jottei totuus unohtuisi

olimme jo sillasta ohi

VI

olimme jo sillasta ohi, kun onnettomuus tapahtui                    siinä yhdistyivät hulluus, kauneus ja runollisuus, tunteellisuus, hilpeys ja kiihkeys                    siitä huolimatta mielessäni elää usein kysymys                    milloin ohituksen on oltava harkittua                    en ole koskaan tuntenut itseäni niin vapaaksi                    meidän ei ylipäänsä pitäisi kysyä, miten tekijän tulo tekstin hallitsijaksi tapahtuu                    sinusta tulee minulle se joka on oleva hallitsija                    olkoon hänen tuomionsa köyhän turva ja sortajat hän murskatkoon                    niin häntä kunnioitetaan polvesta polveen                    riski kasvaa jos harjoittelussa edetään nopeammin kuin polven tilanne sallii                    brutuksen loppu tuli odotettua nopeammin, voidaan luetella monia merkkejä                    joissa nopea hoitoon hakeutuminen olisi tärkeää:                    pakonomainen nipistämisen tarve, piittaamaton suhtautuminen suojateihin,
                    älyllisen terävyyden keskittäminen fanaattisiin ajatuksiin                    sekä täydellinen empatian puute, se tulee kasvamaan liikkuessaan                    päättelyn taito on kyky käsitellä merkkejä, hän ajattelee                    eli on tietoinen oppimisesta tai prosessin läpikäymisestä                    ehkä hän kyllästyttyään punaiseen vaihtaa sen johonkin toiseen väriin                    jos en olisi tutkinut psykopaatteja vankilassa, tutkisin heitä pörssissä                    kutsumus merkitsee harrasta halua valita jokin elämäntehtävä                    joka saa aikaan analogisia aistimuksia mielessä jolle se on kaltaisuus

36 runoa

Tuomas Anhavan runokirjaan tarttuessani mielleyhtymissä liikkuu jostain syystä Haavikon runous. Päällimmäisenä ja väistämättömänä ajatuksena on kuitenkin se, miten suomalaisen modernismin tahtipuikkoa heiluttanut Anhava itse toteuttaa vaalimaansa ja luomaansa esteettistä maailmaa. Onko suutarin lapsilla kenkiä, tai pikemminkin: millaisia nuo kengät ovat?

Suhtaudun hieman skeptisesti teoksiin joita ei oikeastaan ole nimetty kuin kategoriallaan, vaikka asia ei niin tavaton olekaan. Runokokoelmahan on jo määritelmällisesti kooste, jonka yksikkö on runo. Miksi siis vaatia teemaa tai yhdistävää nimeä näille yksittäisille olioille. Anhavan kolmas kokoelma 36 runoa (1958) pyrkinee jonkinlaiseen (sisäpiirin) vitsikkyyteen, sillä numeroituja runoja on 37, oikeastaan enemmänkin, sillä runo n:o 12 on pikemminkin sarja yksittäisiä runoja kuin osiin jaettu runokokonaisuus.

Alustava selailu tuo esiin niukkaan ilmaisuun pukeutuvan yhtenäisen kielikäsityksen. Mutta vähitellen kokonaisuus tarkentuu: joukkoon mahtuu mm. muutama aforismiksi miellettävä teksti, pari pitkän lauseen edustajaa, yksi proosaruno sekä muutamia kokeiluja, joita voisi aikakauteensa suhteuttaen pitää avantgardistisina. Runo 20 on peiliruno, jonka puolivälissä teksti lähtee kuroutumaan takaisin alkuun päinvastaisessa järjestyksessä. Runo 21 on sanaluettelo joka päätyy toistamaan sanoja sisällys ja muoto, edeltävät sanat edustavat lyhykäisyydessään ikään kuin klassisia ja/tai mutu-esteettisiä arvoja. Tyylipuhdas postmoderni ironian läpitunkema runo! Runo 22 jatkaa ironista vittuilua leikkimällä ”kauneudella” ja riimittelyllä, jonka huipentumana voisi pitää laulun vastinpariksi asettuvaa ”vaulua”.

ei saa jäädä tuleen makaamaan

Ei saa jäädä tuleen makaamaan, Iiris sanoi ja onhan noita parsia kuultu, eivät ne ole kuolemattomia, ne elävät omaa elämäänsä.  Ei saa jäädä, vaan mitä teet kun metsä leimahtaa liekkeihin, kaikki hohkaa punaista keltaista ja oranssia, mitä siinä havuilla enää, vähän huitoo ja istahtaa muurahaispesään, että tällainen ulottuvuus, loputtomien käytävien pimeä mielekkyys minua varten, niin istun

että muurahaisten rakkaus käy sietämättömäksi, onpa sisäänlämpiävää porukkaa täällä. Ja demokratia sitten, yhdet sanoo että vastuu on niiden jotka päätöksiä tekee ja toiset toteaa että me vain hyväksytään päätökset jotka toiset valmistaa, sellainen on vastuun ja vallan rakenne ja kahta ei tartte tehä; luvata ja täyttää. Kuoppa jäi täyttämättä, mies kiipesi vuoren laelle, siksikö että näkisi enemmän

vaiko siksi että olisi kaikkien näkyvillä, kaikkien yläpuolella, astu siis korokkeelle ja puhu, eräs kehotti tulemaan lasten kaltaisiksi, ei tainnut tietää mikä on AD-HD mutta AD-HD kyllä tietää miten AC/DC jyrisee. Mitä kissa tarkoittaa, kysy sitä lapselta koiralta hiireltä, prosessi on nälkäinen itsetarkoitus kiimainen peto ja riipii siinä ohessa kaikenlaisia sivutuotteita, kuten keskeneräisiä rakennuksia,

hätäisiä katseita, heijastuksia, murtuneita luita, askelten kaikuja, kahinaa heinikossa ja peltojen keväinen epäröinti, ei tämän maan pellot kysele mitä kieltä kyntäjä puhuu. Olin minäkin hetken isä, jokin minuus ja ikävä ja samuus haihtui tunnelin läpi valoon kaapimen avulla, minä istuin liikkumattomassa vaunussa ja tunsin kaiken, kuka kuuli sädehtivän äänen väreilevän päivän yllä?

