minne runous menet?

Viime viikonloppuna Nihil Interit vietti Turun kirjamessujen yhteydessä 20-vuotisjuhliaan, jotka huipensi Runomaraton ylioppilasteatterissa. Lavalla nähtiin niin ulkomaisia vieraita, Nihilin historiaan kytkeyteviä runoilijoita, tuoreita Reviiri-antologisteja ja open mic-esiintyjiä. Itse tila oli kuin luotu tapahtumaa varten: tumma tila tyylikkäällä valaistuksella, hyvä äänentoisto ja loistava akustiikka. Intensiteeti säilyi hyvin läpi nelituntisen esiintyjäpaljouden, sillä setti oli pääsääntöisesti vain viitisen minuuttia esiintyjää kohti.

Samalla yhdistys jakoi nelihenkisen raatinsa avulla historiansa ensimmäiset runopalkinnot. Korkeatasoisimman runokokoelman titteli myönnettiin Anja Erämajan Töölönlahdelle (WSOY). Vuoden runousteko oli Helsinki Poetry Connectionin käsialaa, mikä ei varmasti ollut yllätys kenellekään. Onnittelut vielä molemmille. Valitettavana voi pitää sitä, että raati ei saanut ruodittavakseen kaikkien runoa kustantavien tahojen kirjoja – voidaan puhua merkittävistä kustantajista – mikä toivon mukaan oli lapsus eikä kannaotto.

viisi kirjaa

Luulisin että suomalaisessa runoudessa on tapahtunut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana enemmän ja mielenkiintoisempia asioita kuin niitä edeltäneellä kahdella vuosikymmenellä. Tässä voi tietysti olla myös perspektiiviharhaa, sillä jälkimmäisen suhteen en kuulu aikalaisiin. Toki sen ajan runoutta on tullut kahlattua läpi. Kaanon on epäilemättä rakentunut näinkin lyhyessä ajassa, vaikkei se kirjallisuuden opetuksessa näkyisikään. Runoilijoiden uraa ja tuotantoa enemmän minua kiinnostavat kuitenkin yksittäiset teokset. Millaiset teokset ovat ohjelmoituneet hermoratoihini ja miksi? Millaiset teokset näyttäytyvät jäntevinä kannesta kanteen ja ovat ns. kestäneet aikaa parhaiten? Suuresta joukosta hyviä kirjoja muististani valikoitui viisi kirjaa, joissa on tinkimättömästi täysin oma maailmansa ja hyvin persoonallinen ääni, joissa yksittäiset runot paitsi tukevat toisiaan niin tulevat toimeen omillaan, yksilöllisinä olioina.