mitä tapahtuu todella?

Kun modernismi oli 1960-luvulle tultaessa vasta ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa suomalaisessa runoudessa niin se jo versoi uusia muotoja itsestään. Ensimmäisenä uuden kymmenluvun runouteen toi Pentti Saarikoski, joka oli jo 50-luvun lopussa ehtinyt julkaisemaan kolme runokokoelmaa, joiden estetiikka nojasi antiikin kreikkaan ja niukkaeleiseen modernismiin. Mediapersoona Saarikoskelle suosio ei riittänyt: paitsi runouden hän tahtoi kenties uudistaa myös ihmisten ajattelua. Runouden tuli astua esteettisestä kammiostaan muutaman askeleen kohti ihmistä ja reaalimaailmaa.

Mutta mikä muu kuin kunnianhimo ajoi Saarikosken uusille urille? Merkittävää kaiketi oli hänen suomennostyönsä proosan parissa. J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (1961) ja Henry Millerin Kravun kääntöpiiri (1962), niiden arki, realismi, suorasukaisuus ja elämään heittäytyminen ovat taatusti olleet pontimena. Mutta uskon että myös James Joycen yhden päivän kollaasiromaani Odysseus (1964) on vaikuttanut vahvasti paitsi Saarikosken myöhempään tuotantoon myös Mitä tapahtuu todella? -kokoelman (1962) rakentumiseen. Vaikka suomennos on ilmestynyt kaksi vuotta myöhemmin, järkäleen työstämisen on täytynyt alkaa muutama vuosi aiemmin.

suuret kertomukset ovat kuolleet

...vai ovatko? Mikä on viimeksi lukemasi kirja, joka arvostetaan klassikoiden joukkoon tai jonka itse arvotat sellaiseksi? Mitä kirjalta vaaditaan, jotta se ansaitsee noston jalustalle? Suuria tunteita, kasvukertomuksen, elämälle heittäytymistä, moraalitutkielmia, maailmanmullistuksia, historialliset puitteet, kronikkaa, uuden kielellisen tai rakenteellisen position, mitä? Ja tarvitseeko todella merkittävän kirjan edes olla mikään tiiliskivi? Mikä ylipäätään puhuttelee lukijoita yli erilaisten rajojen ja aikojen vai olemmeko sittenkin sidoksissa pyhään kaanoniin?

Maailma on ehtinyt muuttua moneen kertaan kirjoitetun historian aikana. Suuret kertomukset ovat alunperin tyydyttäneet ihmisen turvallisuudentunnnetta ja maailmanjärjestystä myyttien, seikkailujen ja uskonnollisfilosofisten kirjoitusten myötä. Kun kirjallisuus asettui tavallisen ihmisen tasolle, päästiin jo tilanteisiin joissa teos saattoi olla uhaksi poliittisille tai uskonnollisille vallanpitäjille. Tällaiset kirjat saavat usein tunnustuksensa vasta jälkikäteen.