sinä valitsit tien

XIII

sinä valitsit tien ja vedit sitä halki vanhan maiseman, tai:
vedä rasti maiseman ylle, vedä mustat pisteet puoleesi

kun nyt painat pään polviisi, unohda loputon hiekkaranta
ja troijan petos, peruuta luominen ja hirtä jumala

se tapahtuu infrapunan loisteessa ja mikrofonien kuiskeessa
se on jo alkanut, myrkky leviää ilmassa, sidottu katse

kai tiedät että täällä huulet ommellaan toisiinsa kiinni
että kaikki on täällä kaupan, syntymättömätkin

odotin sinua saapuvaksi ja kuljin läpi vangittujen eläinten,
hilseilevän ihon ja meren alttarin, vain kaksi haavaa kulkea:

silmissäsi väreilee kesäinen lampi, flyygeli leijuu pilvissä
mikä sinut kuljetti tämän melankolisen filmin penkille

tuntuuko kuin koko maailma tunkisi vatsaasi ja tie
laskeutuisi universumin sydämestä ja tiellä hiljainen paimen

s 33

moinen tuleminen

kasteet villeiksi

pääitsen valjastus

rakkauden tomppeli

riisteinen

allitajunta

nilkkipaino

meille on annettu pedon itsevarmuus

valo on tarttuva sävel ja ilon hämärä tyyssija
valo on kekseliäs ja kiertää kaikki esteet
valo liukuu muistisi taakse ja haistelee epävarmuuttasi
valo rahisee siellä missä sisäinen valosi kirkuu
valo kääntyilee levottomasti, se on liittoutunut tuulen kanssa
valo kieltää varmasti itsensä jos yrität määrittää sen

valo sijoittaa varmasti ja lyö vetoa estottomasti
toisaalla valo kysyy helppoja kysymyksiä
kysyy kokonaan, vastaa silti yön väsyttämille
se vetää niitä puoleensa, luulee omistavansa kaiken
valo ostaa avoimella valtakirjalla ja maksaa hämärällä valuutalla
valo paaluttaa ääriviivasi hiekkaan, se ottaa sinusta mitat ja odottaa perintöä

oi valo, osta pois tämä pimeys! oi valo, olet kuu kämmenellä!
oi valo, soita pilvien flyygeliä ja anna meille kuume
anna kuumeen polttava tieto ja johdata meidät eksyksiin

valo on irralleen päässyt tuli, ehdoton rakastaja
valo ajaa sisään silmittä korvatta, what a way to drive in
valo vaihtaa lennossa ja kiistelee itsensä kanssa
valo ilmenee äkillisinä sivuvaikutuksina
kuten itsensä turruttavana näkyvänä poissaolona
valo hylkää häntänsä löytääkseen hylätyn päänsä

valo putoaa keveästi raskaaseen maahan
toisinaan valo murtuu ja virnistää jalosti
sillä on etiketti, se erottaa tarkoin viilloin lihan ytimestä
maljaan se asettuu ja tarjoaa sinulle tunkkaisen makunsa
laimeasti se hyväilee piirteitäsi ja valmistautuu unohdukseen
vaimeasti se tömähtää jalkojesi juureen

kuumeinen valo kytee, tunnetko
miten valon saareke häilyy lähettyvillä, kylmät väreet
miten valon laitamilla käy kylmät

pens and axes

I'm gluten free! Coffeemaker noisy
as the seashell, who dug up my drums from the swamp?
I’ve been repeating your name for a long time. Making space,

the space experience is that space doesn’t exist.
The argument clears meaning!
The presence must be witnessing! (coffee burns tongue)

I used to hear the silence.
Wondering the animal tenderness, where to is the earth rolling.
The keys of paradise are hanging on children's belt.

erik lindegren

Erik Lindegren (1910-1968) oli Gunnar Ekelöfin ohella sukupolvensa tärkein modernistinen runoilija ja kuului ns. fyrtiotalisteihin. Hän oli huomattava ruotsintaja ja toimi kirjallisuus- ja oopperakriitikkona. Lindegren oli Ruotsin akatemian jäsen 1962-68. Vaikka Lindegren julkaisi vain neljä runokokoelmaa, kaksi niistä jätti painavan jäljen Ruotsin kirjallisuuteen. Lindegrenille myönnettiin neljä merkittävää kirjallisuuspalkintoa vuosina 1947-61.

Esikoiskokoelma Posthum ungdom (1935) oli Byron- ja Baudelaire -vaikutteista loppusoinnullista runoa erilaisine runojalkoineen. Teos sai hyvän vastaanoton, mutta myöhemmän muodonmuutoksen myötä Lindegren tinkimättömänä runoilijana osti kustantajaltaan myymättömät kappaleet ja poltti ne Östersundin torilla.

s 32

juoksijan nanny

sukkakauna

korvavaatimus

tajuvaste

murheen tyyni

miehenkielijä

metapiirakka

pasilasta tokioon

Kallioleikkaukset, nyt on suorien ajatusten aika.
Harmaa kasvaa vihreää nopeammin.
Alainen maailma, sinne ei aurinko paista.

Yhä korkeammalle tornit kurottavat.
Lasi teräs betoni, estetiikan elementit uuteen maailmaan.
Ja 90 astetta, pyhä kulma.
Ilma täynnä nopeita siipiä, hitaita siipiä.
Lintu näkee pilven, näkee oman kuvansa
hetken ennen murskautumistaan.

Olemme hereillä ja näemme tuotteistettua unta.
Kvasaariunelmat, murhan ja nainnin välillä
kutsuu jääkaappi, kullekin ansionsa mukaan.

Mutta yhä on heitä jotka säteilevät.
Ja on heitä jotka ovat immuuneja.
Vahvimmat meistä kantavat lyijyä keuhkoissaan, vahvimmat
kantavat lyijyä vaatteissaan. Vahvimmat
uivat teräsviidakossa samettisin siivin.

Tekniikka, talous ja kulttuuri halaavat toisiaan
ja kitkevät evoluution rikkaruohoja.
Tahdon taimi kasvaa, imee ahnaasti auringonvaloa.
Se on vielä pieni ja vaatimaton.
Se kasvaa, latvat hengittävät pakokaasuja.
Se kasvaa ja latvat kurottavat aurinkoa kohti.

f 18

ystävinä, öitä ylistävinä

avoin, uuvun aivan

se on pitkä ja kivulias matka

X

se on pitkä ja kivulias matka halki kammottavan maan                    riippuen siitä missä päin on sattunut liikkumaan                    aion kulkea vaaroista välittämättä ja kohtaloani uhmaten                    se tuottaa tuntoaistimuksen, joka muistuttaa kävelemistä pehmeällä sammalella                    kun kehomme viestittää kiinnostusta, se tarttuu muihinkin                    pari ensimmäistä päivää oli suoritusvaihde päällä:                    liha tarttuu kiinni, ohjeita kaipaan                    lääkärin kutsumus tarkoittaa empatiaa ja halua auttaa
                    olla tekemisissä ihmisten kanssa                    ne tietävät keitä ovat ja tekevät täysillä juuri senhetkistä tehtäväänsä                    siskot jatkavat täydellisen ihanan metsästämistä vielä useita päiviä
                    ehkä minun prinssini on hieman arkisempi ja karumpi jätkä                    yleensä sanoisin, että ei maksa vaivaa                    mutta miten hellästi sinä kosketit                    ja kuitenkin kaikki minussa järkkyi
                    en voinut enää olla se pelaaja joka halusin olla                    oltuani pimeyden sydämessä tekemässä asioita                    mistä on kysymys, on kysymys sydämestä eikä sen kanssa pelleillä
                    pulssi 154 saturaatio 93 verenpaine 73/41                    toisinaan herään ja tajuan, että todellisuus on ollut jotain muuta

und so versank ich immer tiefer

und so versank ich immer tiefer im schlammigen Boden, jeder Schritt
durchbrach einen neuen Tunnel mit Abzweigungen, man brachte mich
weit weg von mir selber, ich fühlte nicht mehr die Masse zitternden
Gelees, bebender Schrift, jeder Schritt ließ mich vergessen dass ich

nicht vergebens dem Andenken eines Steins Opfer dargebacht habe

und die Regenmenschen, die Gottlosen rieche ich, immer
rieche ich den Wind, wenn sie übers Feld stampfen, überquere
die schwierige Grenze zwischen Luft und Wasser, wieder grobe
Erde zwischen den Zehen, in diesen Augen Eiter und Wolken

sie füllen sich mit Wind, Wasser rinnt auf den Gesichtern

sie atmen gierig den Sprühregen, ich entferne mich und schließe mich
etwas an, das mich zu einem anderen werden lässt, jeder Schritt
gibt sich selber auf, dass der Stift es tun muss das Fleisch muss,

es füllt sich die Nacht, und diese Unverschämten
sie lachen so, so lachen sie
innig
innig

übersetzt von Reetta Karjalainen

tosiasioita minusta

Kalevi Seilonen julkaisi omakustanteen jo vuonna 1959, mutta kuten tapana on, esikoiskirjana pidetään kustantamon kautta tullutta kirjaa. Seilosella se tarkoittaa 1965 ilmestynyttä Tosiasioita minusta. Nimi antaa jo osviittaa teoksen luonteesta, sillä runoissa esiintyvät minä&Seilonen ovat vain poetiikan välineitä eikä niillä ole mitään tekemistä keskeislyriikan kanssa. Mikäli teosta haluaa ajatella yhteiskunnallisena, niin se on sitä pikemminkin anarkistisena iloitteluna, eräänlaisena absurdina vapauden – miksei myös poetiikan – manifestina. Seilonen ei kuitenkaan julista, vaan antaa runoutensa juosta pidäkkeettömästi, välillä edellisen lauseen mielleyhtymää jatkaen, mutta enimmäkseen luettelomaiseen väitelauseen estetiikkaan tukeutuen. Jännite syntyy tällöin peräkkäisten lauseiden välisestä kitkasta tai merkityskokonaisuutta ajatellen lauseiden erilaisten perspektiivien synnyttämästä synteesistä, mielikuvasta, ideasta. Muutamissa tarinallisemmissa kohdissa uidaan surrealismissa.