Kuinka monta pimeää siltaa jätän lukematta liukuessani silmiesi avaruudessa? Kai minusta revittiin jokin pala, jokin minkä kohtaan ehkä molekyylien törmäyksessä, vesi kohtaa mullan ja juuret ja lehdet rakastelevat auringon ja tuulen kanssa koska se on niiden tehtävä, omaa tehtävääsi et koskaan ymmärrä, piirrät ympyrän kuljettavaksi, tallustat hämmentyneenä illuusiossa jota kuvittelet elämäksesi,

se on sinun elämäsi. Olen jäänyt vangiksi tähän kohtuun, mutta syntymisen aika lähenee sillä taloa puretaan. Onkin aika aloittaa uusi vaellus, reppu selkään vaan ja kaikki turha pois. Illat kirkastuvat, puut jähmettyvät ja karhut käyvät pesäänsä.. Lumi on kauneimmillaan kun jäljet katoavat pyryyn, kuten hiekka mereen. Niin lähestyn minäkin sitä rantaa joka on kaikkein kauneimman kuva.

s 24

sellokas

lakeuden hutsu

marinoitunut kokki

suokaava

muuttohukka

kuraohjus

ylipainostaja

kulje ohi

det som aldrig blev färdigt

(KESKENERÄINEN NÄYTELMÄ KAHDELLE ÄÄNELLE)


Se mikä ei koskaan tullut valmiiksi. Siitä se on. Siitä minä yritän kertoa.

Viiva liikkeessä. Matkalla kieleen. Vapauttava kieli. Ihon kalpeus, hetki ennen punaista tulvaa joka nousee ja paljastaa. Pysähtynyt aika, sinetöity kirjekuori. Et saa avata sitä. Sinun täytyy lämmetä ensin. Sinun täytyy olla lämmin ennen lähtöä.

Kohtasin sinut lattialla. Sanat ympäröivät sinua. Halkesin kun takerruit niihin. Halkesin ja karisin kuin tuhka sormiesi välissä. Yritin syleillä sinua. Se olikin sinä josta tuli tuhkaa ja karisit pois.

vieraana j. k. ihalainen

Miten kirjallisuutta eletään? Shamaanibeatnikki, kirjaltajanomadi, kulttuurinostalgikko ja elämäntapakriitikko J. K. Ihalainen on tehnyt kaiken toisin, lähtenyt ensin maailmalle ja siirtänyt kokemuksensa ja vaihtoehtoiset todellisuudet kirjoittamisensa ja kustantamiensa kirjojen peruskiveksi.

Olet matkannut Himalajalla, Saharassa ja Mongoliassa. Mitä matkat ovat tuoneet kirjoittamiseesi ja toisaalta näkemykseesi elämästä ja itsestäsi?
Matkustaminen on tuonut nöyryyttä ja näköalaa siihen, miten yksinkertaisissa oloissa eletään intensiivistä ja rikasta elämää. Matkustaessa kävellään paljon, kävelemisessä on meditatiivinen, eheyttävä vaikutus. Elämäni ns. huippukokemukset paikottuvat Himalajalle. Silloin huomaa sen miten kykenee lopettamaan selittämisen (itselleen ja muille) ja kykenee antautumaan kokemiselle. Kirjoittamiseen huippukokemukset vaikuttavat siten, että ymmärtää etteivät kaikki kokemukset ole siirrettävissä. Ne jäävät selittämättömiksi, ja niitä on mahdollista lähestyä vain aavistelemalla, aistimalla. Vieraillessani tiibetiläisessä gombassa mantraavien ja musisoivien munkkien luona olin todella onnellinen, ettei minulla ollut minkäänlaista tallenninta mukana.

Otit nuorena pestin merille ja sittemmin olet asunut Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa 1970- ja 80-luvulla. Millä tavoin tuonaikainen elämä poikkeaa myöhemmistä elämänvaiheistasi? Millaisina sikäläiset elämäntavat ja (ala)kulttuurit ovat näyttäytyneet, miten skandinaavinen ja suomalainen mielenmaisema eroavat toisistaan? Jos erot olivat suomettumisen aikoina suuret (?), ollaanko nykyään kaikki vain (olevinaan) eurooppalaisia ilman paikallisia mausteita ja vailla poliittista itsemääräämisoikeutta?
Matkustellessani runsaan vuosikymmenen ristiin rastiin Pohjoismaita opin työelämän kautta tuntemaan hyvinkin erilaisia ihmisiä. Ehkä eniten minua miellyttivät norjalaiset ja saamelaiset, eli arktinen mielenlaatu. Tanskassa asuin kymmenisen vuotta, ja siellä tutustuin hippien, punkkareiden ja talonvaltaajien maailmaan. Opin suoran toiminnan erilaisia muotoja. Näin vaihtoehtoisen toiminnan ja talouden käytännössä, eli musiikissa, teatterissa, käsityöläisyydessä, asumisessa ja kaupankäynnissä. Näin erilaisia utopian malleja, jotka joko toimivat tai sitten eivät. Totta kai vertasin näitä ilmiöitä Suomeen, ja oli todettava, että Suomessa tällaista elämää eli vain kourallinen ihmisiä. Suomessa muutos tapahtui vasta Glasnostin jälkeen, ja ilmapiiri muuttui muutamassa vuodessa sallivammaksi, syntyi uudenlaisia vaihtoehtoja, kommuuneja, radioita, kauppoja.

f 12

veistä, meistä miestä

juurikas suureksi!

saksittua (kirjoitusprosessi)

        "Monesti lauserakenne vie minua: syntaksi, sanajärjestys ja intonaatio. Nautin jostakin kenties toisaalta lainatusta rytmistä  ja retoriikasta niin paljon, että tahdon toistaa ja varioida sitä. Samalla kuuntelen assosiaatioita, sitä, mistä asiakokonaisuudesta, tyylistä, tunnelmasta, kuvastosta, kuvitteellisesta tai todellisesta intertekstistä nauttimani rakenteet ja rytmit ovat osia ja mihin ne mahdollisesti johtavat.
        Syntyy jonkinlaisia magneettisia keskipisteitä, jotka tuovat runoon lisää materiaalia ja joihin palaamalla runon koherenssia voi hallita. Samalla syntyy reittejä ulos ja kauemmas, kun kuvakokonaisuuksien tai kerronnallisten elementtien alun perin toissijaisempi aines alkaa saada lisää painoa ja synnyttää liepeilleen uutta – toisin sanoen tekstiä liikuttavat eteenpäin assosiaatio sekä synekdokeisuus, eli yksityiskohtiin tarkentaminen ja uuden kokonaisuuden mukaan tuominen niiden kautta.

