jottei totuus unohtuisi

olimme jo sillasta ohi

VI

olimme jo sillasta ohi, kun onnettomuus tapahtui                    siinä yhdistyivät hulluus, kauneus ja runollisuus, tunteellisuus, hilpeys ja kiihkeys                    siitä huolimatta mielessäni elää usein kysymys                    milloin ohituksen on oltava harkittua                    en ole koskaan tuntenut itseäni niin vapaaksi                    meidän ei ylipäänsä pitäisi kysyä, miten tekijän tulo tekstin hallitsijaksi tapahtuu                    sinusta tulee minulle se joka on oleva hallitsija                    olkoon hänen tuomionsa köyhän turva ja sortajat hän murskatkoon                    niin häntä kunnioitetaan polvesta polveen                    riski kasvaa jos harjoittelussa edetään nopeammin kuin polven tilanne sallii                    brutuksen loppu tuli odotettua nopeammin, voidaan luetella monia merkkejä                    joissa nopea hoitoon hakeutuminen olisi tärkeää:                    pakonomainen nipistämisen tarve, piittaamaton suhtautuminen suojateihin,
                    älyllisen terävyyden keskittäminen fanaattisiin ajatuksiin                    sekä täydellinen empatian puute, se tulee kasvamaan liikkuessaan                    päättelyn taito on kyky käsitellä merkkejä, hän ajattelee                    eli on tietoinen oppimisesta tai prosessin läpikäymisestä                    ehkä hän kyllästyttyään punaiseen vaihtaa sen johonkin toiseen väriin                    jos en olisi tutkinut psykopaatteja vankilassa, tutkisin heitä pörssissä                    kutsumus merkitsee harrasta halua valita jokin elämäntehtävä                    joka saa aikaan analogisia aistimuksia mielessä jolle se on kaltaisuus

36 runoa

Tuomas Anhavan runokirjaan tarttuessani mielleyhtymissä liikkuu jostain syystä Haavikon runous. Päällimmäisenä ja väistämättömänä ajatuksena on kuitenkin se, miten suomalaisen modernismin tahtipuikkoa heiluttanut Anhava itse toteuttaa vaalimaansa ja luomaansa esteettistä maailmaa. Onko suutarin lapsilla kenkiä, tai pikemminkin: millaisia nuo kengät ovat?

Suhtaudun hieman skeptisesti teoksiin joita ei oikeastaan ole nimetty kuin kategoriallaan, vaikka asia ei niin tavaton olekaan. Runokokoelmahan on jo määritelmällisesti kooste, jonka yksikkö on runo. Miksi siis vaatia teemaa tai yhdistävää nimeä näille yksittäisille olioille. Anhavan kolmas kokoelma 36 runoa (1958) pyrkinee jonkinlaiseen (sisäpiirin) vitsikkyyteen, sillä numeroituja runoja on 37, oikeastaan enemmänkin, sillä runo n:o 12 on pikemminkin sarja yksittäisiä runoja kuin osiin jaettu runokokonaisuus.

Alustava selailu tuo esiin niukkaan ilmaisuun pukeutuvan yhtenäisen kielikäsityksen. Mutta vähitellen kokonaisuus tarkentuu: joukkoon mahtuu mm. muutama aforismiksi miellettävä teksti, pari pitkän lauseen edustajaa, yksi proosaruno sekä muutamia kokeiluja, joita voisi aikakauteensa suhteuttaen pitää avantgardistisina. Runo 20 on peiliruno, jonka puolivälissä teksti lähtee kuroutumaan takaisin alkuun päinvastaisessa järjestyksessä. Runo 21 on sanaluettelo joka päätyy toistamaan sanoja sisällys ja muoto, edeltävät sanat edustavat lyhykäisyydessään ikään kuin klassisia ja/tai mutu-esteettisiä arvoja. Tyylipuhdas postmoderni ironian läpitunkema runo! Runo 22 jatkaa ironista vittuilua leikkimällä ”kauneudella” ja riimittelyllä, jonka huipentumana voisi pitää laulun vastinpariksi asettuvaa ”vaulua”.