Hauska on ehkä väärä sana kuvaamaan teosta (joskin monia yksittäisiä runoja), mutta jotain hervotonta ja maailmaa nyrjäyttävää siinä kieltämättä on. Ehkäpä raikas ja konstailematon voisivat olla käyttökelpoisia määreitä. Ajatus täysin omalakisesta poetiikasta on houkutteleva, sillä en osaa yhdistää näitä rivejä aikalais- tai vanhempaan runouteen, mutta jostain ne juuret yleensä löytyvät. Voisiko vaikutteita löytyä vaikka kirjallisuudessa harvoin mainituista ekspressionismista ja naivismista? Toiseen suuntaan katsottaessa eli myöhempien aikojen runouksista pomppaavat esille ainakin Charles Cimicin surrealistinen runo Katolle puhumista (lähinnä pitkän lopetusrunon Kalevi Seilosen kauneimmat lauseet myötä, tosin Cimicin runo on paljon jännitteisempi) sekä Juhani Ahvenjärven Hölkkä (1992) ja Jukka Viikilän Runoja (2008), Jälkimmäisissä on Seilosta kerronnallisempi ote,  mutta samankaltainen absurdi asento. Hölkän vihjaileva kantaaottavuus ja kafkamainen, fragmentaarinen allegorisuus on kyllä nerokkuudessaan omassa kastissaan, mikäli geniuksesta nykyisin on edes lupa puhua.

peilin ja kehyksen välissä keinuu polku

peilin ja kehyksen välissä keinuu polku
jota sokeat vaivatta kulkevat

huudon ja hyväilyn välissä kiristyy verinen ajatus
jota kuumeiset kourat kannattelevat

katseen ja ymmärryksen välissä hiipii kuilu
jossa kukka talloo saapasta ja kruunaa tuulen orjantappuroin

aivojen ja sydämen välissä sarastaa ruosteinen silta
jossa numerot maatuvat ja hampaat eivät lakkaa kasvamasta

ihon ja muistin välissä syntyy halkeamia
jossa luut laskostuvat ja kalterit nauravat

syntymän ja puheen välissä leijuu kosketuksen kirous
joka viheltää kuolemalle jonka huulet sinetöivät

nyrkin ja patsaan välissä kihisee vapauden tunne
joka riisuu räjähdyksen varjon ja siittää itsensä murtavan pinnan

sateen ja tuulen välissä kiehuu äänetön purkaus
jonka naula laulaa hiljaisuuden auki

ja aikeen aavistuksen välissä ryömii murheellinen pelto
jota sokeat vaivatta kulkevat

(a) spekulaatio n:o 5

Taustakuvana Martin Enckellin akvarelli 1990-luvun puolivälistä

kun aallot hioivat toisiaan

kun aallot hioivat toisiaan sileiksi pehmeiksi
kun aallot tekivät kaikkensa pitääkseen rajan

siellä keinui sinun alkava sinun tietävä sinä
se joka tietää enemmän kuin sinun alkava

sillä matkaa ei huomaa ajattomassa meressä
joka rakastaa sinut pehmeäksi tajuttomaksi

ja vapaus on tietämättömyyttä aaltojen tiestä
vapaus on vajota pohjaan kunnes toisinto

kunnes toisinto tekee sinusta kevyen lennon
ikään kuin hengität veden omaa kuten halukas

kuten voimansa löytänyt ääni aaltojen puheessa
jota vihdoin ymmärrät joka kumisee sinusta itsestäsi

s 31

ivallinen väylä

kaunokuvallisuus

armovuoksi

kaskaaksi tuleminen

ihmisen eristeet

piileväperäinen

ihmisirvo

illalla luen luontoa

lyssna till regnet / innan det faller

Bo Carpelan

Illalla luen luontoa, luen itseni uneen.
Lamppu heittää kattoon varjon,
piirtää pyykkitelineestä reviirin vaatteiden hahmolle
joka huojuu ja värisee kuin nuori koivu tuulessa,
huojuu ja värisee hengitykseni tahtiin.
Hahmo ottaa askeleen minua kohti.
Se tulee sisääni, siitä tulee minä.
Jokin kauan sisintä painanut poistuu.
Suljen silmät, sammutan lampun, leikkivät värit.
Hengitys läpäisee minut.

minne runous menet?

Viime viikonloppuna Nihil Interit vietti Turun kirjamessujen yhteydessä 20-vuotisjuhliaan, jotka huipensi Runomaraton ylioppilasteatterissa. Lavalla nähtiin niin ulkomaisia vieraita, Nihilin historiaan kytkeyteviä runoilijoita, tuoreita Reviiri-antologisteja ja open mic-esiintyjiä. Itse tila oli kuin luotu tapahtumaa varten: tumma tila tyylikkäällä valaistuksella, hyvä äänentoisto ja loistava akustiikka. Intensiteeti säilyi hyvin läpi nelituntisen esiintyjäpaljouden, sillä setti oli pääsääntöisesti vain viitisen minuuttia esiintyjää kohti.

Samalla yhdistys jakoi nelihenkisen raatinsa avulla historiansa ensimmäiset runopalkinnot. Korkeatasoisimman runokokoelman titteli myönnettiin Anja Erämajan Töölönlahdelle (WSOY). Vuoden runousteko oli Helsinki Poetry Connectionin käsialaa, mikä ei varmasti ollut yllätys kenellekään. Onnittelut vielä molemmille. Valitettavana voi pitää sitä, että raati ei saanut ruodittavakseen kaikkien runoa kustantavien tahojen kirjoja – voidaan puhua merkittävistä kustantajista – mikä toivon mukaan oli lapsus eikä kannaotto.

sukasta sukkaan

Olla sukka ja tuntea maailman paino
Olla tukka ja rakastella tuulen kanssa

Olla takka ja tehdä tikusta asiaa
Olla takki ja kostua pilvien kosketuksesta

Olla rakki ja kaivata kaunista sanaa
Olla rakko ja odottaa puhkeamistaan

Olla pakko ja unohtaa vaihtoehdot
Olla lakko ja laskea viikkoja

Olla lakka ja vaatia vaivaa
Olla vakka ja jättää kantensa valitsematta

Olla sakka ja kirkkauden tae
Olla sukka ja hukata reikäinen pari

du har två skuggor

Du har två skuggor men bara en sol.
Den långvariga hettan gör djuren oroliga
och molnens nerver kittlar i hjärnan.
Dammet doftar länge i ditt minne.

Efter regn kan man dansa på klippan, älska,
känna ännu blixtarna som en tropisk båt, som din andra
skugga skulle gunga bort, fastän det är omöjligt.
Inget är omöjligt.

Du ammar din skugga som ett barn, som ett lamm sugande
på din spene, medan den andra skuggan tar dig i sin famn.
Då bländar en annan sol, det är bara ett sken.
Liksom världen visas som en spegelbild.
Och det är den världen som vi vill ha.

s 30

koominen tietoisuus

kankeemus

kastuneen katse

herrannaisvaikutukset

hengen idätys

peljästyskirja

viheliäiset niityt

jotta näkymätön näyttäytyisi heijastuksessa

jotta sisäänpääsy ja ulospääsy ottaisivat toisiaan kädestä
jotta hiljaisuuden musiikki nousisi tyhjyyden ylle
jotta kosketus muuttuisi äkkiä painavaksi:
mikään ei mene tasan

jotta runo ei tietäisi missä seuraavassa lauseessa herää
jotta sinetöity aika kaivautuisi poterostaan esiin
jotta latvat haistaisivat pilvien vapautta:
mikään ei mene tasan

jotta matala nauru heilahtaisi helähtäväksi lähteeksi
jotta juuret tanssittaisivat sateen taivasta kohti
jotta salama arpoisi hellän kosketuksen:
mikään ei mene tasan

jotta viivähtävät hetket poraisivat uusia tunneleita
jotta näkymätön näyttäytyisi heijastuksessa
jotta varma käsi tietäisi hapuilevansa:
mikään ei mene tasan

jotta kalloja ei tarvitsisi liimata vuoren kokoisiksi
jotta ympyrä leijuisi venyäkseen spiraaliksi
jotta seinän kaiku hiipuisi vapauteen:
mikään ei mene tasan

jotta särkyneiden sydämien kauppa avaisi ovensa
jotta kivi maistaisi jälleen magman matkaa
jotta kuulisit ainoan tuoksun:
mikään ei mene tasan

saksittua (mickwitz)

Jos tulee paikalle omien työkalujensa ja menetelmiensä kanssa ja koettaa soveltaa niitä outoon ja erilaiseen, kohtaamisista tulee harvemmin antoisia   (- -)   Mutta jos tajuaa kuinka rajoittunut väistämättä itse on ja pääsee siitä yli, voi kohtaamisesta muodostua onnistunut. Outo saa näkemään tarkemmin, saa näkemään erilaisen aidosti erilaisena – ei samana: ei siis runoutena josta jo tiesin mitä se on. Ja on kiehtovaa olla aidosti ymmärtämättä, jättää soveltamatta omia valmiita tulkintamallejaan siihen mikä on vierasta, asettua sen sijaan alttiiksi erilaisuudelle. Ja oikeastaan juuri siitähän on kysymys: runo on vieras esine.

Jyrkän ensireaktion jälkeen juuri reaktioni jyrkkyys ja siihen liittyvä ymmärtämättömyyteni sai minut kyseenalaistamaan oman runouskäsitykseni: ”Jos kerran olen niin ärhäkkä tässä asiassa, sen täytyy olla jotain tärkeää.” Vieraus auttoi näkemään rajoittuneisuutta oman poetiikan ja oman kulttuuripiirin runouskäsityksissä. Ja sillä tavoin tajusin, että se mitä itse olin tekemässä, oli myös paikallista ja sillä oli omat rajat – rajat, jotka olivat jääneet kaikessa itsestäänselvyydessä enemmän tai vähemmän näkymättömiksi.

entä olemmeko oikeita henkilöitä

IX

entä olemmeko oikeita henkilöitä toistemme avaimia säilyttämään?                    kristus syntyi noin vuonna neljä ennen kristuksen syntymää                    syntyessäni olin sininen ja sanaton, lopulta sain sanottua
                    sen mihin olen sanoja hakenut jo pidempään:                    sankarihaudoista huutava marttyyrien veri velvoittaa meitä!                    aivokuvaus paljasti verenvuotoa ja turvotusta aivojen etuosassa                    mutta esiintyjän keho voi konkreettisesti aistittavana vastustaa illuusiota                    joka saa moneuden siirtymään toiseen moneuteen, nyt                    on hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa                    mutta miten kokemus voidaan yhdistää kuulijan aikaisempaan kokemukseen?
                    voi hyvää päivää, nykyinen runoilijasukupolvi suoltaa pelkkää paskaa                    heidän vakavat, murheelliset kasvonsa                    tämän syksyn satoa voi kuvailla sanoilla erittäin runsas tai harvinaisen heikko                    riippuen siitä missä päin on sattunut liikkumaan                    sattumukset on jollain tavoin hämmentäneet, pelottaneet tai naurattaneet                    tällöin sinulla on tarkka tieto siitä missä olet ja voit liikkua polkua nopeammin                    polku kiemurtelee nyt jyrkästi ylöspäin, männikön takana kimaltaa lampi                    kaikki kiertyi hajamielisyyteen jonka muistin myöhemmin harmaana

kuuskajaskari

Jyrki Pellisen toinen runokokoelma Kuuskajaskari ilmestyi 1964. Pellistä on luonnehdittu modernismin klassikoksi, mutta ainakin tässä teoksessa hänen runoutensa kaihtaa ismejä. Kirja osoittaa nimellään Rauman edustan saareen, joka tekstimassastakin löytyy. Kyse voi olla henkilökohtaisesta kokemuksesta, pelkästä yksityiskohdasta tai luontoon kiinnittymisestä, mutta vaihtoehdot tuntuvat toisarvoisilta. Nimi on nimi on nimi, tai sitten jopa ”ihminen on saari”. Kallistun viimeisimpään vaihtoehtoon, kuten tekstistäni tuonnempana voi päätellä.  Jo esikoisteoksessa oli muutamia proosarunoja, mutta Kuuskajaskaria voi sanoa proosarunokokoelmaksi, vaikka seassa jokunen säemuotoinen teksti onkin. Suomalaisen runouden 1960-lukua tarkastellessa tuleekin ihmetelleeksi niitä äänenpainoja, joiden mukaan tyylilaji olisi meikäläisittäin ikään kuin keksitty vasta 2000-luvulla.