tauko

s 23

sylkeiset

kiskohiljaisuus

etäteeskentely

kalmistava käsittely

nikottelukaavio

liesileikki

torianalyysi

mutta kyse ei ole pelkästään

V

mutta kyse ei ole pelkästään ulkonäöstä, suomalaiset kaipaavat vaatteilta                    ennen kaikkea mukavuutta                    kaikki se mitä lähdettiin hakemaan saatiin                    ja mukava tietää lehmistä:                    utareet puhdistetaan, halkaistaan ja pannaan suolattuun veteen kiehumaan                    kaadoin kattilaan kaksi purkkia tomaattimurskaa                    joka on valmistettu ruostumattomasta teräksestä                    sitä voi harrastaa sisällä tavallisella liedellä                    tällöin on mahdollista saada toisen asteen palovamma                    eniten vammoja sattuu tee-se-itse-miehille, sanan varsinaisessa merkityksessä
                    wiggensteinin mukaan merkitys on asioiden tila, jonka lause osoittaa                    toimittajien suorittaneen maisterin kirjan                    ja niin muodoin tutkimuksen perusasioiden ymmärtämisen                    jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun                    numero 6 symbolisoi Kabbalassa yleensä ihmistä                    joka on omaksunut pystyasennon ja työkalut                    espanjalaiset arvelevat, että suolistokaasut poistuvat tehokkaammin seistessä:                    pään asento suora, oikea käsi suorana 45 asteen kulmassa                    polvet suorassa mutta ei lukossa                    meneekö tällainen itsestään ohi vai pitäisikö mennä lääkäriin?

tämä matka

En voi kieltää että Eeva-Liisa Manner on minulle tärkeä runoilija. Enimmäkseen olen vain nauttinut kielestä ja runoista, lueskellut sieltä täältä ja silloin tällöin yrittänyt analysoida yksittäisiä runoja, saada niistä jonkinlaista otetta ymmärtääkseni niiden tenhovoiman. Tämä matka (1956) on modernismimme tärkeimpiä, luetuimpia ja tutkituimpia teoksia, jossa kirjailija malttoi odottaa peräti kahdeksan vuotta ilmaisunsa täydellistä uudistumista kahteen aiempaan kokoelmaan verrattuna. Tuskin voin tuoda teoksen tulkintoihin ja näkemyksiin mitään uutta, mutta tahdonkin lähinnä kartoittaa itselleni teoksen elementtejä ja rakennusaineita.

Teoksen avaa yksittäinen runo, Ota nämä koteloidut sanat. Näen sen eräänlaisena introna, jossa esitellään teoksen teemoja ja tyyliä, alkusoittona joka näppäilee sävelillään ensitahdit aikalaislukijan löytää uusi kieli ja sanomisen mieli, maailman kielellistäminen jossa sana muuttuu lihaksi.

Kirjan ytimenä toimii toisen osaston kuusiosainen Kambri – sarja merestä ja eläimistä. Runot piirtävät eräänlaisen minihistorian evoluution alkuhämäristä ihmissuvun ilmestymiseen ja synkkiin nykyisyys- ja tulevaisuuskuviin. (teoksen avausruno istuisi todella napakasti tämän osaston alkuun ja sellaisen sen luenkin) Kulttuurihistoriallisena matkana asia konkretisoituu ensimmäisen runon kulkemisena – kuljetaan läpi aikojen ja maisemien ja tekstin, kulkijana esihistoriallinen ihminen joka on jo kadottamassa eläinten viisauden. Erityiseksi kielen tekee verbien perusmuoto, joka tässä yhteydessä muuttuu aktiiviseksi ja kasvattaa sisäänsä niin preensensin, futuurin kuin konditionaalinkin aihiot. Näkisin tämän eräänlaisena ehdotelmana, johon suomen kielioppi ei ole tähän päivään mennessä löytänyt vastausta. Tietyllä tapaa rohkeana voisi pitää myös tieteellisen maailmankuvan suodattaminen tekstiin aikana, jolloin olemassaoleva tieto on ollut jossain määrin kristillisen teologian puristuksissa.

skitsofrenian alkeet

Kaikki hyvin, hän nauttii sateesta varjonsa kanssa.
Kaikki kotona, hän istuu terassilla varjon alla ja hörppii kahvia.
Mutta jokin varjostaa hänen elämäänsä, miten vaeltaa
varjojen mailla, häntä vainosivat epäilysten varjot.
Hän taisi jäädä muiden varjoon, muuttui varjoksi
entisestään, arki oli varjoa vaan. Varo varjottuvaa, varkain
seuraavat varjot kaikkialle, vaikka omaansa hän ei nähnyt.
Hän pelkäsi noidan, parantajan varjoa, unelmoi
hyppäävänsä varjonsa yli! …mutta astuikin sen päälle.
Hän matkasi sinne missä valo ei vaihdu varjoksi, kai
kaikki kotona, kaikki hyvin?

det finns någonting som ingenstans

On jotain mikä ei sovi mihinkään
eikä silti ole silmiinpistävää
ja silti määrää
ja on silti ulkopuolella.
On jotain mikä huomataan juuri kun sitä ei huomata
(kuten hiljaisuus)
eikä huomata juuri siellä missä se olisi ilmeistä,
sillä siellä se sekoittuu (kuin hiljaisuus) toiseen.

Katso aaltoja taivaan alla. Myrsky on pinta
ja myrsky tapamme katsoa.
(Mitä minua liikuttaa aallot. Tai setsemäs aalto.)
On tyhjä tila aaltojen välissä:
Katso merta. Katso kiviä maan päällä.
On tyhjä tila kivien välissä:
Ne eivät murtautuneet vapaaksi, eivät heittäytyneet tänne,
siellä ne makaavat ja ovat – osa kalliota.
Joten raskauta itsesi, tee tapa kuolleesta painostasi,
salli murtautuminen, salli heittäytyminen, lankea,
luodolle haaksirikkoudu!
(Mitä minua liikuttaa luoto.)

f 11

öinen neliö, eliöt

savant, savannilla avant

kirotun rytmin viidakossa

saksittua (manner)

Manner puhuu kokemastaan avaruudellisesta aika-tilasta, jossa subjektiivinen ja transsendenssi aika yhtyvät. Aika-tilaa ei ole ilman kokevaa ihmistä. Se on sisäinen, imaginaarinen, uneksivanluonteinen tai meditoiden keskittyvä tila, jossa aika ei virtaa lineaarisena ja jonka arvoituksellisten lakien alaisuudessa olemista ei pitäisi hämmästyä.

