilyn välissä kiristyy verinen ajatus
jota kuumeiset kourat kannattelevat

katseen ja ymmärryksen välissä hiipii kuilu
jossa kukka talloo saapasta ja kruunaa tuulen orjantappuroin

aivojen ja sydämen välissä sarastaa ruosteinen silta
jossa numerot maatuvat ja hampaat eivät lakkaa kasvamasta

ihon ja muistin välissä syntyy halkeamia
jossa luut laskostuvat ja kalterit nauravat

syntymän ja puheen välissä leijuu kosketuksen kirous
joka viheltää kuolemalle jonka huulet sinetöivät

nyrkin ja patsaan välissä kihisee vapauden tunne
joka riisuu räjähdyksen varjon ja siittää itsensä murtavan pinnan

sateen ja tuulen välissä kiehuu äänetön purkaus
jonka naula laulaa hiljaisuuden auki

ja aikeen aavistuksen välissä ryömii murheellinen pelto
jota sokeat vaivatta kulkevat

kun aallot hioivat toisiaan

kun aallot hioivat toisiaan sileiksi pehmeiksi
kun aallot tekivät kaikkensa pitääkseen rajan

siellä keinui sinun alkava sinun tietävä sinä
se joka tietää enemmän kuin sinun alkava

sillä matkaa ei huomaa ajattomassa meressä
joka rakastaa sinut pehmeäksi tajuttomaksi

ja vapaus on tietämättömyyttä aaltojen tiestä
vapaus on vajota pohjaan kunnes toisinto

kunnes toisinto tekee sinusta kevyen lennon
ikään kuin hengität veden omaa kuten halukas

kuten voimansa löytänyt ääni aaltojen puheessa
jota vihdoin ymmärrät joka kumisee sinusta itsestäsi

niin, en minä ole ollut poissa

VII

niin, en minä ole ollut poissa, menin maan alle,                    tutkin etukäteen paikkoja valmiiksi                    koska kutina syntyy aivoissa                    eikä raapiminen ei tuo helpotusta,
                    sillä muisti on eräänlainen käymälä                    palaamme sinne aika ajoin tahdosta riippumatta                    kun tahtominen muuttuu sössimiseksi, pyrin sisään aukossa olevasta aukosta,                    löytääkseni lisää aukkoja:                    ensin meni jalat sitten pää,                    riittävätkö rahkeet?                    avainpiirteet joilla etsiä:                    punertava hohde, sellainen lämpöä johtava                    mitenkä
voin hoitaa lämmittämisen sillä aikaa?                    tämä oli niitä pitkiä iltoja jolloin ei ollut varma                    katsoiko jalkapalloa                    vai hidasta itsemurhaa,                    asiat joita olen kevyesti salaisiin kansioihini vuodattanut                    ne eivät ole diskurssin mukaisia lausumia,                    eivätkä kokemuksemme todellisuudesta                    vaan sanoin että ne kirjat mitä minä olisin kirjoittanut
                    on jo kirjoitettu                    tulin päätepisteeseen                    tulin siihen tulokseen että maanalainen elämä on rikasta ja monipuolista

nid d'amour, pesässä ajattelen tomun

X

nid d'amour, pesässä ajattelen tomun sekasortoa, hullua eläintä
hetkeä jolloin sormi painaa ajastimen käyntiin

ja sinut on kutsuttu, sinua todella tarvitaan kunnes käyrä
syöksyy holtittomasti alas ja lempeä laiva todistaa

räjähdyksen, sitä muistoa kannan kuin jauhetta lusikassa
kuin hempeää punaista satiinia kotilon unessa

joka repeili tursaan lonkeroiden välissä, miten tähän oli tultu:
älä keskeytä hallitsijasi puhetta, älä jarruta kiihdytyksessä

sillä vammoillamme me rakastamme, virtauksen voimalla!
sillä hetkellä syöksähti vesi uomistaan, solmu kiemurteli

auki kuin paljastettu sielu, kuin ladatun aseen odotus
mitä sitten jos ovet kaikki aukaistiin, mitä sitten