Pellisen vahvuus on suodattaa maailma pidäkkeettömästi muistin sirpaleiseksi mosaiikiksi. Hänen tapansa kirjoittaa saattaa olla kirjoittajalleen helppoa, mutta lukijalta se vaatii jo enemmän. On hieman hämmästyttävää, että anhavalaisesta tiivistetystä selkeydestä kauas karkaava ilmaisu on julkaistu juuri Otavalla. Pellinen kirjoittaa kielen konventioita rikkovaa tajunnanvirtaa, jossa tahtipuikkoa heiluttaa Pelliseksi miellettävä sumuinen, pirstaleinen ja hahmoton minä-subjekti, jonka ääriviivat piirtyvät kokemuksellisuuden avulla. Toisiinsa sekoittuvat tilanne- ja muistikuvat sekä itsereflektiiviset havainnot luovat impressionistisen läsnäolon tunteen ja tilallisuuden jatkumon, jossa kaikki aika tapahtuu tässä ja nyt. Varsinaista yksilöityä teemaa ei ole, ellei sellaisena pidä poetiikan rakentumista muistin, ajan ja identiteetin varaan. Näistä viimeisin voisi tarkoittaa yksilön pyrkimystä kielen avulla vapautumiseen, kohti omaa riippumatonta minuutta. Ilmaisua luonnehtisin pysähtymättömäksi monivalottuneiden valokuvien virraksi. Pellinen onkin sanonut kirjoittavansa kuvin.

se mielemme autio ranta

XII

se mielemme autio ranta jossa päämme painettiin hiekkaan
mutta ehkä oli jokin salaisuus, jokin alkukantainen säteily

joka kuiskauksen lailla hiipi keskuudessamme
sillä koneesta jäi jäljelle vain muutama ruuvi kämmenelle   

ajatus atomin väsymättömästä rakenteesta, hiukkaset
ajoivat toisiaan takaa, samurain varjo unikkopelloilla

ja tuuli puhalsi pressuun hengen, babylonialaisen nenän
tuulen säveliin minä uskon, uskon pahaan äitipuoleen

ja myrkkyomenaan, vaivun lattialle ja etsin itseäni sängyn alta
itse näytti vieraalta ja syrjityltä, se muisti puron

joka hyväili tytön paljaita sääriä: aika ei anna anteeksi
kyllä, on mahdollista nähdä yön tähtimatojen kimallus

on mahdollista lentää unen peilin läpi, syleillä leijonaa
joen huomassa jännittävän odotuksen hämmennyksessä

assimilation n:o 2

The edge doesn’t exist. Everything bows.

In the night wind twirls mill blades
stones grind emptiness.

Ships plow the sea
wrecks of base have new residents.
Fiercely moves under the eyelids
those fast fish.

The boundaries are fake.
Even your dam will break.

I’m the black hole
sucking the world
where the three streams are struggling.

f 17

murjotin, tarjotin, otin totin:

muiston humiseva putous

pullojen paremmuudesta

pidän pulloista muotojen tähden ja hämärän tislaajina
koska kauneimmat kohtaamiset kypsyvät tammen muistoissa
koska ne vaativat syisen pöydän ja narisevan lattian, elokuun illan ja sateen ropinan
koska ne rakastavat liekin lepatusta ja jähmettyvää talia
koska ne kantavat hetkellisyyden varjoa ja historian salaista tietoa
koska korkki antautuu hitaasti ja juoma pulppuaa hengityksen tahtiin
koska kaula hyväilee poskiasi, pohkeitasi
koska pullon henki vastaa jos kuiskaat sen korvaan
koska kirvelevät sirpaleet ovat ikuisia

Lumooja 1/2011

peltiset enkelit

Suomalaisen avantgarden raskassarjalainen Kari Aronpuro aloitti kirjallisen uransa teoksella Peltiset enkelit (1964), jota oli tutoroimassa itse Eeva-Liisa Manner.  Teos on Aronpuron moneen myöhempään teokseen nähden melko lukijaystävällinen. Syvemmässä tarkastelussa se osoittautuu muistamaani monipuolisemmaksi ja samankaltaiseksi uudenlaisen poetiikan esitteleväksi kuin Pentti Saarikosken pari vuotta aikaisemmin ilmestynyt Mitä tapahtuu todella? Mielenkiintoinen kysymys on se, millä tavoin nämä kaksi teosta ovat vaikuttaneet aikansa muuhun runouteen.

Poeettisena rakenteena kyse on liikkuvan kuvan runosta, joka kehitään kokoon ns. objektiivisen kameran avulla. Kamera tallentaa konkreettisen kuvallisuuden keinoin maailman tapahtumista ja maailmassa olemista. Varsinaista kokijaa tai puhujaa ei aina ole, mutta läsnä ollessaan subjekti lähinnä havannoi ympäristöään ja välttää sen kommentoimista tai on omassa tapahtumisessaan miltei objektin asemassa. Poikkeuksena on muutamia yksittäisiä itsereflektiivisiä hetkiä, joiden roolina on tuoda runoon lisää tilan tuntua. En tiedä Aronpuron kirjallisista esikuvista (kts. viim. kappale) ja missä määrin 1960-luvun uuden aallon elokuva (cinéma vérité, Jean-Luc Godard) on läsnä. Luultavasti kyse on normaalista oman poetiikan rakentamisesta useiden näkemysten ja vaikutteiden pohjalta. Jokunen runo on kallellaan vuosisadan alun ekspressionismiin.

hapuilua pimeässä

Miten voi olla varma että loitsuaa oikein?
Milloin sait viimeksi kukkia vapaasti?
Jos kaipaankin vain läheisyyttä?
Miten saisi sen oikean lopputuloksen?
Mitä maksaa ja millaisia vehkeitä tarjolla? Millaisia kokemuksia?
Muistaako joku? Tässä tuntuu aine! Tuolla näkyy aika! Täältä löytyy tila!
Miten suojata helmat sisäpuolelta ettei lähde ruostumaan?
Mitä tehdään että saadaan ajoitus ja sytytys kohdalleen?
Entä sitten kangen paksuus ja kielentila?
Kuinka monta liikettä olisi hyvä tehdä?
Siis mitä muuta olisi voinut tehdä paremmin?
Entä sitten kun ei enää jaksa?
Entä jos ei ole mitään sanottavaa?
Entä sitten kun ei muista mitä pitäisi etsiä?
Pitäisikö ryömiä takaisin koloon ja olla hiljaa?

s 29

stoberanssi

kotikapulainen

lakumetria

viuhahduskiusaus

sclageriatri

henkien valmennus

kirjapanotaito

nach dem schlaf

Am Anfang nur weißes Rauschen.
Am Papier zeichnen sich zwei parallel verlaufende Linien ab,
sie gehen nebeneinander ohne einander jemals zu begegnen.
Wie der Glaube und Vernunft nebeinander gehen,
oder zwei einander gleichende Menschen:
die Liebe streift die nur leicht.

Aber wenn sich zwei Linien überschneiden,
entsteht ein Erdbeben und eine Überschwemmung,
sie kehren nie wieder zurück, sie kehren ein in die Erinnerung.
Das Papier endet aber die Reise der Linie geht weiter.
Segelt dort hin wie bis an den Rand der Welt
der Leere trotzend, Geschichten suchend.

In mitten dieser glänzenden und kreischenden Bilder
bin ich eine Schnecke, die Fühler wittern die Welt
und ich rolle mich in dem Schneckenhaus meiner Zunge zusammen,
ich atme es wie Sauerstoff:
aus der dunklen Wärme bist du
in das dunkle kalt Leben gekommen.

Ich dringe in meine Schale wie in Sauerstoff
aber heute bin ich des Herbstes seichter See,
den der Winter kalt erwischt hat,
Flirten mit dem Altweibersommer.
Heute bin ich ein zugefrorener See und ich leide
an Sauerstoffmangel. Ich fürchte mich vor dem Frühling
und vor an der Oberfläche treibenden Fischen.

Aber der Glaube hält auch einen See am Leben
und ich kehre in mein fragiles Schneckenhaus zurück,
rolle mich dort wie in einer Zunge zusammen:
In der Schale lebt der Glaube weiter.

Ich wollte der Wahrheit begegnen
über mich, der Schatten einer Wolke bedeckt den Teich.
Ich kehrte spiegelnden Oberflächen den Rücken
und suchte nach einer schweren Eichentür,
weil den Suchern ihrer Selbst versprochen wird:
Klopft an und es wird euch geöffnet.
Aber du kannst nicht auf beiden Seiten der Tür stehen.

Die Welt hat zwei Pole: kalt und heiß,
Männchen und Weibchen, Leben und Tod.
Aber aus den Gegensätzen entsteht das Dritte,
die Schatten und Farbtöne auf dem Foto
im Reich von Schwarz und Weiß.

Sicher ist nur, daß Sauerstoff Leben spendet
und schließlich tötet sie uns langsam.
Aber wie bei einem Erdbeben ein tiefer Graben entsteht,
gibt es auch Verschiebungen in Raum und Zeit,
es ist nur eine Frage der Zeit, wann Du dem Riss begegnest
oder der Riss dir begegnet.

Ja, die blinde Nacht schneidet ihren Opfern alles weg
außer der Trauer

Sie schneidet die Hörner, das Schneckenhaus und den Sauerstoffmangel
sie schneidet das Papier und den Spiegel und die Türen

es bleibt nur die Dunkelheit um das Licht zu spüren.

übersetzt von Reetta Karjalainen

mitä sinä sanot

Mitä sinä sanot, kaikki oli kuitenkin pelkkää erehdystä.
Täällä ovat jo koivut lehdessä, talot paljaat
kalliot peittyvät vihreän eri sävyihin.
Tiesitkö että luonnossa on yli 300 vihreän sävyä, että lintu
pystyy näkemään 150 kuvaa sekunnissa?
Ei pidä järsiä siltaa, ei pidä vilkuilla kauluksen alle.
Sinulla on kaunis käsiala, kuten naisilla usein.
Grafologista hölynpölyä, niin monet häiriintyneet
kirjoittavat kauniisti. Kun etsit rivien tarkoitusta, kun uskon
että helteet hellivät meitä elokuussa, nyt on niin kylmää.
Voitko väittää että lammesta kuvastuva taivas on vähemmän
totta, lantion vimmainen liike, miten kevyesti
valahtaa mekko rannalle, miten raskaasti kiitää unen juna.
Mutta aamut ovat aikaisia lähtöjä tuntemattoman luota
tuntemattoman luo. Men du får väl ett kort i stället! Grattis!

f 16

oman elämänsä kanki

puhui muutaman lauseen onnellisuudesta

ihokkaista

Tarinaa miehestä itsestään täällä.

s 28

saddikti

koliikkinen retoriikka

tavaratyhmä

etiäisyys

talonkurjaote

erittäen ansioitunut

maailman luomi

den tredje dagen

Gårdagen växer som som vad som helst tunnel       – Tystnaden
skär, det tyngsta vikten är till slut en fjärils lätthet.