”Kromaattiset tasot” on paitsi Fahrenheit 121:n myös koko Mannerin tuotannon filosofisin, käsitteellisin ja abstrahoivin runoelma: päämäärä on kuvata tyhjää, tyhjän kokemusta ja ilmaista tyhjän käsitettä. ( - - ) Metafysiikkaan suuntautuvana runoelmassa pohditaan olevaa, todellisuuden yleisempiä periaatteita ja rakenteita. Kirjailijan mainitsema filosofinen tausta liittyy ongelmaan, miten tiedostava subjekti konstituoi maailman, miten rakentuu inhimillisen olemisen ja maailman merkitys ja mikä on olemisen merkitys.

varvas (digitus pedis)

IV

varvas (digitus pedis) on jalkaterän kärjessä sijaitseva puikkomainen uloke                    jota päällystää iho                    varvas pääsi jääpalojen keskelle lillumaan ja pian kaksi viereistä varvasta                    seurasivat perässä                    iho puolestaan on kehon suurin elin jolla on monta tärkeää tehtävää                    ja kummin tärkein tehtävä on lapsen puolesta rukoileminen                    rukouksen voima tulee Jumalan sydämestä ja se on aina saavutettavissa                    vaikka vain 14 % saavutti vaaditut 60 opintopistettä                    kirjallinen osa pääsykokeista menee aivan vituiksi suoraan sanoen                    juuri kun luulee unohtaneensa nämä tunteet ne palaa takaisin                    ja kaikki menee taas pieleen
                    voitelun niksit oppii kunhan näkee vaivaa, muista kaksi sääntöä:                    1. ei painoja tai pituuksia                    2. ei itsensä satuttamiseen liittyviä vinkkejä tai tarkkoja kuvauksia                    miten koululaisia kuvataan kirjallisuudessa ja onko kuvaus totuudenmukainen?                    pyhä kolminaisuus voidaan käsittää näin                    kerronta, kuvaus, dialogi tai erittely, tulkinta, arvottaminen                    tunnetaan tapauksia joissa taiteilija on tehnyt itsemurhan                    mutta ratkaisuksi ei kelpaa että kriitikot alkavat kulkea sukkasillaan                    ihan kuin nurkan takana vaanisi jokin säädettävä ilmajousitus                    joka on elintärkeä turvallisuuden ja mukavuuden takaamiseksi

s 22

enkelipenis

harvaanastuja

kirjaryhtymä

härmäys

sarvisänki

rahtauma

kraaistuva

tahdon sinun kuulevan

En ole juurikaan perehtynyt Lassi Nummen tuotantoon. Koska hänet mainitaan useasti 50-luvun modernismin yhteydessä niin huomaan lähestyväni hänen kolmatta runokokoelmaansa Tahdon sinun kuulevan (1954) varovaisen odottavasti. Aikalaisekseen tuhdissa teoksessa voisi olla materiaalia kahteen tai kolmeen kokoelmaan. Kirja on jaettu neljään osastoon: Lasinen kirja,  Musta kirja, Hopeinen kirja sekä Vaskinen kirja ja nämä vielä muutamiin alaotsakkeisiin.

Vielä useammankaan silmäilevän lukukerran jälkeen en hahmota kirjan rakenteiden perusteita, sen enempää runot kuin niiden otsikot eivät tunnu taipuvan mihinkään teemaan ja runoja riittää aina sonetista ja loppusoinnuttelusta modernimpaan muottiin asti. Voisi melkein kuvitella että tyylillinen moninaisuus on läsnä esitelläkseen tekijänsä monipuolisuutta ja tietysti asiaa voi tulkita myös aikakauden murroksien kautta. Tyylillisistä seikoista huolimatta runojen vire ja maisema noudattaa enimmäkseen samaa kaavaa:  Konkreettiset ja aistilliset luontokuvat seuraavat toinen toistaan muodostaen kuin pitkän sarjan silmää miellyttäviä moitteettomia maisemamaalauksia, joita sävyttävät toisinaan varovaisen eroottiset ja eksistentiaaliset sivupolut. Runoja on vaikea nähdä irtiottona lähimenneisyydestä, pikemminkin useimmat niistä tuntuvat ylevyydessään jatkavan mitallisen runon perinnettä. Enkä sano tätä tuota ominaisuutta halveksiakseni, sillä uskon että ylevää voi toteuttaa myös tuoreesti. Kokoelman lävistää sinne tänne ripoteltu 15-osainen Elegia-sarja, lisäksi moni runo tavoittelee kahden sanan lauseilla/säkeillä dramaattisia asetelmia Lorcan tyyliin.

under sin föredragsturne

Puhujakiertueensa aikana hän kirjoitti muistiin mm. seuraavia kysymyksiä:
Onko Jumalaa olemassa?
Mitä sanoilla ylipäätään voi ilmaista?
Mitä entropia tarkoittaa? (lisäkysymys) Onko se vaarallista?
Miksi tietyt tyypit luulevat olevansa jotakin?
Tarvitaanko sosialistisessa yhteiskunnassa taidetta?
Eikö passiivipronomini ”man” ole naistenvihaajan ilmaisu?
Hulluthan ovat terveitä, ja päinvastoin, jos tarkemmin ajattelee?
Onko surun tunteminen sallittua? (lisäkysymys) Meneekö se ohi?

f 10

kumarra marrasta...

julman jumalan alla

tiet etäisyyksiin

Oli aika jolloin tartuin Paavo Haavikon teoksiin varauksella, epäillen, jopa peläten. Näin saattaa joiltain osin olla asian laita vieläkin, mutta hänen varhaistuotantonsa on ainakin tullut tutuksi, jopa ystäväksi. Esikoiskokoelma Tiet etäisyyksiin (1951) lienee ensimmäisiä varauksettoman vastaanoton saaneita modernistisia runokokoelmiamme. Ja kyllä, kirjassa on tuoreuden tuntua vielä 60 vuoden jälkeenkin.

Yleisvaikutelma on säe/lause-tasolla hieman toteava, puheenomainen ja sävyltään fatalistinen. Proosamaisuus on (aikalaisrunouteen verraten) selviö, lyhyisiin runoihin ”lyyrisyyttä” tuovat toisto ja variointi, joita kyllä käytetään niukasti. Passiivi tuntuu myös uudelta keksinnöltä, joskin lienee niin etten ole kiinnittänyt siihen huomiota mitallisessa runoudessa. Kuvallisuus syntyy muutamin siveltimenvedoin, joissain kohdin jälki on varsin impressionistista. Soljuva rytmi tulee proosamaisuudesta huolimatta pilkutuksen ja säkeistämisen avulla, kieli on kuin onkin kevyesti etenevää. Runojen puhuja on usein hallitsija, talollinen, kauppias tai muu itsenäinen, sidonnaisuuksista vapaaksi hahmottuva henkilö, jonka puhe heijastuu myös selvää kertojaa karttaviin runoihin: teoksen läpäisevä itsensä tiedostava puhe. Viitteitä ajasta, paikasta ja puhujasta löytyy osastojen nimien lisäksi niukanlaisesti yksityiskohdista. Puhujia on useita, joskin teeman tuntuessa usein olevan ajallisuus, sen rajallisuus tai toistuvuus, puhujan asento ts. asema tai perspektiivi asettuu samaan jatkumoon, erilaisin variaatioin.

