kahdeksas päivä

Sanon banaani ja heti se ilmestyy naisen käteen.
Hän kuorii sen ja haukkaa palan.

Sanon puu ja aurinko valaisee männyn neulaset.
Sanon kesä, mutta viileäksi jää.

Sanon auto, mutta bussi jämähtää pysäkille.
Erehtyminen on jumalallista.

Perehdy erehdyksen hedelmään.
Sano mansikka. Sano gorilla. Sano kuolema.

ride the snake

s 7

agnostinen kitara

krooninen reflaksi

rengillinen herätys

kälyllistäminen

luvanveistäjä

seutuhaava

konkurssilounas

erkin lähtölaukaus

ERK:n ensimmäinen vuosikirja MOTMOT 1994 (Jyrki Kiiskinen, Lauri Otonkoski) on hieman raskas mutta toisinaan myös palkitseva, sillä leijonanosan sisällöstä täyttävät esseet. Kokoavina teemoina tuntuu olevan runon suhde muuhun taiteeseen ja yhteiskuntaan sekä tilan käsite ja runon kokemus. Esipuheessa lainataan Saarikosken sienivertausta ja mielenkiintoisena yksityiskohtana tähän päivään vertautuen todetaan, että runoudessa harvemmin suositellaan tiimityöskentelyä. Kirjasta on unohtunut kirjoittajien esittely, jonka voi tulkita vaikka siten, että he kaikki jo tuntevat toisensa. Todennäköisempi vaihtoehto lienee taitamaton taittaja.

Raikkaimman tuulahduksen kirjaan tuo avausessee, Witold Gombrowiczin Runoutta vastaan vuodelta 1947. Gombrowicz panee runoilijat ojennukseen syyttäen heitä nurkkakuntalaisuudesta, pakoilusta, verbaalisista silmänkääntötempuista, toisilleen kirjoittamisesta ja liialliseen sokeriin vertautuvasta puhtaan runouden viljelemisestä. Vuosien jälkeen essee naurattaa yhä* ja panee ihmettelemään miksei hän esseen sijasta ole kirjoittanut parodiaa. Esseen voi tietysti kuitata prosaistin ymmärtämättömyytenä, kyvyttömyytenä nähdä kielen ja säkeiden taakse, mutta siitä huolimatta kirjoitus säilyttää teränsä ja ajankohtaisuutensa. Toimittajille suuri kiitos itseironiasta.