Vad  ska jag säga till dig, kvinnan med tre själar,
du som släcker lampan med viljestyrkan?

Vad ska jag säga när skogen växer in i rummet
och jag kan inte se skillnad mellan svart och vit tråd

Skäran slår skuggor av Pangaia och andarna viskar:
dansen befriar, rengörande eld.

Jag ville tala med bara dig
och nu när du är här, jag vet inte vad ska säga.

Vad ska jag säga när väggarna vajar
och den blinda natten skär alt från sina offer

förutom sorgen.

aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen

Pakkomielteisiä näkyjä myöhäisteinin maailmasta

Sam Pink: Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen (I am going to Clone Myself Then Kill the Clone and Eat It, 2009, 2012). Suom. & jälkisana V. S. Luoma-aho. 119 s. Poesia 2013.

Tuntemattoman maailman ja vieraan estetiikan lähestyminen vaatii avaraa mieltä. En tiedä Sam Pinkistä mitään. Suomentaja V. S. Luoma-aho puhuu jälkisanoissaan kokoelmasta kirjoituksia, mutta näen asian toisin. Vaikka Pink käyttää myös dialogia ja kerronnallisia ratkaisuja, hänen teksteistään puuttuvat proosalle tyypillinen tarina ja juoni. Ja koska runous voi vaivatta käyttää ja muokata eri lajeja ja tyylejä ynnä kaikenlaista ainesta, voin hyvällä omallatunnolla puhua runokokoelmasta.

Mutta jotta voisi puhua avantgardesta, voisi olettaa kirjoittajalla olevan yhteys sen perinteeseen. Vaikka jonkinlaista kosketuspintaa löytyy esimerkiksi Russel Edsonin ja Henri Michaux’n sekä kaukaisemmin Charles Cimicin tuotantoon, rohkenen epäillä perinteen tuntemusta. Flarfiin verrattuna Pink tuntuu hyvinkin vilpittömältä ja omaan luontaiseen kielirekisteriinsä luottavalta, mikä on siinä mielessä piristävää, että nyt ei lainata tekstimassaa muualta mielessä ironia tai latteuden ylevöinti.

luennallisuudesta

Joitakin vuosia sitten etsiskelin netistä vanhojen runokokoelmien aikalaiskritiikkejä, mutta petyin pahasti. Ehdin vesi kielellä odotella Hesarin ja Parnasson klassikkokritiikkejä, joita ei sitten koskaan kuulunut. Jälkimmäiselle taitaa olla hyvä syy (arkistojen tuhoutuminen?), mutta Hesarin osalta syynä lienee kulttuurivihamielinen tuottavuusajattelu. Koko kuvio todisti osaltaan jo aiemmin tietämäni: vain osa syvällisestä ja tietämisen arvoisesta materiaalista on verkossa, loppujen kaivaminen vaatii viitseliäisyyttä ja hyvin varustettua kirjastoa. Lopulta päädyin itse kirjoittamaan kirjoista, ainakin osasta niitä joista olin kiinnostunut.

Alkuun en edes tiennyt kirjoittavani jonkinlaista sarjaa, vaan asia alkoi hahmottua vasta kolmannen kirjan jälkeen. Alku oli vaikeaa. Istuin nenä kirjassa ja sormet näppäimistöllä ja kuvittelin saavani kirjasta jotain irti. Näin saattoi mennä muutamia kuukausia ilman mainittavaa tulosta. Vähitellen opin paremman taktiikan: lueskelin kirjaa sieltä täältä silloin tällöin ja hahmottelin lukemaani päässäni sekä yksittäisten muistiinpanojen avulla. Tärkeintä oli antaa kirjalle tilaa. Nyttemmin prosessi lukemisesta kirjoittamiseen on lyhentynyt merkittävästi ja alan luottaa siihen, että saan ajatukseni kokoon melko lyhyessä ajassa, mikäli kirjalla vain on jotain sanottavaa minulle. Se ei ole lainkaan itsestäänselvää ja olenkin joutunut nostamaan kädet pystyyn parin kirjan kohdalla. Kaikki luettu ei siis päädy postaukseksi asti.

lentokentällä

Khalim katseli laukkujaan raahaavaa, tungeksivaa ihmisjoukkoa. Hän ei ollut ikinä tottunut eurooppalaisten kiireeseen ja töykeyteen. Kuuden vuoden poissaolon jälkeen häntä yhä kaiversi koti-ikävä. Hän oli päässyt aikanaan serkkunsa ravintolaan töihin Dortmundiin, josta he olivat siirtyneet erääseen pieneen taajamaan Munchenin lähelle. Baijerilaiset tuntuivat sentään vähän ystävällisemmiltä kuin muodolliset pohjois-saksalaiset, mutta kaikkialla huokui sama äänetön viesti: menkää sinne mistä olette tulleetkin. Ja kun Grandhausissa oli jysähtänyt jo kolmas molotovincocktail kuukauden sisällä, oli serkku saanut tarpeekseen. Heti Suomen liityttyä Euroopan Unioniin he olivat muuttaneet Tampereelle. Aleem oli kuullut, että suomalaiset ovat rehtiä ja ahkeraa kansaa ja jäyhyydestään huolimatta ystävällisiä. Mutta ei Khalim kehenkään ollut tutustunut, Aleemin perhe oli työn lisäksi hänen ainut siteensä ulkomaailmaan.
        Tosin olihan hänellä kirjeensä. He kirjoittivat vaimonsa Madhin kanssa viikottain ja hän tiesi kaiken kotona tapahtuneen aina Khameran naiseksitulosta Djoran koulupelkoon saakka. Ajatella, tytär naimaiässä jo ja hän täällä kaukana pohjoisessa. Silloin hän oli tehnyt päätöksensä: lähettänyt kuukausittaisen 200 D-markkaa tuplana ja kirjoittanut Madhille tulevansa kotiin niin pian kuin Aleemin liiketoimet sen sallisivat. Miten hän olikaan tätä hetkeä odottanut! Enää kahdentoista tunnin päästä kotoa. Hänen varpaitaan kipristeli ja kainalot hikosivat. Miksi hän oli ollut niin hullu, että oli koskaan lähtenyt.

f 15

tarvitaan elin,

elintarvike

sormus

I

Mä jäin vielä föönaamaan hiuksia, kun Pete jo rynni liikenteeseen. Vänni kurkki hytin ovesta ja huusi että ne menee seisovaan syömään.
        - Ei se mitään et sä oot kentällä hidas, se ivasi, mut kun sulla menee joka paikassa muuallakin niin helvetin kauan.
        Mä vaan näytin sille keskaria ja hymyilin herttaisesti. Kohta mä sain kuitenkin kragan ojennukseen ja pikkutakin niskaan. Kävin nopeasti noukkimassa verovapaasta viinakset ja muita tuliaisia en sitten aikonutkaan tuoda. Aloin vaellella laivaa harkitun epämääräisesti edestakaisin eikä ainakaan vielä näkynyt yhtään tuttua, vaikka saunassa meitä oli vielä toistakymmentä. Jengi oli hajaantunut totaalisesti, osa saattoi olla vielä hyteissä, suurin osa varmaan syömässä ja kultakurkku Henkka oli ainakin laulamassa karaokea. Se tällä hetkellä kaikkein vähiten innosti, sillä mä olin kyllä muutaman kerran nähnyt miten Henkan nousevan auringon talo asettui ehtoomaisemaan.
        Mä raivasin tieni oven tungoksesta kohti baaritiskiä. Puheensorina ja diskomökä vaimensivat kuuloaistia niin ettei meinanneet enää silmätkään toimia. Toisella puolen baaritiskiä erottuivat Kale ja Määttä, ne näytti olevan jo melkoisessa tuiterissa.
        - Musta ryssä tuplana, mä vinkkasin tumman meikin omaavalle tarjoilijattarelle.
        - Herra on hyvä ja odottaa vuoroaan, heitti poninhäntäinen viileästi.
        - Mistäs lähtien teillä on vuoronumeroita jaettu, mä kuittasin ja sain samalla huomata juomani viipyvän kymmenkunta minuuttia.
        Määttä on meidän paras pelaajamme, maalintekijä jumalan armosta niin kuin kliseemäisesti sanotaan. Kale on veskari ja automyyjä ja tosi paha suustaan. Naisten kanssa se on aika porsas.
        - Jep, se totesi, mä olen ihminen isolla ässällä, ja leväytti vetoavimman ilmeensä kehään. Jotenkin siitä vaan ei voinut olla pitämättä, eikä meidän sitä paitsi tarvinnut sen kanssa seurustella. Mitä nyt vaimoa kävi vähän sääliksi. Jos se olis tiennyt puoliakaan Määtän hoidoista se olis repinyt siltä silmät ja hiukset päästä.
        Pohjat alkoi vaikuttaa ja maailma näytti sumean kauniilta ja naiset suoraan Bon Jovin videoista napatuilta. Mä jätin kundit tiskille ja kiertelin yökerhoa ympäriinsä. Välillä sai olla tasapainon kanssa tarkkana kun laiva haukkasi aaltoja sivuttain ja taisi siinä yksi blondi saada kaljat rinnoilleen. Mä pyysin anteeksi ja tarjouduin nuolemaan kaljat pois, mutta  kohteliaisuus ei saanut vastakaikua. Ja sitten vielä valitetaan ettei ihmisillä mukamas ole käytöstapoja nykyään. Mä kävin joraamassa muutamat hitaat, mutta keskustelun taso jäi etäisen kohteliaaksi. Tänään olivat näemmä liikkeellä kaikki akateemiset nipottajat ja snobbailijat sekä omaa satuprinssiään ikuisesti odottavat haaveilijat.
        Mä suuntasin jälleen tiskille, josta löysinkin Pasin vonkaamasta hyväkeuhkoista, pisamanaamaista dorista. Se osoittautui sairaanhoitajaksi jostain Keski-Uudenmaan parantolasta. Kohta se sai päähänsä että mä olin ihan Mickey Rourken näköinen ja liimautui lähemmäksi, mutta Pasi ymmärsi yskän hitaanlaisesti. Vasta kun Määttä seurueineen purjehti ohitse, katosi Pasikin.
        - Hellyyttä mä saan kotona mun mieheltä, se selitti vakavalla naamalla, mut mä kaipaan välillä oikeen kunnon panemista. Sen drinkit katosivat vinhaa vauhtia.
        Siihen ei ollut paljoa sanomista. Mä katsoin parhaammaksi olla hiljaa Mepasta, mä en halunnut ajatella sitä yhtään. Sillä oli taas ne jokaviikkoiset ”enpäs anna” ja ”nalkutan nalkutan”-leikkinsä meneillään. Punapäällä oli kiire löytää joku kaverinsa, joten me sovittiin tapaavamme myöhemmin samassa paikassa.

badegedicht

Ich sitze untätig, aus meinem Mund
kommen unbedachte Sätze

Ich laufe auf Schlittschuhen über den Cocytus-See,
ziehe die Mütze fester, esse Blutwurst

Du rufst die Muße vom dunklen Meer
Du ruderst und ruderst Dir die Handflächen blutig

Es gibt kein Wasser, das zu kalt zum Schwimmen wäre

Wurde der Rabe noch weiß
noch immer wohnt uns ein Oberster Unterster inne

übersetzt von Reetta Karjalainen

mitä tapahtuu todella?

