juossut sateessa ukkosen jyristessä, kävellyt kantapäät rakoille aamuyön
tunteina, uinut kaukaiseen yksinäiseen saareen, luonut merkillisistä
katseista merkittäviä, suonut itselleen anteeksi ajan kanssa, ajanut
toiveikkaalla valtatiellä mielettömästi omaa sisintään väistellen, vaikeiden
kysymysten hiljaisuutta väistellyt, kysynyt hiljaisuuden vaikeutta, vaiennut
vaiti ja huutaen, tauonnut lamaannuksien hetkiin, hetkeytynyt itsen
ja hänen tähden, tähdentänyt nöyryyttä ylpeinä hetkinä, ylpeillyt turhaan
ja viipyillen, viipynyt turhaan ja tähdettömästi, tähdittänyt sydämiä ja tyhjiä
taivaita, maljan tyhjentänyt maljan tähden, maljoittanut tyhjän ja täyden
pöydän, pöytinyt tyhjään majaan ja suuren saliin, majoittanut sydämen
tyhjälle planeetalle, sydämistynyt tyhjälle planeetalle, tyhjentänyt
planeetan sydämen, planetoinut uuden ellipsin tähdettömälle alueelle,
kaatanut rajan tyhjyyden ja itsen väliltä, itseyttänyt rajaa jumalattomuuden
tähden, rajoittanut jumalan alueelta ja alueelle, vajoittanut pihan
takimmaisen nurkan, hajottanut kulman taakse vajavaisuuden, kadonnut
itseltä ja rakkauden tähden, vajonnut tähden kirkkauteen hetki ennen
sammumista, sammunut sammutettaessa ja loputtomaan janoon,
loppunut kun loppua pitää, kuin loppua pitäen, pidellyt loppua kämmenellä
ja puhaltanut halulla, koheltanut tyynesti ja tulta päin, tuleentunut syksyn
hyväilevään kylpyyn, hyväillyt kiihkeää laivaa ja lempeyden keinuntaa,
kylpenyt hänen kylmässä sydämessään kohtalon oikusta ja sattuman
tähden, oikutellut turhaan ja aiheen aineettomuudessa, aiheuttanut
-
-
-
Mutta miten kävi Biafran4 päivää sitten
-
-
Kello on siirtynyt haudan suulta3 viikkoa sitten
-
Mirkka Rekola I on Vuoden tiedekirja 20234 viikkoa sitten
-
Jorge Semprúnista ja tutkimus tekoälyn kirjallisuustietoisuudesta2 kuukautta sitten
-
Itsetuhon kestävöinti: (an)arkiston poetiikkaa7 kuukautta sitten
-
-
-
-
Elämä nielee elämää1 vuosi sitten
-
Yövieras 61 vuosi sitten
-
-
VAATIMATON2 vuotta sitten
-
-
Pimeä aika - myyttiä myytin päälle2 vuotta sitten
-
-
The World’s Greatest Blackjack Book4 vuotta sitten
-
-
Giovanniby Fatimah Asghar5 vuotta sitten
-
easy methods to Be good at Essay composing6 vuotta sitten
-
Multilingual Poetry Jam6 vuotta sitten
-
Leposykkeestä6 vuotta sitten
-
Blade Runner - 35 vuotta myöhemmin6 vuotta sitten
-
Kiirastorstain polku7 vuotta sitten
-
Yhdellä sanalla - InterNaPwoWriMo10 (1.4. - 3.4.2017)7 vuotta sitten
-
Vastaanottoa7 vuotta sitten
-
Heleyteen7 vuotta sitten
-
Feromonienhoitaja7 vuotta sitten
-
Osoitteenmuutos / A change of address8 vuotta sitten
-
168 vuotta sitten
-
Tanskalaisen dekkarin parhautta: Q-osasto8 vuotta sitten
-
-
nyljetyt ajatukset8 vuotta sitten
-
Prediksi Elche vs Real Sociedad 21 April 20159 vuotta sitten
-
-
Supersäikeet9 vuotta sitten
-
Loppu/muutto10 vuotta sitten
-
-
-
polku15 vuotta sitten
-
30. maaliskuuta 2013
26. maaliskuuta 2013
tervetuloa kirjailijaksi
Pasilan kirjastossa oli viime perjantaina tarjolla infotilaisuus esikoiskirjailijoille ja sellaisiksi tuloa tekeville. Lähdin valistuksen hengessä selvittämään mistä oli kyse.