jos jätteistä kasvoi hallitsemattomia tukehtumisen vuoria
ja liekki joka antoi lämpöä nyt poltti meitä

maailma ei enää kosketa minua

tiesin aina, että jotain on vialla

mutta en tiennyt ihan kaikkea
olisinko ottanut riskin, jos olisin tiennyt
en tiennyt että oli viimeinen kierros
en tiennyt että voisin tuntea niin paljon vihaa
en tiennyt mitä tallettaisin muistiin
en muistanut, koska olin jo unohtanut

en tiennyt että niin voisi käydä ja antaisin vieläkin mitä vain
mutta suurempi syy mennä lukkoon oli se että en tiennyt
en tiennyt mitä sanoa, koska en ollut miettinyt noita asioita
en tiennyt mitä tekisin kaikella sillä tiedolla
en tiennyt kykenisinkö siihen
joten teeskentelin etten tiennyt mikä se oli

en tiennyt kauanko sitä uskaltaa irrotella
en tiennyt että isku tuli jumalalta
en tiennyt miksi tuo välähdys tuli mieleeni
en tiennyt miten pitkälle he olivat menneet
en enää tiennyt minne katsoisin
onneksi en tiennyt mitä heille tapahtui

en tiennyt juuri mitään ennen kuin löysin itseni
valintaa vaikeutti myös, etten tiennyt yhtään mitään tulevasta
välillä en tiennyt missä olin kun oli niin pimeää
juuri kukaan ei tiennyt kuinka syvälle pimeyteen voi vajota
en tiennyt että minussakin on joki kun kaivetaan syvälle ihon läpi
en tiennyt miten tässä asettuisi

en tiennyt miten tässä asettuisi

yöllä heräsin tuulen asioihin

Yöllä heräsin tuulen asioihin, oksan koputukseen,
taustalla pihakeinu natisi muistokirjoitusta
tuomitulle talolle. Eikä metsä tiennyt miten olla,
pitkä kesä, lempeä syksy, ei tiennyt miten olla.

Nukahdin ja heräsin ja nukahdin jälleen.
Piirsin maahan ympyrän paluun merkiksi,
sinä kysyit miksi aina rajaan kaiken.
Aamulla, unen ja valveen välissä
unen asiat, poissaolon ihmiset askarruttivat,
kallion seitsemän rappua päättyivät tyhjään.

hygienia tarkoittaa

II

hygienia tarkoittaa, että kun rahaa on riittävästi siitä ei tarvitse puhua                    luottokriisi, heikko taala ja ennätyskallis öljy painoivat indeksin pohjalukemiin                    luottamus syntyy ennustettavuudesta                    ja toistuvista mielihyväkokemuksista                    veren tarve tulee usein                    täysin yllättäen eikä sitä voi ennakoida                    vastaajat mäiskivät toisiaan kaikella mahdollisella irtaimella                    juha väätäinen jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä                    uskollinen katselija oppii hyväksymään kuvat metaforina                    ne ovat merkityksettömiä                    ja tarkoitusta vailla                    on löytää

oletko tuntenut kallonvalkoisen

oletko tuntenut kallonvalkoisen valon hohtavan ihollasi
oletko nähnyt päivällispöydän kermaisesta lohesta nousevan
toukka-armeijan kiemurtavan vatsalaukkuusi väkertävän tiensä
suolistoon ja huojuviin verisuoniin vihlovankankeisiin
oletko tärissyt kuumeessa unohtuneen sateen tyhjyydessä
porttikongista suojaa hakien pukinsorkkien upotessa aaltoilevaan asvalttiin
oletko kuullut nauravan köyden kuiskivan niskassasi tuoretta koivua suudellen
oletko maistanut kadotuksen kaipausta sen sydänlyöntien takovan
kuin nyrkin rinnastasi ulos, oletko todistanut kaiken tämän
jos olet niin ymmärrät

miten helvetissä nämä adjektiivit

HÄIRIÖITÄ YKSILÖN AINUTKERTAISUUDEN KEHITYKSESSÄ:


I

miten helvetissä nämä adjektiivit näytellään, hän huusi dramaturgille                    kun näytös on ohi, (miehet rullaavat kesäisen maiseman pois)                    helsinki paljastuu kansilehtien perusteella, pelkkiä muotoja ja värejä                    helsinkiläinen ahmii uutisia, harrastaa vihreää politiikkaa ja nauttii kaupungin hulvattomasta menosta                    jossa työpaikkoja viedään halpatyömaahan työläisiä riistäen ja luontoa turmellen                    luonnon ajatellaan tarkoittavan ympäristöä jota ihminen ei ole juuri muokannut
                    sen muokkaaminen vie minut rytmin ja kosketuksen kautta syvemmälle itseeni                    kollektiivisen muistin lähteille                    jossa veden tehtävä on varastoida tietoa ympäristöstään

olet oman itsesi varjo

Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla ja lakata olemasta tämä kipu
Leif Färding

Toistan: olet oman itsesi varjo, jonka hiljaisuudessa syön. Pyrit valoa päin, aistit kaiken itsesi ulkopuolisen, unohdat mitä merkitsee olla varjona valoissa, unohdat ettei valoa ole ilman omaa varjouttasi. Suo anteeksi, en osaa tuoda tähän mitään käsin kosketeltavaa. Se olisi väärin, sillä ei ole muuta kuin tämä mustavalkoisuus, missä kohtaa raja menee, sitä ei tiedä kukaan. Jos haluat ottaa jostain kiinni, minulla olisi pieni vinkki, mutta olkoon… väärä aika ja paikka. Varjojen maassa kaikki on kotonaan, millainen onnettomuus onkaan joutua tämän kirkkauden keskelle! Unohtaa itsensä, unohtaa miten väliaikaista,

alkeellinen omakuva

Minulla on härän sydän ja näkymättömät sarvet, odotan toukokuun laulua, siinä viulut soivat kuin lintujen viserrys, taustalla metsän huilujen keveys, alkusoitto d-duurissa… tällaista voisi olla kun lähtö on lähellä, kun hiljaa suloisesti hiivutaan pois. Minun lähtöni on kuitenkin johtanut väärälle planeetalle, kuin lintu liian kevyen painovoiman armoilla: räpyttelen minuuttiin 47 sekuntia. Ja nämä täällä ovat nopeita ja hätäisiä, kahvi jää kuppiin, kumi käryää asvaltilla, ruoka hyökkää henkitorveen. Minä syön hitaasti, pesen hitaasti, käärin sätkän kuin elämän, liian tiukan tuskin imettävän, kuljen pilvessä, kiirehdän

kyllä kuule matkailu avartaa

…kyllä kuule matkailu avartaa mutta sydäntä ei paranna mikään ja kuoret, ne pitäisi rikkoa heti. Puhuit pitkään unen ajasta, kellumisen taidosta, keveistä viittauksista. Mitä tuhlausta! Laita Zeppelin soimaan, se vanha vinyyli, sytytä yrtit sytytä Vergiliuksen liepeet. Anna minun laskostaa hiuksesi patjalle, riisua tuo meduusan huntu, joka hämärtää päivät meren vaahdoksi. Minä unohdan kaiken, sanaristikot, aamupanot, Töölönlahden, kaiken; puhelimen tuuttauksen, öisen tuhinan ja silakkatahnan, kosteat hiuksesi, kerta kaikkiaan

alula, airplane

Siipi takavasemmalla suhisee kun lentokone puhkoo pilvien hattaroita, hitaasti
ylemmäs ja ylemmäs, kunnes näyttäytyy

taivainen antarktis. Koitan puhua lentoemännälle,
ja kanssamatkustajalle, he eivät kuule! Tämä on minun
elämäni, miksei kukaan kuule, sitten

muistan tulpat korvissani, hämmennän kahvia hämmentyy
mieleni matkaan sen pyörteisen mustuuden ympäröimään aromigalaksiin
se järkyttyy

jumalallisesta lusikastani ja katoaa nieluuni,
mustaan aukkoon, ikuiseen metamorfoosiin, pudottaudumme
kosteaan ilmanalaan

