f 19

aamuisin muistin, luistin

ruumiin muurittomuus

du hast zwei schatten

Du hast zwei Schatten aber nur eine Sonne.
Die langanhaltende Hitzewelle macht die Tiere unruhig
und die Nerven der Wolken kitzeln das Hirn.
Der Staub riecht lang in meiner Vorstellung.

Nach dem Regen kann man auf den Felsen tanzen, lieben
die Blitze fühlen wie ein tropisches Schiff, wie deinen anderen
Schatten davonschaukelnd, auch, wenn das unmöglich ist.
Nichts ist unmöglich.

Du stillst deinen Schatten wie ein Kind, wie ein Lämmchen saugt es an deiner Brust
während der andere Schatten dich in sich einwickelt.
Da blendet dich die zweite Sonne, sie ist bloß eine Reflexion.
Wie die Welt sich im Spiegelbild zeigt.
Und diese Welt wollen wir.

übersetzt von Reetta Karjalainen

elden är gammal

I

Tuli on vanha (erittäin) muttei koskaan vanhanaikainen.
Rakkauden kasvot ovat Kleopatran aivoja vanhemmat
ja niistä puuttuvat miltei täysin rypyt ja näkö (sanotaan).
Mutta tuska kun äkkiä et enää rakasta minua
on aina palavan nuoren kaltainen
(kuin maan keskipiste)
   
Tuli on vanha mutta näyttäytyy nykyään harvoin
            tässä kaupungissa. On lapsia
jotka eivät ole koskaan nähneet siitä muuta muotoa kuin hehkulampun
            ja vesiputouksen ja valonheittimen ja
            myrkynsiniset kaasuliekit. Siispä he eivät ajattele
että sellaista on, kuten luulevat tietävänsä
            ettei rakkautta ole.

Miten toisin onkaan tämän iäkkään leskirouvan laita Söderissä
joka eräänä iltana sattui (luultavasti) nukahtamaan
            tunnelmallisen kynttilän ääreen parhaissa muistoissaan.
Joskin hänen sitten täytyi syöksyä kadulle vaatteet liekeissä:
            ”elävä soihtu”
            opetti joillekin lapsille että tulta on
            (ja se on onnetonta).

Miten toisin myös ajatukseni kanssa joka tänä iltana tajusi tulen
kun se yllättäen sanoi ettet sinä kaikessa sympatiassa
            ja ainakaan juuri nyt rakasta minua.
Liekkien nuoruudesta sokaistuneena se heittäytyi ulos ikkunasta:
            näkymätön elävä soihtu
            josta eräs ei oppinut että rakkautta on
            (ja se on joskus onnea).