Kun modernismi oli 1960-luvulle tultaessa vasta ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa suomalaisessa runoudessa niin se jo versoi uusia muotoja itsestään. Ensimmäisenä uuden kymmenluvun runouteen toi Pentti Saarikoski, joka oli jo 50-luvun lopussa ehtinyt julkaisemaan kolme runokokoelmaa, joiden estetiikka nojasi antiikin kreikkaan ja niukkaeleiseen modernismiin. Mediapersoona Saarikoskelle suosio ei riittänyt: paitsi runouden hän tahtoi kenties uudistaa myös ihmisten ajattelua. Runouden tuli astua esteettisestä kammiostaan muutaman askeleen kohti ihmistä ja reaalimaailmaa.

Mutta mikä muu kuin kunnianhimo ajoi Saarikosken uusille urille? Merkittävää kaiketi oli hänen suomennostyönsä proosan parissa. J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (1961) ja Henry Millerin Kravun kääntöpiiri (1962), niiden arki, realismi, suorasukaisuus ja elämään heittäytyminen ovat taatusti olleet pontimena. Mutta uskon että myös James Joycen yhden päivän kollaasiromaani Odysseus (1964) on vaikuttanut vahvasti paitsi Saarikosken myöhempään tuotantoon myös Mitä tapahtuu todella? -kokoelman (1962) rakentumiseen. Vaikka suomennos on ilmestynyt kaksi vuotta myöhemmin, järkäleen työstämisen on täytynyt alkaa muutama vuosi aiemmin.

ei tehtävä on mahdoton (a)

Miten niin ei voi kirjoittaa abstraktisti?

se ei yleensä ole maanalaisen

VIII

se ei yleensä ole maanalaisen kallioperän tutkimista, mutta voi olla joskus sitäkin                    mikäli se merkitsee kahden kokemuksen rajapinnan                    mutta isoin metaforinen hauis saa yleensä viimeisen sanan                    hauis palautuu nopeasti ja sitä voi treenata hurjia määriä ongelmitta                    kun hän huomaa merkittävän eron olemassaolevan ja halutun välillä,                    riittävätkö rahkeet?
                    riittääväkö haasteet?                    kaikkialla vallitsi vaistojen anarkia, roikuttiin kuilun partaalla
                    hyvä tahto ja kokoomus kun eivät vaan mahdu samaan lauseeseen                    ehkä on aika
unohtaa keitä olemme ja muistaa se mitä meillä on                    muistutin taas olevani straight                    muistutin heitä vielä siitä, että he voivat kieltäytyä                    kieltäytyä kirjallisesti, mutta suullisesti
                    tahtoisin kuitenkin vaihtarin ja tajunnan jysäyttävän kielarin!                    kuoroon enkelien ja paimenien tahtoisin yhtyä!                    yhtymästä koin kuitenkin pelastuksen kun lahjoin vartijan                    tuomaan tex willereitä                    …yhtyköön rakkauteen ja tuleen, joka virtaa tämän miehen suonissa!                    …hän on meidät pelastava!

invaasio

och så sjönk jag djupare

och så sjönk jag djupare i jordens lera, varje steg
genomborrade en ny gång med sina förgreningar, jag leddes
långt bort från mig själv, kände inte mer jorden skälvande
gelet darrande skrift, varje steg fick mig att glömma

att jag inte offrade förgäves till minne av stenen

och regnmänniskorna, de gudlösa vädrar jag, alltid känner lukten
i vinden när de trampar åkern, gå över den svåra gränsen av luft och
vatten, igen med grov jord på tårna, i dessa ögon varet och molnen

de fylls av vinden, vattnet rinner i ansiktet

de andas dugget glupskt, jag avlägsnar och förenar mig
det förvandlar mig till något annan, varje steg lämnar ifrån sig
att pennan måste göra köttet måste, mist natten

och de där oförskrämda, de skrattar så
så skrattar de
sprudlande
sprudlande

veistäen: väistäen: väittäen: välttäen: välittäen: välitä en:

puhdetöissä käsi käy, kannon nokalla, oksaa vasten, pihkassa, hiilloksen vieressä, kipuun käy, nokkosten keskellä, muurahaispesässä, hevosen potkiessa, koiran vinkuessa, nenään käy, navetan tuoksussa, leikkimökissä, talon palaessa, laboratoriossa, täällä käy, sakastissa, sellissä, krematoriossa, ruumiin vieressä, kyllä käy, veitsi kurkulla, luotien vinkuessa, tykkien jylistessä, miinakentällä, käy kyllä, ase ohimolla, sidottuna, käsi siteessä, jalka kipsissä, aina käy, lamautuneena, kuumehoureissa, tuiskussa, pakkasen rappusilla, tuuli käy, hangessa, kesken hiihdon, soutaessa, laivan upotessa, lento käy, ilmakuopissa, maailmanpyörässä, nostokurjessa, hissiin juuttuneena, vaihteeksi käy, jarrun jumiutuessa, ruuhkabussissa, rekan alla, rekisteröitynä, käy sisään, ryskyttäen, hätäisesti, onnesta itkien, anopin itkiessä, ovi käy, lapsen tiiraillessa, tiiran pesällä, kotipesässä, pesiytyneenä, lempi käy, korkeushyppypatjalla, pomppulinnassa, linnan tornissa, vallihaudassa, tasan käy, hautajaisissa, peijaisissa, polttareissa, konsertissa, soitto käy, flyygelin päällä, partituurissa, parturin tuolilla, hierojalla, kello käy, vuorossa, vuoroin vieraissa, kolmin, katsellen, ryhmässä, kaikki käy, hiuksia repien, epilepsiaan saakka, rytmin katketessa, rytmihäiriön keskeyttäessä, miten käy, sydämen pettäessä, sydämen puutuessa, sydämen pudotessa

viiltävät huuliesi pimeyttä

sinun kasvojesi hiiltyneet piirteet valvottavat minua
minä siirrän hiillostuvaa pimeyttäni sinun piirteittesi viileyteen
sinun huuliesi ja minun hiillokseni välissä valvovat pimeyden kasvot
minun yhä kasvavat piirteeni valvovat sinun hiilenpimeyttäsi
sinun piirteittesi hiiltyneet huulet kuulevat pimeyden kasvavan
huulet piirtävät kiiltävät valveensa sinun piirteittesi valheeseen
äkkiä minun pimeyteni viiltää sinun piirtävää hiillostasi
sinun viiltävä viileytesi valvoo hiilien kasvavia piirteitä
piirrät kasvojasi pois minun pimeyteni viileydestä
kiiltävät piirteet valvovat sinun viileää pimeyttäsi minussa
valehtelematta piirtävät hiilet huuliesi vihlovaa viileyttä
minun valveeni hiiltyy kiinni sinun huuliesi valheeseen

s 27

ulanko

peiliakatemia

runollinen kokkailu

sementoitu asiakkuus

sepäkäs

udellenohjaus

nekrologistiikka

skrift

surfade
över body counts
och collateral damages,
vände vid portaler
där de godhetsbenägna
inte lyckades dölja
sina dolda agendor, sökte
mina egna frågor
och loggade in mig
i ögonen på terminators,
jag vet inte vad som hände,
jag kände mig hemma,
jag klev ut ur ett eldhav
och bar på ett barn,
det var kanske som det skulle vara,
mina barn var det dyrbaraste
av allt som inte var mitt,
jag ägde makten, men inte att rädda,
jag vred upp ljuset i spegeln,
jag vred upp ljuset i plasman i mina ögon,
jag vred upp S O S och exterminate,
jag vred mig ifrån
den grå zonen i mitt hjärta

vieraana martin enckell

Voiko kirjallisuus tappaa? Runoilija, kääntäjä ja kuvataiteilija Martin Enckell melkein maksoi sanoista hengellään maatessaan malarian kourissa Kalkuttassa 1992. Hänen runoutensa on ajatonta, myrskyisää ja vahvojen tunteiden värittämää, se tutkii mystiikkaa ja suuria kysymyksiä. Nykyään hän asuu asuinkumppaninsa Annan kanssa Helsingin Töölössä ja työskentelee kirjallisten töidensä ohessa vammaisten lasten koulunkäyntiavustajana.

Olet tunnetusta kulttuurisuvusta. Kertoisitko hieman tarkemmin tästä ja millä tavoin taustasi on vaikuttanut kirjailijaksi kehittymiseesi? Millaisia ovat kirjalliset esikuvasi?
Isoisäni Olof, joka oli kirjailija ja myöhemmin myös kirjallisuuden professori, on ehkä vaikuttanut eniten siihen että "valitsin" kirjailijan tien. Hän yksinkertaisesti teki minulle eläväksi niin maailmankirjallisuuden klassikot, suomenruotsalaiset modernistit kuin Ruotsin 40-lukulaiset (fyrtiotalisterna) ja paljon muuta ruotsalaisesta kirjallisuudesta. Isoäitini Mona (Leo), joka oli sekä kuvataiteilija että kirjailija ja jolla oli lisäksi nukketeatteri, avasi minulle puolestaan satujen ja myyttien maailman. Isäni oli toimittaja ja julkaisi nuoruudessaan runokokoelman (Natt för fega). Äitini oli kotitalousopettaja ja kotoisin Varkaudesta. Äitini puolelta isoisäni oli seppä ja isoäiti ompelijatar. Heidän kotoaan löysin kymmenvuotiaana mm. Martta Salmela-Järvisen muistelmat useissa osissa: erityisesti kuvaukset lapsuudesta ja materiaalisesti paljon köyhemmästä Suomesta oli suuri lukukokemus tuolloin. Kirjalliset esikuvat ovat vaihdelleet. Heihin kuuluivat jossain vaiheessa Pär Lagerqvist, Harry Martinson, Gunnar Ekelöf ja Erik Lindegren. Sittemmin on ollut monenlaisia poikkeamia: latinalaiseen Amerikkaan (mm. Octavio Paz), vanhempaan arabialaiseen runouteen, myös intialaiseen, kiinalaiseen ja osin japanilaiseen runouteen. Monet rockmusiikin persoonat ovat myös ajoittain jättäneet jälkensä, mm. Dylan, Cohen, Jim Morrison, Nico, Lou Reed jne. Fenixin aikoihin ruotsalaisista runoilijoista Guru Papersin ja Vesuviuksen ympärillä toimineet runoilijat Eric Fylkeson, Per-Erik Söder ja Bruno K. Oijer olivat tärkeitä. Vähän myöhemmin punk-aallon mukana kuvioihin tuli myös lauluntekijä ja laulaja Joakim Thåström, jonka energia ja aistillinen karheus kantaa ja henkii runoutta. Suomenkielisistä häntä voisi verrata Ismo Alankoon. Sielunkumppaneita runoilijoiden joukossa täällä Suomessa oli ehkä Arto Melleri ja edelleen J. K. Ihalainen.

liekin hohteessa illat käpertyivät

XI

liekin hohteessa illat käpertyivät itseensä kuin siili
saattoi kuulla askeleiden laahustavan soratiellä, valon

polttamat ovet tyhjässä huoneessa, pienet robotit aivoissamme
niin, rattaat olivat pyörähtäneet käyntiin ja saalistajat

vaanivat pimeydessä, meille jäi vain kynttilä ja hartaus
ja selittämätön lohtu, kuvitelmia ruumiin käyttötarkoituksesta

katselimme maailmaa portin kaltereiden takaa, loputon kuilu
porautui meihin, veriset silmät ja oksennus mielissämme

taas puskevat aallot murtuen unen muuriin, lanka värähtää
ja sana laukeaa, katkerat savuavat rauniot

jätettiin ihmisyyden muistomerkeiksi, typerät tyhjät majakat
sillä välin kaikki jatkui, torakat parittelivat kuumeisesti

kun maa kuivuu ja vyötärön viivat piirtyvät hiekkaan
pimeydestä nousee käsi, itsensä unohtanut hapuileva silmä

verschlossene zimmer

Während du schliefst war in die Wand neben die Standuhr eine Tür gewachsen.
Du standest auf, ein Gang

für dich. Den Tag hinter dir lassend schaust du in den Phosphormond,
wie er durch das Fenster scheint, zwei andere Türen beleuchtet,

die Farbe an den Wänden glänzt, mitten im Zimmer
öffnen sich große Finger wie ein Fächer oder schwarze Blumenblätter
Kaltes, schattenloses Zimmer.

