Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2011. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2011. Näytä kaikki tekstit

24. toukokuuta 2017

ebentuuri

Hän kuunteli lumoutuneena, ei, hän katseli. Poika vaikutti huolettoman keskittyneeltä ja soitti koko vartalollaan, pitkät sormet tanssivat koskettimilla, Chopinin preludit soljuivat ilmassa kirkkaina ja täsmällisinä. Hän pani merkille että poika vilkaisi vain kerran ohimennen nuotteja. ”Vivace”, kultaseni, ”con fuoco, muista että herkkyyteen kuuluu intohimoa”. Vaikka mitäpä hän voisi pojalle enää opettaa. Hän oli sonnustautunut vihreään, avokaulaiseen ja kukkakuvioiseen raion-mekkoon, silmäluomissa samaa sävyä, huulissa pinkkiä. Hän tunsi itsensä nuoreksi.

Oikein hienoa, hän kuuli sanovansa, otetaanko seuraavaksi Schubertin Wanderer fantasia, jaksatko sinä? Poika nyökkäsi ja katsoi suoraan silmiin. Olemus oli äkkiä itsevarma, jopa hivenen röyhkeä? Poika kääntyi takaisin, piti käsiään pitkään ja teatraalisesti koskettimien yllä ja alkoi soittaa. Miten hän rakastikaan näitä kromaattisia vaihdoksia, sävelet tuntuivat iskostuvan raajojen kautta yhä syvemmälle häneen, jotain hyvin pakottavaa ja samalla vapauttavaa. Väkevää ja kiusoittelevaa, hän saattoi miltei nähdä Franz Peterin lied-liehittärien ympäröimänä. Hän asetti kätensä hennosti pojan olkapäälle. Sävelten välistä pidempää taukoa tuskin huomasi.

16. huhtikuuta 2017

lyhty-ylväs

Tapasimme ajatella, että viisaus asui hänen karheassa parrassaan, joka oli solmikoitu kahdeksi palmikoksi. Hän ilmestyi aina iltaisin teeaikaan nuotion sytyttyä, arvokkaasti ontuen ja ahavoituneet kasvot loistaen. Hän kertoi tarinoita kaukaisista maista, keisareista, merenneidoista ja merihirviöistä sekä muinaisista ajoista, jolloin maan päällä asui vielä jättiläisiä ja jumalia. Keitä me todella olimme noina iltoina? Olisi voinut luulla että kasvot leimusivat liekkien lämmöstä, mutta ei, vanhushan se meissä kipinöi ja ulommassa piirissä keinui vainajia ja luonnon henget tanssivat. Ilta illan jälkeen tarinat muuttuivat huikeammiksi emmekä me odotuksesta jännittyneinä tajunneet, että juuri tätä me olimme kaivanneet, matkoja ihmisen ikiaikaisiin juuriin, unenomaiseen todellisuuteen, taistelua vapaudesta ja olemassaolosta, ystävyyttä ja yhteenkuulumisen tunnetta. Eräänä iltana hän ei enää tullut. Silloin tiesimme että loppu on lähellä, että kertomukset ovat kuolleet.

2. maaliskuuta 2017

puuromykkä

Mies rapisteli avaimia hetken, kunnes oikea rusahti lukkoon. Hän astui sisään ja kuuli suihkun lorinan seasta laulua. Makuuhuoneen ovelta hän näki naisen istuvan kumarassa vuoteella. Hän käveli olohuoneeseen, lysähti sohvalle ja pani tupakaksi. Tuhkat hän karisti hedelmäkulhoon. Vessan ovi kävi ja joku tassutteli kulman ohi. Hän ei kääntynyt katsomaan. Kolme päivää, hän toisti mielessään. Pientä kolinaa eteisessä, sitten tuli hiljaista.

He saapuivat yhtä aikaa keittiöön. Toisiaan sujuvasti väistellen he laittoivat aamiaista. Mies laittoi kahvin porisemaan, nainen kaatoi hiutaleet kattilaan, mies asetti munat toiseen, nainen työnsi leivät paahtimeen. He varoivat visusti katsomasta toisiaan. Jääkaapista ilmestyi pöytään väsynyttä juustoa, tomaattia, nahistunutta salaattia, marmeladia ja tuoremehua. Siinä he istuivat katetussa pöydässä, nainen pastelliyöpaidassa ja verkkarihousuissa paljain jaloin, mies nuhjaantuneesa puvussa ja kengät jalassa. Hetkittäin tuskaantuneet katseet kohtasivat, mutta sanaakaan ei vaihdettu. Ilmassa viuhui huutomerkkejä, kysymysmerkkejä, ajatusviivoja ja kolmoispisteitä. Nainen hämmensi kahviaan ja näykki leipää. Mies haki Viru Valgeeta, pulputti lasin puolilleen ja täytti loput mehulla. Hän pyöritteli haluttomasti lusikalla puuroa. Lautanen täyttyi voisulasta.