Tilaisuuden aloitti kirjailijakaksikko Jarkko Tontti ja Sinikka Vuola, jotka olivat ottaneet asiakseen tulokkaiden henkisen preppauksen. Tontti ei suosittele kenelläkään suoraan päätoimiseksi kirjailijaksi heittäytymistä – vaikka on itse niin tehnytkin – ja kehotti pitämään työelämästä kiinni. Näkökulmassa on paljon järkeä, sillä taloudelliset realiteetit ja kirjailijapotentiaali selkeytynevät vasta pidemmällä tähtäimellä. Vuola painottikin kirjailijantyön pitkäjännitteisyyttä. Hän kehotti myös verkostoitumaan muiden kirjoittajien ja toimijoiden kanssa (oletan että tässä tarkoitettiin myös ammatillista eikä pelkästään kollegiaalista yhdentymistä) työn yksinäisen luonteen vuoksi ja tähdensi toisessa yhteydessä, että ”muista elää”. Tontti oli samoilla linjoilla, mutta myönsi kuitenkin että jokaisen pitää löytää oma tapansa luovia sosiaalisesti. Tämä tieto helpotti sisäistä introverttiäni.
Vuola oli sitä mieltä, ettei kannata pyöriä omassa estetiikassaan ja on syytä lukea mitä muut (aikalaiset) kirjoittavat. Tässä kohtaa tunsin piston sydämessäni. Lukeminen ON tärkeää, mutta olen ajatellut että kirjallisuus on ajatonta ja ettei trendeihin kannata liiaksi tuijotella. Vuolan puheista löytyi lievää ristiriitaisuutta: hänen mielestään työtä tehdään koko persoonalla, mutta että kirja ja kirjoittaminen ei saa olla identiteettikysymys, että kirjoittamisella ei ole eheyttävää vaikutusta. Tilaisuuden luonteen huomioiden koin väitteen melko holhoavaksi, mutta ehkä hänen oli vain tarkoitus tehdä pesäeroa ammatillisuuden ja psykologisten tavoitteiden välille. Tontti kertoi ettei kannata harhautua esikoiskirjailijahuumaan, koska esikoiskirjalija on mediaseksisäs ja saa paljon kritiikkejä kirjastaan. Tontti kaiketi puhui suuren kustantajan prosaisteista? Tajusin että oli kyse perspektiiviharhasta, mutta kumpi meistä katsoi hankalasta kulmasta, Tontti vai minä? Tai ehkä meidän mediaseurannassamme vain on perustavanlaatuisia eroja. Vuola varoitti kirjoittamasta ensimmäistä kirjaa uudestaan. Tontti lainasi vielä Peter Mickwitziä: ”Jokaisen tulisi istua valmiin käsikirjoituksen päällä vielä yhden vuoden”. Tähän käsitykseen yhdyn täysin.
Tilaisuuden aloitti kirjailijakaksikko Jarkko Tontti ja Sinikka Vuola, jotka olivat ottaneet asiakseen tulokkaiden henkisen preppauksen. Tontti ei suosittele kenelläkään suoraan päätoimiseksi kirjailijaksi heittäytymistä – vaikka on itse niin tehnytkin – ja kehotti pitämään työelämästä kiinni. Näkökulmassa on paljon järkeä, sillä taloudelliset realiteetit ja kirjailijapotentiaali selkeytynevät vasta pidemmällä tähtäimellä. Vuola painottikin kirjailijantyön pitkäjännitteisyyttä. Hän kehotti myös verkostoitumaan muiden kirjoittajien ja toimijoiden kanssa (oletan että tässä tarkoitettiin myös ammatillista eikä pelkästään kollegiaalista yhdentymistä) työn yksinäisen luonteen vuoksi ja tähdensi toisessa yhteydessä, että ”muista elää”. Tontti oli samoilla linjoilla, mutta myönsi kuitenkin että jokaisen pitää löytää oma tapansa luovia sosiaalisesti. Tämä tieto helpotti sisäistä introverttiäni.