söker du rastplats hos mej

etsitkö lepoa luotani, lepoa villin joen mutaisessa
olemassaolossa?

minä kuin muutoksessa –

sanasi lyövät minut kiveen, pulloon
– mutta sanoissa on aukko
: matelen sen sisään, tee minusta näkymätön    tee minulle tila, liikkuva
minä: aina liikkeessä     liikkeessä, poissa –

me emme enää muistuta toisiamme     arka olen jo
ohittanut polttopisteen –


paikka johon kuvata sinut?
isken kiilan tarinoihisi, ryömin sisään sanojesi
porsaanreikiin, rakoihin – tee minulle tilaa –

se tulee muuttamaan tulevaisuutesi

III

se tulee muuttamaan tulevaisuutesi                    sen tavoitteena on eriytymätön ykseys josta syntyy absoluuttinen todellisuus                    spektaakkeli ilmenee valtavana myönteisyytenä, joka on kiistatonta                    ja luoksepääsemätöntä                    siirryttiin kuitenkin kammarin puolelle ja vaikeinta
                    on tämä                    saada se pysymään pystyssä aivan itse                    sitten me tytöt otettiin mieheltäni suihin vuorotellen ja yhtaikaa                    täällä wiggenstein tuntuu tervejärkiseltä, kuoleman kaltaista poissaolon läsnäoloa                    ryhmämme kaipaa vahvistusta leveäharteisista

yöllä heräsin tuulen asioihin

Yöllä heräsin tuulen asioihin, oksan koputukseen,
taustalla pihakeinu natisi muistokirjoitusta
tuomitulle talolle. Eikä metsä tiennyt miten olla,
pitkä kesä, lempeä syksy, ei tiennyt miten olla.

Nukahdin ja heräsin ja nukahdin jälleen.
Piirsin maahan ympyrän paluun merkiksi,
sinä kysyit miksi aina rajaan kaiken.
Aamulla, unen ja valveen välissä
unen asiat, poissaolon ihmiset askarruttivat,
kallion seitsemän rappua päättyivät tyhjään.

miekkalintu

Lasse Heikkilän runoilijaura oli lyhyehkö ja intensiivinen. Repaleinen perhetausta, rintamakokemukset ja rankka elämä voivat tuntua kuriositeeteilta, mutta niistä voinee vetää yhtäläisyyksiä niin runoilijan kuolemaan kuin myös hänen tuotantoonsa, ainakin esikoisteoksen suhteen. Miekkalintu (1949) on hämmentävä ja ristiriitainen kirja, ehkä hieman keskentekoinenkin, mutta ennen kaikkea se on tärkeä kirja. 1950-luvun modernismi oli vasta tekemässä tuloaan ja Miekkalintu lienee ollut samana vuonna ilmestyneen Lassi Nummen Intohimo olemassaoloon kanssa niitä kotimaisia pioneeritöitä. T. S. Eliotin suomennos Autiosta maasta ilmestyi samana vuonna ja vaikka häntä Tuomas Anhavan ja Kai Laitisen ohella voidaan pitää tärkeimpänä vaikuttajana uudessa kirjallisessa murroksessa niin Miekkalintuun tämä ei vielä ulottunut. Heikkilä haki vaikutteensa Ruotsin ns. fyrtiotalisteilta ja tämä näkyy esikoisessa niin hyvässä kuin pahassakin.

Miekkalinnusta on vaikea saada otetta, olen palannut siihen muutamaan otteeseen. Kuvallisuus on tietysti leimaa-antava piirre, mutta koherenssi tuntuu ajoittain häilyvältä. Abstraktia ainesta on ja matkimisen tuntua esiintyy siinä määrin että tunnistan niiden juontuvan ruotsalaiseen Erik Lindegreniin. Toisaalta teos on intohimoinen ja päällekäyvä, maailmantuskaan ja olemassaoloon rohkeasti pureutuva ja hetkittäin analyyttinenkin, jälkimmäistä joku voisi toki pitää selittävyytenä. Vaikeaselkoisuuden syynä saattaa olla filosofisesti värittynyt ajatusmaailma, joka puskee välillä kumoon runon autonomisen oliollisuuden.

s 21

kainaloarvoitus

emäjumala

anteeksikantamus

raksanseisoja

päilyn alainen

päänsisäisateria

rahoinpidelty

vaeltava aave

vieraana tommi parkko

Jos pitäisi nimetä yksi henkilö joka on ollut mukana lähes kaikessa mahdollisessa runoustoiminnassa, hän olisi eittämättä Tommi Parkko. Uran voisi katsoa käynnistyneen jo vuodesta 1991, jolloin hän voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun, mutta toden teolla Nihil Interitin perustamisesta 1993. Sittemmin hän on kunnostautunut mm. runotapahtumien järjestäjänä, kustantajana, kriitikkona, läänintaiteilijana ja luovan kirjoittamisen opettajana. Nykyään hän on vapaa kirjailija ja aktiivinen runouden opettaja ja asustaa ison osan vuodesta Italiassa.

Olet julkaissut kolme runokokoelmaa seitsemän vuoden välein? Oletko kirjoittamisessa hidas perfektionisti vai onko kaikki muu toiminta syönyt kirjoittamisen energiaa? Onko luvassa nopeampaa julkaisutahtia?
Olen hyvin hidas runon kirjoittaja. Kieltämättä aktiivisuus kirjallisissa yhteisöissä ja opetustyö hidastaa myös kirjoittamista. Olen jossain määrin perfektionisti mutta pyrin siitä eroon. Uskon, että kirjoittamiseni on nyt muuttunut nopeammaksi. Asuminen ulkomailla on mahdollistanut kokonaan uudenlaisen keskittymisen kirjoittamiseen.