Die Zimmer fliegen und rollen auf dich zu, wenn du die Tür öffnest, schnappt
die vorige zu, endlose Zimmer, man schleppt dich

aus dem Traum heraus. Raue Phallusstatuen und limbische kreischende Bilder,
du wirst gegraben und aufgelockert,

bis zum Ende.
Der Griff ist kalt und staubig, die Zeiger stumm.
Du malst und schnitzt, hoffst, dass niemand das Zimmer betritt.

übersetzt von Reetta Karjalainen

kalareissu ja pari arviota

Vahvistamattomien tietojen mukaan olen lauantaina Tuukka Terhon kanssa kutsuvieraana siinä Runeberginkadun fisuravintolassa. Tule siis pujottamaan runoa koukkuun eli Kiiski Open Mic klo 19.

Tulijoille ja muillekin tiedoksi, että kirjaani on kritikoitu nelin kappalein: Kiiltomato, Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Voima. Kts. myös Runomiimejä ja Hyönteisdokumentti.

Edit 30.8.2013

intervju med martin enckell

Kan litteratur döda? För sina ord fick poeten, översättaren och bildkonstnären Martin Enckell nästan betala med sitt liv då han i Calcutta år 1992 drabbades av malaria. Hans poesi är tidlös och otyglad och genomsyrad av starka känslor, den ger sig i kast med mytologier och de stora frågorna. Idag bor han med sin sambo Anna i Tölö i Helsingfors och arbetar som skolassistent för barn med specialbehov.

Olet tunnetusta kulttuurisuvusta. Kertoisitko hieman tarkemmin tästä ja millä tavoin taustasi on vaikuttanut kirjailijaksi kehittymiseesi? Millaisia ovat kirjalliset esikuvasi?
Min farfar Olof som var författare, förutom sedan senare även professor i litteratur, är kanske den som haft största inflytande på mitt "val" att bli författare. Han helt enkelt levandegjorde för mig såväl världslitteraturens klassiker som de finlandssvenska modernisterna och de svenska fyrtiotalisterna och mycket annat i den svenska litteraturen. Min farmor Mona (Leo), som var både bildkonstnär och författare förutom att hon hade en dockteater, öppnade å sin sida bl.a. sagornas och myternas värld för mig. Min far var journalist, och publicerade en diktsamling (Natt för fega) i sin ungdom. Min mor var hushållslärarinna, hemma från Varkaus. Min morfar var smed och min mormor sömmerska. Hemma hos dem hittade jag i dryga tioårsåldern bl.a. Martta Salmela-Järvinens memoarer i flera delar, speciellt skildringen av barndomen i ett gånget och materiellt mycket fattigare Finland var en stor läsupplevelse då. De litterära förebilderna har växlat. Till dem hörde vid något skede PärLagerkvist, Harry Martinsson, Gunnar Ekelöf och Erik Lindegren. Sedan har det blivit utvikningar åt en massa olika håll, till Latinamerika, till Octavio Paz bland annat, och till äldre arabisk poesi, och indisk, och kinesisk och till en del japansk. Många profiler inom rockmusiken har också i perioder satt sin prägel, bl.a. Dylan, Cohen, Jim Morrison, Nico, Lou Reed m.fl. Under Fenixtiden blev svenska poeter i kretsen kring Guru Papers och Vesuvius aktuella, främst kanske Eric Fylkeson, Per-Erik Söder och Bruno K. Öijer. Något senare, med punkvågen, kom låtskrivaren och sångaren Joakim Thåström in, med en energi och en råhet, en sensuell råhet, som var likvärdig med poesi. På finskt håll kunde han kanske jämföras med Ismo Alanko. Själsfränder bland poeter här i Finland var kanske Arto Melleri, och J.K. Ihalainen fortfarande.

ota huoneesi ja käy

ota huoneesi ja käy
kun kaikki pyörii, mikrosekunnin ajan
aurinkomyrsky kiitää suonissa,
kun kaiken tämän keskellä, oletko varma

ettei rinnakkainen sinä kesken hampaiden harjaamisen
ohimennen vilkaise juuri sinua,
tai kenties hän vain vaistoaa läsnäolosi
ja liike pysähtyy hämmentyneenä, epäuskoisena
tai liikuttuneena

ja kun harja kolahtaa takaisin mukiinsa
hän ei ehkä kiellä sinua
mutta synapsit värähtelee
sillä matka on pitkä (niin pitkä)
ehkä hän kieltäytyy, ehkei osaa valita
ja sinä et enää muista
tätäkään risteystä

f 14

be-e,

have you been word out?

merkitse jälkesi

merkitse jälkesi reviiri haaremi merkitse jotain tarkoita jonain päivänä päivitä jälkesi merkitse jälki käteen kättele merkitys merkitse kovaa kuvaa jälkesi jälkeläisesi merkitse jälkimmäinen lähimmäksi merkitse vähin äänin vääriksi tase tasoita merkitys merkitse rahasto rahasta merkeillä merkitse selite selitä selätä merkki merkitse tarkennus tarkenna merkitys viitteet lähteet lähde merkistä merkitse paluu kalenteriin lähtö kaksin merkitse yksin yhdistelmä sivu sivuuta merkit merkitse sivuun kaverit listaan mustaan merkitse viesti postiksi roskaksi minulle merkitse muille muina miehinä merkitse kaikki mitään tähän luetuksi ymmärretyksi luettu ymmärrä lueteltu luettele ymmärtämäsi merkitse rasti ruutuun tähän rastita merkitys merkitse hoito nautinto koko paras tiedoksi merkitse paradoksi näkyviin päivittäin merkitse ikä paikkakunta mielipide ikään kuin merkitse ajatukset pisteet yhtälönä kulmaan kulmaa merkki merkitse seuraava seura seuraksi merkitse peli merkit pelaa piilossa merkeillä tärkeillä tärkeile merkeillä tärkkää merkit tiedoksi merkitse minulle tavalla uudella merkitse vaatteet vaateta merkit merkitse vaade voi merkitä merkitse pääte päätä merkillä merkitse solu soluta merkitys soluttaudu merkkiin merkiksi merkitse koodia petoa minulle patoa merkitse

foxy lady

curriculum vitae

juossut sateessa ukkosen jyristessä, kävellyt kantapäät rakoille aamuyön
tunteina, uinut kaukaiseen yksinäiseen saareen, luonut merkillisistä

katseista merkittäviä, suonut itselleen anteeksi ajan kanssa, ajanut
toiveikkaalla valtatiellä mielettömästi omaa sisintään väistellen, vaikeiden

kysymysten hiljaisuutta väistellyt, kysynyt hiljaisuuden vaikeutta, vaiennut
vaiti ja huutaen, tauonnut lamaannuksien hetkiin, hetkeytynyt itsen

ja hänen tähden, tähdentänyt nöyryyttä ylpeinä hetkinä, ylpeillyt turhaan
ja viipyillen, viipynyt turhaan ja tähdettömästi, tähdittänyt sydämiä ja tyhjiä

taivaita, maljan tyhjentänyt maljan tähden, maljoittanut tyhjän ja täyden
pöydän, pöytinyt tyhjään majaan ja suuren saliin, majoittanut sydämen

tyhjälle planeetalle, sydämistynyt tyhjälle planeetalle, tyhjentänyt
planeetan sydämen, planetoinut uuden ellipsin tähdettömälle alueelle,

kaatanut rajan tyhjyyden ja itsen väliltä, itseyttänyt rajaa jumalattomuuden
tähden, rajoittanut jumalan alueelta ja alueelle, vajoittanut pihan

takimmaisen nurkan, hajottanut kulman taakse vajavaisuuden, kadonnut
itseltä ja rakkauden tähden, vajonnut tähden kirkkauteen hetki ennen

sammumista, sammunut sammutettaessa ja loputtomaan janoon,
loppunut kun loppua pitää, kuin loppua pitäen, pidellyt loppua kämmenellä

ja puhaltanut halulla, koheltanut tyynesti ja tulta päin, tuleentunut syksyn
hyväilevään kylpyyn, hyväillyt kiihkeää laivaa ja lempeyden keinuntaa,

kylpenyt hänen kylmässä sydämessään kohtalon oikusta ja sattuman
tähden, oikutellut turhaan ja aiheen aineettomuudessa, aiheuttanut

tervetuloa kirjailijaksi

Pasilan kirjastossa oli viime perjantaina tarjolla infotilaisuus esikoiskirjailijoille ja sellaisiksi tuloa tekeville. Lähdin valistuksen hengessä selvittämään mistä oli kyse.

Tilaisuuden aloitti kirjailijakaksikko Jarkko Tontti ja Sinikka Vuola, jotka olivat ottaneet asiakseen tulokkaiden henkisen preppauksen. Tontti ei suosittele kenelläkään suoraan päätoimiseksi kirjailijaksi heittäytymistä – vaikka on itse niin tehnytkin – ja kehotti pitämään työelämästä kiinni. Näkökulmassa on paljon järkeä, sillä taloudelliset realiteetit ja kirjailijapotentiaali selkeytynevät vasta pidemmällä tähtäimellä. Vuola painottikin kirjailijantyön pitkäjännitteisyyttä. Hän kehotti myös verkostoitumaan muiden kirjoittajien ja toimijoiden kanssa (oletan että tässä tarkoitettiin myös ammatillista eikä pelkästään kollegiaalista yhdentymistä) työn yksinäisen luonteen vuoksi ja tähdensi toisessa yhteydessä, että ”muista elää”. Tontti oli samoilla linjoilla, mutta myönsi kuitenkin että jokaisen pitää löytää oma tapansa luovia sosiaalisesti. Tämä tieto helpotti sisäistä introverttiäni.