Vuola oli sitä mieltä, ettei kannata pyöriä omassa estetiikassaan ja on syytä lukea mitä muut (aikalaiset) kirjoittavat. Tässä kohtaa tunsin piston sydämessäni. Lukeminen ON tärkeää, mutta olen ajatellut että kirjallisuus on ajatonta ja ettei trendeihin kannata liiaksi tuijotella. Vuolan puheista löytyi lievää ristiriitaisuutta: hänen mielestään työtä tehdään koko persoonalla, mutta että kirja ja kirjoittaminen ei saa olla identiteettikysymys, että kirjoittamisella ei ole eheyttävää vaikutusta. Tilaisuuden luonteen huomioiden koin väitteen melko holhoavaksi, mutta ehkä hänen oli vain tarkoitus tehdä pesäeroa ammatillisuuden ja psykologisten tavoitteiden välille. Tontti kertoi ettei kannata harhautua esikoiskirjailijahuumaan, koska esikoiskirjalija on mediaseksisäs ja saa paljon kritiikkejä kirjastaan. Tontti kaiketi puhui suuren kustantajan prosaisteista? Tajusin että oli kyse perspektiiviharhasta, mutta kumpi meistä katsoi hankalasta kulmasta, Tontti vai minä? Tai ehkä meidän mediaseurannassamme vain on perustavanlaatuisia eroja. Vuola varoitti kirjoittamasta ensimmäistä kirjaa uudestaan. Tontti lainasi vielä Peter Mickwitziä: ”Jokaisen tulisi istua valmiin käsikirjoituksen päällä vielä yhden vuoden”. Tähän käsitykseen yhdyn täysin.
=>
apurahat
,
halmesarka m
,
kantokorpi m
,
kirjailijaliitto
,
kirjailijat
,
kritiikki
,
kustantaminen
,
loki
,
luetuimmat
,
mickwitz p
,
ntamo
,
nvl
,
rintala a
,
sanasto
,
storm a
,
tapahtumat
,
tekijänoikeus
,
teos
,
tontti j
,
vuola s
24. maaliskuuta 2013
resan till det egna jaget
Liksom du skalar en lök
du tror att du går till det inre.
Du betalar för välbehag
betala tårarna med glädje!
Matroshka ler
och öppnas gång på gång
tills ögat kan inte nå trädet, tågan, ålder.
Eller man får nog av leken.
Men detta är bara strävan.
När sirenerna tjuter
spritter det osynliga rummet till
och flyttar sig en aning längre bort.
Rummet föder nya rum
som har eviga navelsträngar.
Blodet som rinner i hjärnan
vet ingenting om sig själv.
20. maaliskuuta 2013
talvipalatsi
Maisemia jättiläisen harteilta
Taiteen tyylikaudet paljastuvat klassikoista paitsi menneisyyteen myös tulevaan. Modernismin merkkiteos Talvipalatsi pitää sisällään postmodernismin siemenet.
Millä tavoin myyttisiin mittoihin kohotettua teosta tulisi lukea? Syntyykö kaanon aikalaiskritiikistä ja -tunnustuksesta, kirjallisuudentutkimuksen arvotuksesta vai kirjoittavien jälkipolvien kotialttarista?
Paavo Haavikon Talvipalatsia (1959) on pidetty suomalaisen modernismin huipentumana, joka Tommi Parkon (Runouden ilmiöitä) sanoin ”on vaikeudessa omaa luokkaansa”. Määrittely-yritykset voinee aloittaa anhavalaisen kuvallisen objektiivisuuden tavoittelemasta autenttisuudesta. Postmodernissa tulkinnassa taas nousee esiin fragmentaarisuus, vaihtuvat subjektit ja metarunous. Entäpä jos ”totuus” teoksen luonteesta sijoittuukin jonnekin muualle? Epiikan, lyriikan ja draaman keskiöön useiden tyylisuuntien kohtauspaikkaan? Entä jos kyse onkin Haavikon täysin omalakisesta synteesiin pyrkivästä runousopillisesta kokeilusta.
Osmo Hormia näkee kritiikissään Saavutus (Parnasso 4/1960) teoksen olennaisimpia luonteita: näytelmällisyys, metalyyrisyys, katkelmallisuuden kompositio, ajelehteminen kuvallisuuden ja impulsiivisten näkyjen välillä. Lukuohjeen Hormia noukkii negaation avulla: ”…ainekset ovat kaikki kotoisin meidän konkreettisesta maailmastamme, ne ovat reaalisia – – mutta niitä ei voi sijoittaa mihinkään. Lukija voi helposti tehdä sellaisen virheen, että yrittää niiden avulla selittää jotakin muuta kuin niitä itsestään.” Pätevä ohje runouteen ylipäätään, varsinkin Haavikkoon ja Talvipalatsiin.
