yön kannus

Bussi lähtee, bussi lähtee, kello käy minuutin yli, kuljettaja asettaa kolikon kielellesi, niele hinta ja maailman ruumis, suhisten sulkeutuvat ovet ja hilpeinä me istumme näillä ihmispenkeillä, keitä olemme, olemme matkalla ja se riittää, ratsastamme 200 hevosella ja kiihdytämme ne raivoisaan laukkaan, ikkuna on maisema on maailma joka ei ole paikka, se kohisee jos uskot siihen, paina kämmenesi ja huulesi huurteista lasia vasten, piirrä ikkunaan kalterit, se ei ole mikään lasimaalaus. Tämä on ainoa todellisuus. Älä puhu kuljettajalle. Älä pysäytä bussia. Älä sammuta valoja. Älä pyyhi maailmaa pois, tanssimme käytävällä kivettynein kasvoin ja kankein asennoin, mihin tämä menee, kuka tätä kuljettaa. Päivä päivältä pimeys tihenee, se on sakeaa puuroa meidän syödä, läpi lähiöiden bulevardien ja satamien, sillalla näen vedessä usvaa, smoke on the water... vedessä palaa? Meri hengittää, Poseidon, hetken olemme usvan silmässä, piiskaamme hevosia ja usva vetäytyy sillan alle. Täällä on mustaa pimeyttä joka ei tunnista pimeyttä itsessään. Vedessä välkkyy himmeitä valoja, kaikki valot ovat mustia tähtiä puuron avaruudessa, vauhti kiihtyy, pysäkit ohitetaan, turhaan viittovat haaleat hahmot kyytiin ja meidän ruumiimme huutavat hiljaista jäykkää huutoaan ja rinnassa jyskyttää peltirumpu patarumpu noitarumpu, ne yhtyvät bongojen congan vaativaan kaikuun, juuri tämä ääni on maailman syke, se hakee muinaista komppiaan ja nousee syvältä maan uumenista kauan vaiennut laulu, tabla tableau tabula rasa

Parnasso 2/2012