Vuola oli sitä mieltä, ettei kannata pyöriä omassa estetiikassaan ja on syytä lukea mitä muut (aikalaiset) kirjoittavat. Tässä kohtaa tunsin piston sydämessäni. Lukeminen ON tärkeää, mutta olen ajatellut että kirjallisuus on ajatonta ja ettei trendeihin kannata liiaksi tuijotella. Vuolan puheista löytyi lievää ristiriitaisuutta: hänen mielestään työtä tehdään koko persoonalla, mutta että kirja ja kirjoittaminen ei saa olla identiteettikysymys, että kirjoittamisella ei ole eheyttävää vaikutusta. Tilaisuuden luonteen huomioiden koin väitteen melko holhoavaksi, mutta ehkä hänen oli vain tarkoitus tehdä pesäeroa ammatillisuuden ja psykologisten tavoitteiden välille. Tontti kertoi ettei kannata harhautua esikoiskirjailijahuumaan, koska esikoiskirjalija on mediaseksisäs ja saa paljon kritiikkejä kirjastaan. Tontti kaiketi puhui suuren kustantajan prosaisteista? Tajusin että oli kyse perspektiiviharhasta, mutta kumpi meistä katsoi hankalasta kulmasta, Tontti vai minä? Tai ehkä meidän mediaseurannassamme vain on perustavanlaatuisia eroja. Vuola varoitti kirjoittamasta ensimmäistä kirjaa uudestaan. Tontti lainasi vielä Peter Mickwitziä: ”Jokaisen tulisi istua valmiin käsikirjoituksen päällä vielä yhden vuoden”. Tähän käsitykseen yhdyn täysin.

resan till det egna jaget

Liksom du skalar en lök
du tror att du går till det inre.
Du betalar för välbehag
betala tårarna med glädje!

Matroshka ler
och öppnas gång på gång
tills ögat kan inte nå trädet, tågan, ålder.
Eller man får nog av leken.

Men detta är bara strävan.
När sirenerna tjuter
spritter det osynliga rummet till
och flyttar sig en aning längre bort.

Rummet föder nya rum
som har eviga navelsträngar.
Blodet som rinner i hjärnan
vet ingenting om sig själv.

talvipalatsi

Maisemia jättiläisen harteilta

Taiteen tyylikaudet paljastuvat klassikoista paitsi menneisyyteen myös tulevaan. Modernismin merkkiteos Talvipalatsi pitää sisällään postmodernismin siemenet.

Millä tavoin myyttisiin mittoihin kohotettua teosta tulisi lukea? Syntyykö kaanon aikalaiskritiikistä ja -tunnustuksesta, kirjallisuudentutkimuksen arvotuksesta vai kirjoittavien jälkipolvien kotialttarista?

Paavo Haavikon Talvipalatsia (1959) on pidetty suomalaisen modernismin huipentumana, joka Tommi Parkon (Runouden ilmiöitä) sanoin ”on vaikeudessa omaa luokkaansa”. Määrittely-yritykset voinee aloittaa anhavalaisen kuvallisen objektiivisuuden tavoittelemasta autenttisuudesta. Postmodernissa tulkinnassa taas nousee esiin fragmentaarisuus, vaihtuvat subjektit ja metarunous. Entäpä jos ”totuus” teoksen luonteesta sijoittuukin jonnekin muualle? Epiikan, lyriikan ja draaman keskiöön useiden tyylisuuntien kohtauspaikkaan? Entä jos kyse onkin Haavikon täysin omalakisesta synteesiin pyrkivästä runousopillisesta kokeilusta.

Osmo Hormia näkee kritiikissään Saavutus (Parnasso 4/1960) teoksen olennaisimpia luonteita: näytelmällisyys, metalyyrisyys, katkelmallisuuden kompositio, ajelehteminen kuvallisuuden ja impulsiivisten näkyjen välillä. Lukuohjeen Hormia noukkii negaation avulla: ”…ainekset ovat kaikki kotoisin meidän konkreettisesta maailmastamme, ne ovat reaalisia – – mutta niitä ei voi sijoittaa mihinkään. Lukija voi helposti tehdä sellaisen virheen, että yrittää niiden avulla selittää jotakin muuta kuin niitä itsestään.” Pätevä ohje runouteen ylipäätään, varsinkin Haavikkoon ja Talvipalatsiin.

niin, en minä ole ollut poissa

VII

niin, en minä ole ollut poissa, menin maan alle,                    tutkin etukäteen paikkoja valmiiksi                    koska kutina syntyy aivoissa                    eikä raapiminen ei tuo helpotusta,
                    sillä muisti on eräänlainen käymälä                    palaamme sinne aika ajoin tahdosta riippumatta                    kun tahtominen muuttuu sössimiseksi, pyrin sisään aukossa olevasta aukosta,                    löytääkseni lisää aukkoja:                    ensin meni jalat sitten pää,                    riittävätkö rahkeet?                    avainpiirteet joilla etsiä:                    punertava hohde, sellainen lämpöä johtava                    mitenkä
voin hoitaa lämmittämisen sillä aikaa?                    tämä oli niitä pitkiä iltoja jolloin ei ollut varma                    katsoiko jalkapalloa                    vai hidasta itsemurhaa,                    asiat joita olen kevyesti salaisiin kansioihini vuodattanut                    ne eivät ole diskurssin mukaisia lausumia,                    eivätkä kokemuksemme todellisuudesta                    vaan sanoin että ne kirjat mitä minä olisin kirjoittanut
                    on jo kirjoitettu                    tulin päätepisteeseen                    tulin siihen tulokseen että maanalainen elämä on rikasta ja monipuolista

s 26

tuonenkulkija

kaavoitettu enkeli

lemmenjohtotorni

kvanttimaileri

karvanopsat

kansallisluisto

metajäte

saksittua (schlegel)

Romanttinen runous on progressiivista universaalirunoutta. Sen tarkoitusperänä ei ole vain kaikkien runouden erillisten lajien jälleenyhdistäminen ja runouden saattaminen jälleen kosketuksiin filosofian ja retoriikan kanssa. Se haluaa, ja sen myös pitää milloin sekoittaa, milloin sulauttaa toisinsa runous ja proosa, nerous ja kritiikki, taiderunous ja luonnonrunous; sen on tehtävä runoudesta elävää ja seurallista, ja elämästä ja yhteiskunnasta runollista, runollistettava  sukkeluus ja täytettävä ja kyllästettävä taiteen muodot kaikenlaisella sopivalla sivistävällä aineksella ja sielutettava ne huumorin käänteillä. Se kattaa kaiken, mikä vain on runollista; se ulottuu suurimmasta itseensä taas lukuisia järjestelmiä sisältävistä taiteen järjestelmistä aina siihen huokaukseen, siihen suudelmaan asti, jonka runoileva lapsi ilman mitään taiteellisia pyrkimyksiä laulaessaan antaa. ( - - )

nid d'amour, pesässä ajattelen tomun

X

nid d'amour, pesässä ajattelen tomun sekasortoa, hullua eläintä
hetkeä jolloin sormi painaa ajastimen käyntiin

ja sinut on kutsuttu, sinua todella tarvitaan kunnes käyrä
syöksyy holtittomasti alas ja lempeä laiva todistaa

räjähdyksen, sitä muistoa kannan kuin jauhetta lusikassa
kuin hempeää punaista satiinia kotilon unessa

joka repeili tursaan lonkeroiden välissä, miten tähän oli tultu:
älä keskeytä hallitsijasi puhetta, älä jarruta kiihdytyksessä

sillä vammoillamme me rakastamme, virtauksen voimalla!
sillä hetkellä syöksähti vesi uomistaan, solmu kiemurteli

auki kuin paljastettu sielu, kuin ladatun aseen odotus
mitä sitten jos ovet kaikki aukaistiin, mitä sitten

jos jätteistä kasvoi hallitsemattomia tukehtumisen vuoria
ja liekki joka antoi lämpöä nyt poltti meitä

varför tror du mer på detta

Varför tror du mer på detta dagliga fängelse
               en kedja av obligatoriska händelser
     som svävar och skramlar

från gårdagen till i morgon. Och ändå
är du som en nyvaken fluga, född
     mellan två fönsterrutor, om och om igen

               du vaknar till en soliga vårdag.
Ena ögat till ljus, det andra till rummets svalka
     omärkliga rörelser vid blickens gräns

och dit fastnar du, smärsamt går vingarnas surr i ett trångt utrymme
          undrar om dessa glimtar, skuggornas skarphet som du ser
men inte känner, de kommer ihop i ögonens nät till en enda bild

               för att vara i mittpunkten
     för att kunna förstå
för att komma genom glaset behöver du bara blunda

kuitenkin kaipasin sinne takaisin

minä olen länsimaiden suolistossa kiemurtava heisimato
minä olen valkosoluarmeijan armoton ylipäällikkö
minä olen kahvihuoneen naurun tappava kiusaannuttava hiljaisuus
minä olen alistunut näkymätön työtön sosiaalivirkailijan unessa

minä olen tajunnan räjäyttävä kokkelikieliorgasmi
minä olen kusilaarissa lojuva käytetty haikea kondomi
minä olen amerikkalaisen ylimielisyyden ruumiillistuma
minä olen tukehtuva pulssi intervalliharjoituksen viime sekunneilla

minä olen muhamedin kiiluvat silmät neitsytlapsimorsiamen vuoteessa
minä olen karhea parrankasvu kuolleen ruumiin ylösnousemuksessa
minä olen pateettisen armon varjo liturgisessa puheessa
minä olen ahdistunut kävely kaisaniemen puistossa keskiyön jälkeen

minä olen pakokauhuinen hiiri tylsistyneen kotikissan kynsissä
minä olen katkeileva astmaattinen hengitys portaitten yläpäässä
minä olen maailmaa tutkivan kaksivuotiaan lapsen oraalinen mielihyvä
minä olen väsymätön kuuliainen ihmismuurahainen kapitalistisessa keossa

minä olen levottoman kristuksen toiseksi viimeinen kiusaus
minä olen vierasta kieltä tapaileva häkellys eksyneen turistin armoilla
minä olen muslimijuhliin eksynyt kiiltävä liivatekakku
minä olen puuttuva lenkki ihmisyyden ja pedon välissä

minä olen ratkenneet ompelet välilihan kirvelevissä arvissa
minä olen taukoamaton puhe ääntään rakastavan psykologin huulilla
minä olen naistenlehtien kiiltokuvaunelma uraäidin keittiössä
minä olen pyrstönsä varassa tanssivan delfiinin riemukas viheltely

minä olen sitkeä tahra nukkekodin olohuoneen seinällä
minä olen autistinen katse nauliintuneena miimikon koreografiaan
minä olen dna-rihmaston vittuillessaan katkeileva kaksoiskierre
minä olen vanhan singerin polkupatina kierrätetyn takin saumoissa

minä olen vaativa kilpailukykyhehkutus nalle wahlroosin otsalohkossa
minä olen viiden päivän katatoninen parkettimasennus
minä olen ministerin änkytys mikrofoniin kiusallisten kysymysten edessä
minä olen suojatielle jähmettyvä pelokas vanhus bemarin muristessa