Runoutesi on hyvin tiivistä ja runsaista yksityiskohdista huolimatta pelkistettyä, kirjalliset viitteet/lainaukset sävyttävät usein runon sinälle suunnattua puhetta, lopputuloksena ei niinkään vaikeasti luettavaa kuin laajempiin merkityksiin ja hiljaiseen lukemiseen ohjaavaa. Allekirjoitatko edellä mainitun? Itse pidän eniten teoksesta Sileäksi puhuttu, joka näyttäytyy kieleltään muita avoimempana ja helpommin lähestyttävänä. Mihin suuntaan runoutesi on kulkemassa?
Runoni ovat jossain määrin pelkistettyjä. En edes yritä olla runsas. Usein niissä on voimakas keskitys johonkin asiaan. En osaa sanoa onko runoissani paljon sinälle suunnattua puhetta. Joissakin kohdin on mutta ei kaikkialla. Erilaiset viittaukset / esikäsitelty materiaali / huomaamattomat sitaatit ovat usein keskeisessä roolissa runoissani. Monet runoistani ovat kollaaseja.

kotiin

Mäntyjen rungot hohtivat mustina, muuttuivat oksia ja latvuksia kohden hopeisiksi, neulaset säteilivät oranssinpunaisina. Siellä täällä lennähteli keltaisia kanalintuja, joista moni oli vallannut orvon koivun itselleen. Pysähdyimme oudon kuopan lähelle. Se oli kolmio, sivut tuskin kahden jalan mittaiset. Kuoppa leveni valtavaksi pyramidiksi, seinille oli ripustettu kuolleita orankeja ja kunkin edessä tanssi kolme läpikuultavaa keijukaista. Parikymmentä metriä alempana joukko sinertäviä, kuusiraajaisia otuksia pelasi jonkinlaista kori- ja vesipallon risteytystä. Meidät huomatessaan yksi ponnahti ylös peliväline, kuollut siilinpoikanen, kädessään. Oliolla oli selässään suomuiset kidukset, ne kävivät kuin haitarin palkeet hänen puhuessaan:
        - Zwanziga keha limmina enkails, jumuna pupu selkkaa?
        Kysymystä säesti herttainen, lapsenomainen hymy ja ilkikuriset silmät sykkivät syvällä kuopissaan, jotka laajenivat ohimoihin päin. Ystäväni, joka oli ollut koko matkan hiljaa ja omissa mietteissään, vastasi liskomaiselle otukselle:

kesken kaiken

Silti sanat ovat tekoja, joita - tahdot tai et - et voi peruuttaa. Voit kelata nauhaa taakse ja tarkastella syljen lentoa lattialle ja paluuta kitalakeen, siellä tavut tavoittavat hitaasti toisensa ja muodostavat yhdyskuntia, nämä rihmastot, nämä käärmeet, ne kietoutuvat ympärillemme, murskaavat luut ja keuhkot. Sanojen mahti, sanojen tahti. Viattomat kirjaimet, ne pakotetaan muottiin sinun tähtesi, lähteesi tähden, nyt minä lähden. Ja aivan kuin sillä viimeisellä hetkellä ennen äärimmäistä äännettä, tarinan käännettä, aivan kuin silmät välähtäisivät. Se irtosi jo, rohkeus sanojen mukana.

f 9

(korskuntaa, arska kerskuu)

tea, useat atsaleat

sielu on varmaan jotain sellaista

sielu on varmaan jotain sellaista kuin
lankut kokolattiamaton alla
me tahdomme repiä maton irti
ja rakentaa parketin
mihin meidän kärsivällisyys on kadonnut
miksei me olla kuten puut
ne hymyilee kauniisti ja heiluttaa latvojaan

hopeanmustaa

saksittua (paavilainen)

”…olisi hyväksi – joskaan ei välttämätöntä – tutkia filosofiaa, psykologiaa, sosiologiaa, historiaa, biologiaa, musiikkitiedettä, kaikkea jolla on vaikutusta siihen, miten me elämme ja ajattelemme. Tieteet pystyvät varsin usein hedelmöittämään taiteellista työtä paitsi totuuksillaan myös menetelmillään ja materiaaleillaan. Ne voivat tarjota sekä ajattelun malleja että impulsseja. Ennen kaikkea ne torjuvat liian yksipuolisen näkemisen vaarat.” (Muutoksen perusteet)

”Jo varsin perinteinenkin runous piti arvossa laulullisuutta, musikaalisuutta, rytmillisyyttä, soinnikkuutta / - - / Noista päivistä on kulunut jo kauan, mutta useat silloin tärkeinä pidetyt periaatteet osoittautuvat yhä käyttökelpoiseksi – tosin ymmärrettävästi edelleen kehitettyinä. Runoilijoita saattavat melodisuuden ohella kiinnostaa esimerkiksi fugaattisuus tai muut rakenneperiaatteet, sinfoninen muoto tai balettimusiikille tyypillinen kohtauksittain eteneminen.” (Taiteen systeemit)

kaikki taide on runoutta?

Yritin pari vuotta sitten kyseenalaistaa runouden paradigman muutosta, tai siis asian ilmoitusluontoisuutta. Ehkä esitin asiani kömpelösti tai sitten tilanteeseen sopivia argumentteja ei löytynyt, yhtä kaikki kyse oli lähinnä runouden kirjallisista ja tekstuaalisista ilmenemismuodoista ja siitä miten mainstream määritellään. Kauaa ei ole siitäkään kun olen liittänyt runouden uudempiin ilmiöihin poikkitaiteellisen määrittelyn, mutta saattaa olla että se oli jo tuolloin vanhentunut käsite runouden yhteydessä. Ehkei koko asetelma ole enää järin mielenkiintoinen, mutta suurinta meteliä asiasta ovat kuitenkin pitäneet uuden runouden edustajat ja siihen profiloituneet.

Aristoteleen Runousoppi määritteli runoudeksi kaiken silloin tunnetun kirjallisuuden. Nykyisin taiderunona tuntemamme muoto on ollut olemassa vasta muutama sata vuotta. Tänä aikana kirjallisuuden lajit ovat eriytyneet kukin omiin tarpeisiinsa sopiviin lokeroihin ja runoudesta on tullut marginaalinen lajimuoto. Kun runous on nyt murtautunut eri taidelajien yhdistelmiksi ja yhdistäjiksi, sopii kysyä ovatko kirjallisuuden lajien väliset raja-aidat keinotekoisia ja voidaanko ajatella että kaikki taide on runoutta? Ehkä juuri runous on se määrittelemätön ja syvällinen ihmisyyteen ja ilmaisuun pureutuva tekijä, joka tekee taiteena tuntemastamme ilmiöstä ja myös taiteen ulkopuolelle jätetyistä asioista merkittäviä? Jos runous olisikin taiteen sisin olemus ja olemassaolemisen tapa, herää myös kysymys saavuttaako muodollisesti taiteeksi nimetty tämän runouden olemuksellisuuden.

