kalareissu ja pari arviota

Vahvistamattomien tietojen mukaan olen lauantaina Tuukka Terhon kanssa kutsuvieraana siinä Runeberginkadun fisuravintolassa. Tule siis pujottamaan runoa koukkuun eli Kiiski Open Mic klo 19.

Tulijoille ja muillekin tiedoksi, että kirjaani on kritikoitu nelin kappalein: Kiiltomato, Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Voima. Kts. myös Runomiimejä ja Hyönteisdokumentti.

Edit 30.8.2013

sanaston parnasso ja tanssiva gummerus

Yksi kulttuurilehtiemme kummajainen on Parnasso. Sanavalinnalla tarkoitan lähinnä sitä, että julkaisu on aikakausilehdeksi lilliputti ja kulttuurilehdeksi jättiläinen. Jälkimmäiseen osastoon luettuna lehdellä on varsin kunnioitettava 7000:n kappaleen levikki, josta kiinnipitäminen vaatinee jonkinlaista tasapainoilua viihteellis-kaupallisuuden ja kirjallisuuden syvällisten merkitysten välillä. Tämän taidon edesmennut Jarmo Papinniemi kaiketi hallitsi, vaikka lehden satunnaisena lukijana en asiaa voikaan vahvistaa. Uuden päätoimittajan julkista hakua en ole missään huomannut, mutta pätevistä ja sopivista ehdokkaista ei liene pulaa. Vielä pari viikkoa sitten leikittelin ajatuksella että saattaisimme nähdä Parnasson historian ensimmäisen naispuolisen päätoimittajan, sillä edellytyksellä että Otavamedialla olisi rohkeutta panostaa, jopa levikin kustannuksella – voisiko sanoa – kirjallisuudellisuuteen. Vaikka edellisellä lauseella ei katetta olisikaan, sitä edeltävä lause voi toki toteutua. En kuitenkaan jaksa enää uskoa siihen, että tuo henkilö olisi Maaria Pääjärvi.

saksittua (eliot)

"...hän seuraa samanaikaisesti monia rinnakkaisia aiheita, irroittaa runokuvat itsenäisiksi aineosiksi, luopuu runon yhtenäisestä loogillisesta 'juonesta', katkaisee yhden aiheen äkkiä poikki ja siirtyy toiseen. Hänen päämääränään on koko ajan monikerroksellisuus, orkestraalisuus; hän haluaa herättää samanaikaisesti mahdollisimman monta vaikutelmaa ja tehdä lukijan runoelämyksen kolmiulotteiseksi, monisärmäiseksi. Hän suorittaa rohkeita näkökulmanmuutoksia ja rakentaa runonsa usein sinfonisesti, rinnakkais- ja kontrastivaikutelmien varaan, hän yllättää lukijan äkillisillä siirtymillään ja eriskummallisilla runokuvillaan; hän ei koskaan selitä lähemmin tarkoituksiaan, vaan tyytyy ainoastaan viittaamaan lukijalle pääsuunnan."

Peilien viidakossa, T. S. Eliotin runouden tarkastelua
Kai Laitinen 1949 *

paradigma

Tuoreimman Tuli&Savun (4/1009 n:o 58) teema kalskahtaa komealta. Paradigma. Sanakirjojen mukaan on kyse tieteessä vallitsevasta perusnäkemyksestä, mallista, esikuvasta tai viitekehyksestä. Runoudesta puhuttaessa - varsinkin viime vuosien kirjallisen liikehdinnän myötä - tämä herättää ainakin kaksi kysymystä: 1. Tarkastellaanko nykyistä tilannetta siten, että lähtöoletuksena on kokeellisuuden valta-asema runoudessa ja jos, niin millä perusteilla a) kokeellisuuden osuus julkaistusta, arvotetusta, palkituista kokoelmista b) kokeellisuuteen uhratusta keskustelusta, kritiikistä ja tutkimuksesta c) nuoren nousevan runosukupolven keskittymisestä kokeellisuuteen d) jostain muusta näkökulmasta? 2. Olisiko syytä paradigman sijaan puhua (mahdollisesta) paradigman vaihdoksesta, vai onko näillä eroa? Joka tapauksessa, näitä kysymyksiä olisin toivonut Mikael Bryggerin avanneen pääkirjoituksessaan, koska itseni tavoin uskon suuren osan lukijakunnasta olevan tapahtumien keskiöstä kaukana.

Olen kuullut lukuisia soraääniä lehden viime vuosien politiikasta ja yksittäisten numeroiden edessä olen ollut välillä ymmälläni, välillä tympääntynyt. Tunnustan silti että sisällöissä on paljon kiinnostavaa eikä unohtaa sovi sitäkään, että vuosien mittaan esitellyt vaihtoehtorunoudet (voiko näin sanoa, valtavirrasta?) ovat jo osa kirjallisuusperinnettä, ei pelkkää tyrkytettyä uutta outoutta. Siksipä on enemmän kuin tervetullutta, että toimitus käy läpi (Tulentekoa: 2000-luvun runous) monipuolisesti viiden sivun verran erilaisia runouksia ja niiden keinovalikoimaa esimerkkejä käyttäen. Pääkirjoitukseen viitaten, laajemmaltikin olisin mielelläni aiheeseen tutustunut. Juuri tämä keinovalikoiman monipuolisuuden esittely antaa mahdollisuuden suhteuttaa itse kunkin lukemia teoksia kokonaisuuteen ja hahmottaa sitä, mitä runouden ytimessä (?) tapahtuu. Artikkelin jälkeen yhteenveto konkretisoituu näytteisiin yhdeksän sivun verran.