i kärlekens land av

II

Mustan ja valkean rakkauden maassa
asuu ajatus joka polttaa mustan valkeaksi
ja valkean omaksesi:

Niin tulee valkeasta pimeyteni,
kuin kuutamouni rapautuvilla muureilla
ja valoisa kuin elämää ylentävä kuolema.
Niin tulee valkeasta tuskani,
kuin kunnian seppel hukkuvalle auringolle
ja kuin tyyni teräsmeri valon pyörremyrskyssä.
Ja sinun on sisälläni haalistuvien puiden kehtolaulu
ja sinun on sen keinuva ilo sille mikä on menetettävä
ja sinun on sen huojuva muuri: kuoleman ja sinun, sumussa
uivan kyynelten sairasvuoteen ja naarashirven silmien välillä
siellä näen ajan kivettyvän  vaipuvasta hellyydestä
suloisten kipinöiden seassa
                                                rakkauden nimessä
             
            Mustan ja valkean rakkauden maassa
            jossa tuli on takonut ilomme sortuvan talon
            valon sirpaleiksi
            ja taakaksi jota kukaan ei hautaa.

Sviter (1947)
Erik Lindegren