18. helmikuuta 2017

olin juuri syömässä aamupuuroa

XI

olin juuri syömässä aamupuuroa kun välähti
onko teillä itsellänne kokemuksia puurosta ja mitkä oli tulokset
tulokset ovat nostaneet pintaan voimakkaita tunteita ja näkyvät uutena osaamisena
ja uusina innovaatioina
voi vitsi, innostuin kun kerroit mitä kaikkea uutta:
innostuin laittamaan sellaisen kivan jutun joka näyttää vieraille sen verran
että ajattelin ne täällä teidän kanssa jakaa
vai voisiko naapurin kanssa jakaa jotain? entä kuinka paljon pitäisi jakaa?
oikeutta pitää jakaa varovasti ja harkiten, anteeksipyynnön jälkeen
varoo joskus sanojaan ja yrittää varmistaa kysymällä
seinien sisällä kysymykset kimpoavat edestakaisin kuin elektronit
onhan ytimen halkeamisessa käsittämätöntä kauneutta, sellaista sisäistä
kauneutta jota harvoin tapaa
tapaamisesta muodostui harras ja kannan sitä muistoa ikuisesti
tällaisen taakan kantaminen ei ole mahdollista jatkuvalla syötöllä, vastapainoksi
suositellaan d-vitamiinia ja neljä halausta päivässä
nythän hyvää arkea voi ostaa kaupasta

13. joulukuuta 2013

meille on annettu pedon itsevarmuus

valo on tarttuva sävel ja ilon hämärä tyyssija
valo on kekseliäs ja kiertää kaikki esteet
valo liukuu muistisi taakse ja haistelee epävarmuuttasi
valo rahisee siellä missä sisäinen valosi kirkuu
valo kääntyilee levottomasti, se on liittoutunut tuulen kanssa
valo kieltää varmasti itsensä jos yrität määrittää sen

valo sijoittaa varmasti ja lyö vetoa estottomasti
toisaalla valo kysyy helppoja kysymyksiä
kysyy kokonaan, vastaa silti yön väsyttämille
se vetää niitä puoleensa, luulee omistavansa kaiken
valo ostaa avoimella valtakirjalla ja maksaa hämärällä valuutalla
valo paaluttaa ääriviivasi hiekkaan, se ottaa sinusta mitat ja odottaa perintöä

oi valo, osta pois tämä pimeys! oi valo, olet kuu kämmenellä!
oi valo, soita pilvien flyygeliä ja anna meille kuume
anna kuumeen polttava tieto ja johdata meidät eksyksiin

valo on irralleen päässyt tuli, ehdoton rakastaja
valo ajaa sisään silmittä korvatta, what a way to drive in
valo vaihtaa lennossa ja kiistelee itsensä kanssa
valo ilmenee äkillisinä sivuvaikutuksina
kuten itsensä turruttavana näkyvänä poissaolona
valo hylkää häntänsä löytääkseen hylätyn päänsä

valo putoaa keveästi raskaaseen maahan
toisinaan valo murtuu ja virnistää jalosti
sillä on etiketti, se erottaa tarkoin viilloin lihan ytimestä
maljaan se asettuu ja tarjoaa sinulle tunkkaisen makunsa
laimeasti se hyväilee piirteitäsi ja valmistautuu unohdukseen
vaimeasti se tömähtää jalkojesi juureen

kuumeinen valo kytee, tunnetko
miten valon saareke häilyy lähettyvillä, kylmät väreet
miten valon laitamilla käy kylmät

22. lokakuuta 2013

kun aallot hioivat toisiaan

kun aallot hioivat toisiaan sileiksi pehmeiksi
kun aallot tekivät kaikkensa pitääkseen rajan

siellä keinui sinun alkava sinun tietävä sinä
se joka tietää enemmän kuin sinun alkava

sillä matkaa ei huomaa ajattomassa meressä
joka rakastaa sinut pehmeäksi tajuttomaksi

ja vapaus on tietämättömyyttä aaltojen tiestä
vapaus on vajota pohjaan kunnes toisinto

kunnes toisinto tekee sinusta kevyen lennon
ikään kuin hengität veden omaa kuten halukas

kuten voimansa löytänyt ääni aaltojen puheessa
jota vihdoin ymmärrät joka kumisee sinusta itsestäsi

13. elokuuta 2013

hapuilua pimeässä

Miten voi olla varma että loitsuaa oikein?
Milloin sait viimeksi kukkia vapaasti?
Jos kaipaankin vain läheisyyttä?
Miten saisi sen oikean lopputuloksen?
Mitä maksaa ja millaisia vehkeitä tarjolla? Millaisia kokemuksia?
Muistaako joku? Tässä tuntuu aine! Tuolla näkyy aika! Täältä löytyy tila!
Miten suojata helmat sisäpuolelta ettei lähde ruostumaan?
Mitä tehdään että saadaan ajoitus ja sytytys kohdalleen?
Entä sitten kangen paksuus ja kielentila?
Kuinka monta liikettä olisi hyvä tehdä?
Siis mitä muuta olisi voinut tehdä paremmin?
Entä sitten kun ei enää jaksa?
Entä jos ei ole mitään sanottavaa?
Entä sitten kun ei muista mitä pitäisi etsiä?
Pitäisikö ryömiä takaisin koloon ja olla hiljaa?

9. toukokuuta 2013

viiltävät huuliesi pimeyttä

sinun kasvojesi hiiltyneet piirteet valvottavat minua
minä siirrän hiillostuvaa pimeyttäni sinun piirteittesi viileyteen
sinun huuliesi ja minun hiillokseni välissä valvovat pimeyden kasvot
minun yhä kasvavat piirteeni valvovat sinun hiilenpimeyttäsi
sinun piirteittesi hiiltyneet huulet kuulevat pimeyden kasvavan
huulet piirtävät kiiltävät valveensa sinun piirteittesi valheeseen
äkkiä minun pimeyteni viiltää sinun piirtävää hiillostasi
sinun viiltävä viileytesi valvoo hiilien kasvavia piirteitä
piirrät kasvojasi pois minun pimeyteni viileydestä
kiiltävät piirteet valvovat sinun viileää pimeyttäsi minussa
valehtelematta piirtävät hiilet huuliesi vihlovaa viileyttä
minun valveeni hiiltyy kiinni sinun huuliesi valheeseen