hygienia tarkoittaa

II

hygienia tarkoittaa, että kun rahaa on riittävästi siitä ei tarvitse puhua                    luottokriisi, heikko taala ja ennätyskallis öljy painoivat indeksin pohjalukemiin                    luottamus syntyy ennustettavuudesta                    ja toistuvista mielihyväkokemuksista                    veren tarve tulee usein                    täysin yllättäen eikä sitä voi ennakoida                    vastaajat mäiskivät toisiaan kaikella mahdollisella irtaimella                    juha väätäinen jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä                    uskollinen katselija oppii hyväksymään kuvat metaforina                    ne ovat merkityksettömiä                    ja tarkoitusta vailla                    on löytää

kun maailma elää

keskitä varat

keskitä varat riskittä varmasti varmaan turvaan meille keskitä riskillä joukkosi maalille passaa verkolle keskitä verkkoon bisnes verkot tötterölle keskitä varasi varaa keskitys keskity vaaraan keskitä joukkosi kaikki munat yhteen koriin kestitse joukkosi joskin hajauta varasi pidä vartaasi keskitä ajatukset huomio keskitä ohjaus osaajalle keskitä teksti olennaiseen.naiseen keskity kestävään keskitä kestitys kestävä keskitä tuki tutkimus myynti keskitä palvelu markkinat tuotanto keskitä resurssit osaaminen omistus keskitä tehoa tehosta laskutusta perintää valvontaa keskitä toiminta salaiseen silmään viekkaaseen käteen keskitä

s 20

bilemma

pyy-yhteys

havuhaikeus

höyhenhämmennys

itselmus

jyrkinne

mielukset

jeesus nasaretilaisen elämä ja teot

JEESUS TYÖSSÄ
Jeesus kalastaa
Jeesus antaa matkaohjeet
”Minun Isäni tekee työtä taukoamatta, ja niin teen myös minä”
Jeesus pesee opetuslasten jalat
Jeesus puhdistaa temppelin
Opetuslasten tuleva palkka

JEESUS MATKUSTAA
Jeesus siirtyy Galileaan
Jeesus ratsastaa aasilla
Jeesus ratsastaa Jerusalemiin
Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä
Jeesus otetaan taivaaseen

ja me tehtiin rakkautta

runouden kääntämisestä

…eli reunamerkintöjä mahdolliselle rakkaudelle.

Millainen on runoilijan estetiikka, poetiikka, sen ominaislaatu? Tätä kysyn itseltäni käydessäni kääntämään runoa. Minun täytyy tehdä mahdottomasta mahdollinen, asettautua runoilijan nahkoihin ja TUNTEA hänen maailmansa, antaa sen virrata hermoratojeni lävitse, synapsien uudelleenkytkeytyä. Jos en tunne runoa ja runoilijaa itsessäni olen väärässä paikassa.

Jos kielet ovat rakenteellisesti ja olennaisesti erilaisia, millä keinoin voin saavuttaa alkuperäisen tekstin tunnelman? Vaikka tekstin kieli, aistillisuus ja rytmillisyys, sanaleikit ja metaforat, merkitykset jne. eivät ole siirrettävissä sellaisinaan, ajattelen miten runoilija olisi kirjoittanut tämän suomeksi? Kykenenkö ajattelemaan ja tuntemaan kuten hän, vaaditaanko minulta näyttelijän omistautumista? Täyden vastaavuuden – eli mahdottoman - sijaan etsin kokemusta, kokemuksen siirtämistä mahdollisimman täytenä ja rikkaana, etsin likimääräisyyttä, Italo Calvinoa mukaillen luotan siihen että saavutan tarkkuuden hämäryyden avulla.

betonimylläri

Lauri Viita oli Uuno Kailaan ja Kahlil Gibranin ohella ensikosketukseni runouteen. Vuonna 1947 julkaistu Betonimylläri kuuluu suomalaisen kirjallisuuden merkkipaaluihin ja oli viimeisimpiä mitallisuuden voimannäyttöjä ennen seuraavalla vuosikymmenellä maihinnousun tehnyttä modernismia, jolle Viitakin joutui myöhemmissä teoksissaan al(t)istumaan.

Ison osan teoksesta muodostavat epigrammit, joissa Viidan kynä on terävimmillään. Kyytiä saavat monenlaiset vallankäyttäjät ja besserwisserit, mm. papit, johtajat ja kriitikot. Pisteliäistä säkeiden joukosta on löydettävissä myös ylistystä fyysisen työn raatajalle (Johtaja), kyynisyyttä (Pedot), piilotettua uhkaa (Yhteistoiminta) sekä lakonisuutta (Vallankumous). Latteimmillaan tämä tyylilaji jää näppäräksi lorutteluksi, kuten runossa Moraali: ”Siisti täytyy aina olla!” / sanoi kissa hietikolla - / raapi päälle tarpeenteon / pienen, sievän santakeon.” Muitakin positiiviseksi miellettyjä tunteita hän kyseenalaistaa, kuten Kiitollisuus ja Myötätunto. Ihme sinänsä ettei sodan käynyt ja kansalaissodan arvet tiedostanut kirvesmies Viita lyönyt herroja tätäkin lujempaa. Ehkä syynä oli näistä kahdesta suuresta traumasta toipuvan kansan toive ja pyrkimys jonkinlaisesta eheytymisestä.

oletko tuntenut kallonvalkoisen

oletko tuntenut kallonvalkoisen valon hohtavan ihollasi
oletko nähnyt päivällispöydän kermaisesta lohesta nousevan
toukka-armeijan kiemurtavan vatsalaukkuusi väkertävän tiensä
suolistoon ja huojuviin verisuoniin vihlovankankeisiin
oletko tärissyt kuumeessa unohtuneen sateen tyhjyydessä
porttikongista suojaa hakien pukinsorkkien upotessa aaltoilevaan asvalttiin
oletko kuullut nauravan köyden kuiskivan niskassasi tuoretta koivua suudellen
oletko maistanut kadotuksen kaipausta sen sydänlyöntien takovan
kuin nyrkin rinnastasi ulos, oletko todistanut kaiken tämän
jos olet niin ymmärrät

f 8

lutkuta jutkua:

nuolemisen sietämätön keveys

street poetry

miten helvetissä nämä adjektiivit

HÄIRIÖITÄ YKSILÖN AINUTKERTAISUUDEN KEHITYKSESSÄ:


I

miten helvetissä nämä adjektiivit näytellään, hän huusi dramaturgille                    kun näytös on ohi, (miehet rullaavat kesäisen maiseman pois)                    helsinki paljastuu kansilehtien perusteella, pelkkiä muotoja ja värejä                    helsinkiläinen ahmii uutisia, harrastaa vihreää politiikkaa ja nauttii kaupungin hulvattomasta menosta                    jossa työpaikkoja viedään halpatyömaahan työläisiä riistäen ja luontoa turmellen                    luonnon ajatellaan tarkoittavan ympäristöä jota ihminen ei ole juuri muokannut
                    sen muokkaaminen vie minut rytmin ja kosketuksen kautta syvemmälle itseeni                    kollektiivisen muistin lähteille                    jossa veden tehtävä on varastoida tietoa ympäristöstään

s 19

lutkanpaljastin

hopea-apea

fragmenttifrigidi

hypnoteekki

parjauskone

vasenottokyky

lahtarin lounas

lyö lyötyä

lyö lyötyä polvilleen miekalla ritariksi lyö kämmenellä korville leiville rahoiksi lyö rahasta lyömällä lyö yhdellä iskulla kärpästä härkästä ällikällä lyö sälliä salli mälliä lyö pamppua pampulla nuijalla pökköä pesään nyt lyö tyhjää pesässä pesi keväällä eväät syö lyö kukaan kukasta kukkaan maljakko lyö rikki tikki tikitä kello lyö ennätys vedätys ennätä lyömään ensin lyö esim leima otsaan leimaa lyöjä itsesi lyö läpi lyttyyn hynttyyt lyö yhteen yksin käsin kädet käsille lyö hanskat tiskiin kortit pöytään lyö vetoa lyöntiin takaisin lyö nappula laudalta lyö sotilas lähetti ratsua turpaan lyö turbo päälle anna palaa päähän mailalla lyö rystyllä palloa kierteellä lyö kirveellä hamaralla vasaralla naulaa lyö kantaan kanna lyöjää lyö tahdissa sydän hetken

lasimaalaus

Sanotaan, ettei hyvä kirjallisuus vanhene. Proosaan tämä varmasti pätee, mutta miten suhtautua runouteen, joka on kirjoitettu täysin nykyisestä poikkeavalla kielikäsityksellä ja ajassa, joka eroaa omastamme radikaalisti. Tiedän että Aila Meriluodon Lasimaalaus (1946) on yksi myydyimpiä runokokoelmiamme kautta aikain. Tiedän runotytön leiman, Koskenniemen varauksettoman ihailun ja synkän Viita-polun. Luulen tietäväni, että Lasimaalaus osui kovia kokeneen kansakunnan syvimpiin tuntoihin ja kipupisteisiin, aikaan joka keskittyi jälleenrakentamiseen, hiljaiseen suru- ja sovitustyöhön, vääryyksistä katkeroitumiseen ja alistumiseen uudenlaiseen maailmanjärjestykseen. Jos Meriluoto ei olisi kirjoittanut Lasimaalausta, sen olisi epäilemättä tehnyt joku muu.

Kirjaa selatessa huomioni kiinnittyy runoja kunnioittavaan väljään taittoon, jollaista ei nykykirjoissa tapaa. Runojalkoihin perehtymättömänä arvelen mittoja käytetyn useampia ja hetkittäin myös osittain mitallista. Rytmi tuntuu joka tapauksessa vaihtelevalta ja yllätys yllätys - luonnolliselta. Rilkemäistä tiiviyttä (ja pysähtyneisyyttä) löytyy runoista Hunnuton ja Iltamieliala, mutta minulle ne ilmentävät lähinnä ns. vanhentunutta kauneuden estetiikkaa (sanon tämän silläkin uhalla, että samaa argumenttia käytetään myös modernismista nykyisessä kirjallisuuskeskustelussa). Ylevä vilahtelee sivuilla tuon tuostakin, mutta selailevaa lukukokemusta ne eivät häiritse. Ylevä mahdollistaa myös ilmaisun senaikaisen moraalin ulottumattomiin.

missä on laulu joka ei lopu?

(Louis Aragonille)

Ei ole turvallista kävellä metsässä
kun sataa tennispallon kokoisia rakeita.
Tämän me tiedämme.
Mutta etkö silti janoa
metsän viulua, tuulen huilua, sateen laulua?

Ei ole turvallista poiketa polulta
sillä karhu voi tulla vastaan.
Mitä karhu sinulle voi.
Olet vatukkapassissa ja latelet luvut,
täristen ladot kalevalaisia säkeitä.

f 7

martaat, hartaat vartaat

köyhyyden yössä käyden, köyden

sylvi ja kalle

olet oman itsesi varjo

Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla ja lakata olemasta tämä kipu
Leif Färding

Toistan: olet oman itsesi varjo, jonka hiljaisuudessa syön. Pyrit valoa päin, aistit kaiken itsesi ulkopuolisen, unohdat mitä merkitsee olla varjona valoissa, unohdat ettei valoa ole ilman omaa varjouttasi. Suo anteeksi, en osaa tuoda tähän mitään käsin kosketeltavaa. Se olisi väärin, sillä ei ole muuta kuin tämä mustavalkoisuus, missä kohtaa raja menee, sitä ei tiedä kukaan. Jos haluat ottaa jostain kiinni, minulla olisi pieni vinkki, mutta olkoon… väärä aika ja paikka. Varjojen maassa kaikki on kotonaan, millainen onnettomuus onkaan joutua tämän kirkkauden keskelle! Unohtaa itsensä, unohtaa miten väliaikaista,

taman lauluja

En voi olla miettimättä millaisen vastaanoton Sirkka Seljan kolmas kokoelma Taman lauluja (1945) on ilmestyessään saanut. Voisin kuvitella että mittapuun ollessa mitallisen ja sointuvan klassisen runouden tämä teos on tuomittu epärunoudeksi, mutta ehkäpä kulttuuri-ihmisilläkin on ollut muuta ajateltavaa sodan jälkeen. Kaiketi kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen modernistinen runokokoelma, ellei sitten 1920-luvun Tulenkantajien futuristista ja vitaalista romantiikkaa halua sellaisena pitää.

Ensimmäisen runon (Syvyyden laulu) jälkeen kirja jakautuu kahteen osaan: Taman laulut (31) ja Ystäville (8 runoa). Tama on nuori nainen, jonka voisi tulkita joutuneen Muukalaisen hyväksikäyttämäksi. (Ensi)rakkautta on kuitenkin ollut, ainakin Taman puolelta. Kyseessä on eräänlainen runotarina (vrt. Juuli Niemi: Tara 2003), jossa kukin runo tuo aina hieman uutta tietoa ja erilaisia näkökulmia dramaattiseen asetelmaan. Taman (vrt. ruots. tam, tama= kesy, kesytetty) naiseus rinnastuu matkan varrella mm. syvän kaivon viisauteen, meren valkoiseen hiekkaan joka odottaa ja ottaa vastaan, tuuleen taipuvan oksan rakkauteen jne. Tama vaikuttaa olevan luontoäidin vertauskuva: ”Tama on näkymättömän voiman näkyväksituleminen. / Näkymätön voima panee vedet liikkeelle ja pensaat kukkimaan.” Tama on meri ja kuu, Tama on meri jossa syvyys itkee, Taman sydän on vuori. Ja ennen kaikkea: ”Tama, murhaajatar, missä on sinun pieni poikasi? / Vedestä nyyhkyttävät Taman laulut: / Meissä on sinun pieni poikasi.”