minä olen john wayne moottoripyöräpoliisin askeleissa
minä olen kuuron letkeän iltapäivän vaikkujuoksutus
minä olen tuntien raastava kipu olkapäässä vasta-aallokkoon melottaessa
minä olen vallanhalusta juopunut loukattu työvoimavirkailija

minä olen kasipallon hidastuva liike kohti väärää pussia
minä olen tukkeutunut kauhistuttava talirauhanen teinin nenäpäässä
minä olen kyllästyneen kovalevyn viimeinen vingahdus ennen äänettömyyttä
minä olen hilpeä metsähiiri nälkäisen ketun ja vaanivan tornipöllön välissä

minä olen pokeripöydän kaarelle taipuva epätoivoinen jännitys
minä olen oikkuileva verbaliikka jone nikulan egossa
minä olen odottamaton hymy kanssakulkijan hirtehisissä kasvoissa
minä olen palkkasotilaan kiväärin tähtäimessä kirkastuva lapsikapinallinen

minä olen irronnut naula seinällä jossa ennen roikkui haulikko
minä olen keskikesän lammikon seisova tunkkainen vesi
minä olen kostuvat pikkuhousut kesäleningissä terassin keinunnassa
minä olen syyllisyyttä poteva pikkupoika varastetun karkkipussin rapinassa

minä olen kalpeaan ihoon porautuva kutkuttava aurinkosyöpä
minä olen sarasvuolähetystön hallelujakuoron vapauttava sanoma
minä olen sateessa makaavat haalistuneet lastenvaunut
minä olen märät villasukat kumisaappaiden erämaavaelluksessa

minä olen tyhjän tynnyrin viimeinen unohduksiin painuva nitkahdus

f 13

naitavan ajattelun prosessointi:

ylväys käy kankeemuksen edellä

maailma ei enää kosketa minua

tiesin aina, että jotain on vialla

mutta en tiennyt ihan kaikkea
olisinko ottanut riskin, jos olisin tiennyt
en tiennyt että oli viimeinen kierros
en tiennyt että voisin tuntea niin paljon vihaa
en tiennyt mitä tallettaisin muistiin
en muistanut, koska olin jo unohtanut

en tiennyt että niin voisi käydä ja antaisin vieläkin mitä vain
mutta suurempi syy mennä lukkoon oli se että en tiennyt
en tiennyt mitä sanoa, koska en ollut miettinyt noita asioita
en tiennyt mitä tekisin kaikella sillä tiedolla
en tiennyt kykenisinkö siihen
joten teeskentelin etten tiennyt mikä se oli

en tiennyt kauanko sitä uskaltaa irrotella
en tiennyt että isku tuli jumalalta
en tiennyt miksi tuo välähdys tuli mieleeni
en tiennyt miten pitkälle he olivat menneet
en enää tiennyt minne katsoisin
onneksi en tiennyt mitä heille tapahtui

en tiennyt juuri mitään ennen kuin löysin itseni
valintaa vaikeutti myös, etten tiennyt yhtään mitään tulevasta
välillä en tiennyt missä olin kun oli niin pimeää
juuri kukaan ei tiennyt kuinka syvälle pimeyteen voi vajota
en tiennyt että minussakin on joki kun kaivetaan syvälle ihon läpi
en tiennyt miten tässä asettuisi

en tiennyt miten tässä asettuisi

(a) sinulla on kaksi varjoa

Esikoisen avausraita

huoneet synnyttävät huoneita

Esikoiskirjani, runokokoelma Huoneet synnyttävät huoneita on ilmestynyt tamperelaisen SanaSadon kustantamana. Nyt kai kuuluisi kertoa miltä tuntuu, miten kirjoittamisprosessi eteni ja mistä kirja kertoo. En osaa eritellä tuntemuksiani. Kirjan ja sen osien tulkinnan jätän suosiolla lukijoille, toivon mukaan siihen tarttuu myös muutama kriitikko. Kirjan valmistuminen on paradoksi, yhtaikainen syntymä ja kuolema. Itse kirjoittamisesta voin sanoa ainakin sen, että tällä teoksella on ollut pitkä matka kirjaksi. Osa runoista on kaukaa menneisyydestä ja peruspalikatkin ovat olleet kasassa jo useamman vuoden. Viimeiset palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen vasta menneen vuoden aikana. Kysymykseen siitä olenko nyt kirjailija vastaisin että ehkä sitten kun toiminnalla on jatkuvuutta ja jonkinlaista huomiota.

puuttuva elementti

Valkoinen käveli vakaasti ja viattoman arvokkaasti.
Harmaa hiipui paikalle ja samensi tunnelman.
Musta leijui traagisesti paikalle ja ryösti valkoiselta arvokkuuden.
Mariini katsoi mustaa uhkaavasti ja tilanne asettui.
Asuuri nyökkäsi ja oli vähän kaikkien kaveri, melankoliasta huolimatta.
Mutta mitä ihmettä? Asuuri valuu Turkoosin kuosiin, miten raikasta, niin raikasta!
Raikasta rakasti myös Vihreä, jonka karisma värisi kirkkaassa aurassa.

Toisaalla,
Ruskea vääntelehti ja kaiveli okraa taskustaan: minäkin olen!
Punainen kopisi, keimaili ja kikatteli, saiko nyt liha vihat niskaansa?
Violetti hymyili salaperäistä monalisahymyään, eikö se hymy kerta kaikkiaan lopu!
Pinkki ihmetteli kaikkea tätä, jos mitään huomasikaan: mokoma naiivi maailmanrakastaja.
Keltaista siedettiin juuri ja juuri, sillä epäiltiin olevan teerenpeliä Punaisen kanssa.
Mutta mitä teki Oranssi? Mihin katosi Oranssi?

spekulation nr. 4

Blåsiga fuktiga askar, förfallna staket mot granarna.
Man fick vänta länge på regnet, jag är trogen mina laster.

Hör du suset, känner du längtan efter Pangaia.
Du gläntar på det gyllene skrinet, mikrober rör sig som vinden.

I störningar av vidgad medvetande kvarstår kärnmedvetandet,
säger Damasio och jag hörde rösten igen:
Själens dallring kan läka den skadade vävnaden.

Men smärtsamt ser de döda på oss
som smärtsamt bär ett märke i pannan.
(allt rinner förbi dig, gällt och stökigt)

s 25

dummykeitin

kahnelias

härkäkerroin

rakkauslaituri

alistuslevy

niljaisuuden kehä

rommitotisesti

sanaston parnasso ja tanssiva gummerus

Yksi kulttuurilehtiemme kummajainen on Parnasso. Sanavalinnalla tarkoitan lähinnä sitä, että julkaisu on aikakausilehdeksi lilliputti ja kulttuurilehdeksi jättiläinen. Jälkimmäiseen osastoon luettuna lehdellä on varsin kunnioitettava 7000:n kappaleen levikki, josta kiinnipitäminen vaatinee jonkinlaista tasapainoilua viihteellis-kaupallisuuden ja kirjallisuuden syvällisten merkitysten välillä. Tämän taidon edesmennut Jarmo Papinniemi kaiketi hallitsi, vaikka lehden satunnaisena lukijana en asiaa voikaan vahvistaa. Uuden päätoimittajan julkista hakua en ole missään huomannut, mutta pätevistä ja sopivista ehdokkaista ei liene pulaa. Vielä pari viikkoa sitten leikittelin ajatuksella että saattaisimme nähdä Parnasson historian ensimmäisen naispuolisen päätoimittajan, sillä edellytyksellä että Otavamedialla olisi rohkeutta panostaa, jopa levikin kustannuksella – voisiko sanoa – kirjallisuudellisuuteen. Vaikka edellisellä lauseella ei katetta olisikaan, sitä edeltävä lause voi toki toteutua. En kuitenkaan jaksa enää uskoa siihen, että tuo henkilö olisi Maaria Pääjärvi.

ja mikä sinä lopulta olet

Ja mikä sinä lopulta olet, pelkkä hiiri yhdessä Rubikin kuution huoneessa,
5 x 5 x 5 ja häntä jännittyneenä odotat hetkeä hypätä
toiseen huoneeseen, sen täytyy olla oikea hetki, siis pysäytä

giljotiinin liike ja sukella uuteen poreilevaan huoneeseen.
Kuutiota pyörittelee neuvottomana mies jolla on härän pää, pitkä
kieli ja rumat vehkeet, hän odottaa hetkeä

puristaa hiiri ulos kuin majoneesia tuubista, piirrä mieleesi tämä kuva
jossa hänen aivonsa rouhivat kuin pippurimylly. Ja mitä nämä kuutiot ovat
muuta kuin hiiliatomeja jotka odottavat

hetkeä kiinnittyä toisiinsa, mitäpä muuta kuin vierekkäisiä galakseja
rattaitaan sovittamassa, mitä muuta kuin suvereeneja yksiköitä kävelemässä
toisiaan kohti kohteliaasti tervehtien kauppakassi kädessä

ja tikari taskussa, kovaa on juostava juuston ja kissan välissä
ei siinä ehdi miettiä mitä peilissä vilahtaa, mikä on jyrsijän idea?
Kun kaikki loksahtaa kohdalleen

tunnetko oudon tuoksun, kuutio huokuu lämpöä, huojuu ja natisee
kun tuuli ulvoo nurkissa ja rajat aukeavat, silmät
laukeavat, mitä johtoja järsit, mitä kuule vikiset enää?

miten kivelle puhutaan?

uusista releistä

Tervetuloa uusille sivuilleni. Voi olla vaikea uskoa, mutta alun perin mielessäni oli jotain hillittyä, klassista ja pelkistettyä. Viehtymykseni vahvoihin kontrasteihin näemmä jyräsi nuo alkuperäiset ajatukset. Tarkoitus oli päästä eroon tummasta pohjasta, mutta toivoakseni  tämä uusi ilme ei kuitenkaan satu niin pahasti silmään kuin aiempi kokomusta. Ulkoasu on toki vaihdettavissa, mutta näillä mennään  toistaiseksi. Samannäköistä sivustoa ei ainakaan tule vastaan, sillä olen käyttänyt omaa grafiikkaa taustakuvana.

Hahmotelmani tilankäytoksi ei aivan onnistunut, sillä olisin halunnut leveämmät marginaalit. Paitsi eri tekstilajien välillä sukkulointia, hommaa vaikeutti myös selaimien erilainen näkymä samalla koodilla. Olen siis joutunut tyytymään kompromissiin, joista yksi on nykyinen fonttikoko. Toivon ettei teksti ole liian pientä, jos näin on niin painakaa näppäimistöstä Ctrl +, takaisin alkuperäiseen pääsee tietysti komennolla Ctrl -. Valmius tekstin suurentamiseen palautteen myötä on olemassa, mutta muutos vaatisi aikansa ja mm. sivuleveyden  suurentamista. Koskapa en seuraa aktiivisesti minkäkokoisten resoluutiasetusten kautta blogiani luetaan, voi siitäkin antaa palautetta: kapeampi näyttö antanee tummemman vaikutelman. Jos musta tausta edelleen käy silmiin niin blogiani voi lukea vaikka syötteiden kautta.