haukotuksen jumala, sen sietämätön

haukotuksen jumala, sen sietämätön humala on pakenemista
laukeamisen jumala on pakenemista
päivien keskeneräinen hymy, savukkeen viipyilevä ajatus
ja paluun mahdollisuuden kieroutunut uumen on pakenemista
soljen patina ja huulien kipinä ovat pelkkää pakenemista
ikkunan kirkastuminen ja suonen nykivä onni on pakenemisista kaunein
pellavan autuas hiki kirvoittaa pakenemisen siemenen
kiskojen hiljaisuus saattaa sinut pakenemisen hetkeen
aamun letkeys keskeyttää herkeämättömän pakenemisen

faradayn häkki

Varjot leikkivät seinällä, järkkymätön kynttilä
          hohtaa huoneeseen syvää hiljaisuutta, sydän

(sytyttämättömät kynttilät leijuvat hohtaen vastaan)

hukkuu taliin. Sanomalehti vaatemytty tyynyt lattialla.
          Olet täällä taas.                                                        Jokin sävel

(kauhot kämmenen verran pimeyttä, siihen tottuu)

kieppuu lähelle ja pois, en saa siitä kiinni.
          Kiveksiä särkee, kiivaasti liikkuvat luomiesi alla

suomenlinna

Heinäkuun aamu, taivas tyhjä mistään, muurilla käy
henkäys kuin lohdullinen sävel

uurnassa, syys kaivertuu korvista sisään, naula läpi pään.
Tuulella aaltojen puheet ja lokit, nuo sulavasta vahasta

tietämättömät, seuraavat saaren kuohuvaa vanaa, lentävä jäteauto
ei piittaa omista jätteistään.
Tulen tänne uudestaan ja uudestaan. Kalliogrilli hehkuu

vetäytyä kallon hiljaisuudesta

vetäytyä kallon hiljaisuudesta sormen hiljaisuuteen
myöntyä lumen ehdottomuuteen ja työntyä
hiljaisuuden meren läpi tulimetsän
läpi silmän hetken läpi siipien läpytyksen
muistaa pilven hermot niiden säikähdys
leijua kaiken kiireen keskellä kangastuksen saareen
jossa näkee oman katseensa hataran räpytyksen
jossa kuulee lennon suhinan sen pakon kuulee

yön kannus

Bussi lähtee, bussi lähtee, kello käy minuutin yli, kuljettaja asettaa kolikon kielellesi, niele hinta ja maailman ruumis, suhisten sulkeutuvat ovet ja hilpeinä me istumme näillä ihmispenkeillä, keitä olemme, olemme matkalla ja se riittää, ratsastamme 200 hevosella ja kiihdytämme ne raivoisaan laukkaan, ikkuna on maisema on maailma joka ei ole paikka, se kohisee jos uskot siihen, paina kämmenesi ja huulesi huurteista lasia vasten, piirrä ikkunaan kalterit, se ei ole mikään lasimaalaus. Tämä on ainoa todellisuus. Älä puhu kuljettajalle. Älä pysäytä bussia. Älä sammuta valoja. Älä pyyhi maailmaa pois, tanssimme käytävällä kivettynein kasvoin ja kankein asennoin, mihin tämä menee, kuka tätä kuljettaa. Päivä päivältä pimeys tihenee, se on sakeaa puuroa meidän syödä, läpi lähiöiden

seinien läpi kulkeminen

Seinien läpi kulkeminen sattuu, se tekee kipeää, ajattelin kattaessani pöytää. Laitan koiven mikroon ja Kariniemen jyväbroileri juoksee viimeiset kierroksensa, juoksee pöytään kokeakseen valaistumisen ennen tuomiota. Käyn kanan lihalle, ehkä minuun tarttuu hiven viimeisten hetkien haikeutta? Mutta sentimentaalisuus ei asuta tätä taloa, koetan noudattaa järkeni valoa. Ja kuten eräs Einstein aikoinaan sanoi, ihminen on luonut elämisen puitteet sellaiseksi joihin hän ei evoluutionsa puolesta ole valmis. Mutta samat lait pätevät yhä, miljoonien vuosien harjoitus tekee mestarin vaikkei mestari sitä tiedä, vaistot ja