Sviter (1947)
Erik Lindegren

moderni dilemma

Luottaisinko auringonnousuun, hyvään tahtoon, rajattomaan maailmaan?
Luottaisinko globalisaatioon, individualistiseen ahneuteen, vahvimman oikeuteen?
Luottaisinko oikeuden toteutumiseen, enneuniin, toteavaan kyynisyyteen?
Luottaisinko oivaltavaan sarkasmiin, sysimustaan huumoriin, iloon ennen itkua?
Luottaisinko itkupotkuraivariin, ohimenevään teiniyteen, nuoruuden lupauksiin?
Luottaisinko luvattomiin vapauksiin, vapauden illuusioon, illusoriseen kollektiiviin?
Luottaisinko kollektiiviseen tajuntaan, tajuttomaan muistiin, muistinmenetyksiin?
Luottaisinko menetyksen voimaan, eheytymisen kestoon, sosiaalisesti kestämättömään?
Luottaisinko kestävään kehitykseen, kehittyvään sikiöön, sikiöasentoon?
Luottaisinko uuteen asentoon, pidätyskykyyn, varmoihin päiviin?
Luottaisinko varmaan sopimukseen, yhteisymmärryshymyyn, kirkkaisiin silmiin?
Luottaisinko silmittömään raivoon, raivottaren tyyneyteen, tyynyjen pehmeyteen?
Luottaisinko pehmeään pakettiin, pakettiratkaisuun, ratkaisukeskeisyyteen?
Luottaisinko epäkeskoisuuteen, keskosen selviytymiseen, selviytymispakkaukseen?
Luottaisinko pakkauksen merkintöihin, muistikirjaan, päiväkirjaan?
Luottaisinko kirjan tulevaisuuteen, kovakantiseen, ruumisarkkuun?
Luottaisinko ruumiinlämpöön, ruumiista irtautumiseen, irtosuhteisiin?
Luottaisinko suhteelliseen kosteuteen, suhdannevaihteluun, vaihtelunhaluun?
Luottaisinko haluttomuuteen, sosiaaliseen tilaukseen, tilausvahvistukseen?
Luottaisinko vahvistettuun kantapäähän, kiireestä kantapäähän, kädestä suuhun?
Luottaisinko suureen suuhun, huulipunaan, punaisiin poskiin?
Luottaisinko poskisuudelmaan, suihinottoon, kannanottoon?
Luottaisinko huomiohakuisuuteen, hakukoneeseen, koneen tuottavuuteen?
Luottaisinko tuttavuuteen, tuotteistamiseen, markkinointisuunnitelmaan?
Luottaisinko suunnittelutarveratkaisuun, katkaisuhoitoon, hoitotestamenttiin?
Luottaisinko vanhaan testamenttiin, profeettoihin, maailmanloppuun?
Luottaisinko lopputiliin, loppuun palamiseen, lopulliseen ratkaisuun?
Luottaisinko kaasukammioon, kammiovärinään, värianalyysiin?
Luottaisinko analyyttiseen ajatteluun, ajatusrikokseen, rikosrekisteriin?
Luottaisinko rekisterinumeroon, numeropalveluun, salaiseen numeroon?
Luottaisinko salattuihin elämiin, salaiseen puutarhaan, salarakkaaseen?
Luottaisinko rakastumiseen, serotiniiniin, aminohappoihin?
Luottaisinko hapokkuuteen, päivittäiseen viinilasilliseen, kynttiläillalliseen?
Luottaisinko viiteen tähteen, tähtitaivaaseen, revontuliin?
Luottaisinko repolaiseen, faabeliin, moraliteettiin?
Luottaisinko minariteettiin, katedraaliin, synagogaan?
Luottaisinko syntiin, syyntakeettomuuteen, takuuvarmaan?

puuromykkä

Mies rapisteli avaimia hetken, kunnes oikea rusahti lukkoon. Hän astui sisään ja kuuli suihkun lorinan seasta laulua. Makuuhuoneen ovelta hän näki naisen istuvan kumarassa vuoteella. Hän käveli olohuoneeseen, lysähti sohvalle ja pani tupakaksi. Tuhkat hän karisti hedelmäkulhoon. Vessan ovi kävi ja joku tassutteli kulman ohi. Hän ei kääntynyt katsomaan. Kolme päivää, hän toisti mielessään. Pientä kolinaa eteisessä, sitten tuli hiljaista.

He saapuivat yhtä aikaa keittiöön. Toisiaan sujuvasti väistellen he laittoivat aamiaista. Mies laittoi kahvin porisemaan, nainen kaatoi hiutaleet kattilaan, mies asetti munat toiseen, nainen työnsi leivät paahtimeen. He varoivat visusti katsomasta toisiaan. Jääkaapista ilmestyi pöytään väsynyttä juustoa, tomaattia, nahistunutta salaattia, marmeladia ja tuoremehua. Siinä he istuivat katetussa pöydässä, nainen pastelliyöpaidassa ja verkkarihousuissa paljain jaloin, mies nuhjaantuneesa puvussa ja kengät jalassa. Hetkittäin tuskaantuneet katseet kohtasivat, mutta sanaakaan ei vaihdettu. Ilmassa viuhui huutomerkkejä, kysymysmerkkejä, ajatusviivoja ja kolmoispisteitä. Nainen hämmensi kahviaan ja näykki leipää. Mies haki Viru Valgeeta, pulputti lasin puolilleen ja täytti loput mehulla. Hän pyöritteli haluttomasti lusikalla puuroa. Lautanen täyttyi voisulasta.