Taiteen tyylikaudet paljastuvat klassikoista paitsi menneisyyteen myös tulevaan. Modernismin merkkiteos Talvipalatsi pitää sisällään postmodernismin siemenet.
Millä tavoin myyttisiin mittoihin kohotettua teosta tulisi lukea? Syntyykö kaanon aikalaiskritiikistä ja -tunnustuksesta, kirjallisuudentutkimuksen arvotuksesta vai kirjoittavien jälkipolvien kotialttarista?
Paavo Haavikon Talvipalatsia (1959) on pidetty suomalaisen modernismin huipentumana, joka Tommi Parkon (Runouden ilmiöitä) sanoin ”on vaikeudessa omaa luokkaansa”. Määrittely-yritykset voinee aloittaa anhavalaisen kuvallisen objektiivisuuden tavoittelemasta autenttisuudesta. Postmodernissa tulkinnassa taas nousee esiin fragmentaarisuus, vaihtuvat subjektit ja metarunous. Entäpä jos ”totuus” teoksen luonteesta sijoittuukin jonnekin muualle? Epiikan, lyriikan ja draaman keskiöön useiden tyylisuuntien kohtauspaikkaan? Entä jos kyse onkin Haavikon täysin omalakisesta synteesiin pyrkivästä runousopillisesta kokeilusta.
Osmo Hormia näkee kritiikissään Saavutus (Parnasso 4/1960) teoksen olennaisimpia luonteita: näytelmällisyys, metalyyrisyys, katkelmallisuuden kompositio, ajelehteminen kuvallisuuden ja impulsiivisten näkyjen välillä. Lukuohjeen Hormia noukkii negaation avulla: ”…ainekset ovat kaikki kotoisin meidän konkreettisesta maailmastamme, ne ovat reaalisia – – mutta niitä ei voi sijoittaa mihinkään. Lukija voi helposti tehdä sellaisen virheen, että yrittää niiden avulla selittää jotakin muuta kuin niitä itsestään.” Pätevä ohje runouteen ylipäätään, varsinkin Haavikkoon ja Talvipalatsiin.
=>
50-luku
,
barokki
,
carroll l
,
cervantes m
,
draama
,
fantasia
,
goethe j w
,
haavikko p
,
hormia o
,
julkaistua
,
kirjat
,
kritiikki
,
lindegren e
,
loki
,
luennat
,
modernismi
,
romantiikka
,
shakespeare w
,
surrealismi
,
wilde o
15. maaliskuuta 2013
niin, en minä ole ollut poissa
VII
niin, en minä ole ollut poissa, menin maan alle, tutkin etukäteen paikkoja valmiiksi koska kutina syntyy aivoissa eikä raapiminen ei tuo helpotusta,
sillä muisti on eräänlainen käymälä palaamme sinne aika ajoin tahdosta riippumatta kun tahtominen muuttuu sössimiseksi, pyrin sisään aukossa olevasta aukosta, löytääkseni lisää aukkoja: ensin meni jalat sitten pää, riittävätkö rahkeet? avainpiirteet joilla etsiä: punertava hohde, sellainen lämpöä johtava mitenkä
voin hoitaa lämmittämisen sillä aikaa? tämä oli niitä pitkiä iltoja jolloin ei ollut varma katsoiko jalkapalloa vai hidasta itsemurhaa, asiat joita olen kevyesti salaisiin kansioihini vuodattanut ne eivät ole diskurssin mukaisia lausumia, eivätkä kokemuksemme todellisuudesta vaan sanoin että ne kirjat mitä minä olisin kirjoittanut
on jo kirjoitettu tulin päätepisteeseen tulin siihen tulokseen että maanalainen elämä on rikasta ja monipuolista
niin, en minä ole ollut poissa, menin maan alle, tutkin etukäteen paikkoja valmiiksi koska kutina syntyy aivoissa eikä raapiminen ei tuo helpotusta,
sillä muisti on eräänlainen käymälä palaamme sinne aika ajoin tahdosta riippumatta kun tahtominen muuttuu sössimiseksi, pyrin sisään aukossa olevasta aukosta, löytääkseni lisää aukkoja: ensin meni jalat sitten pää, riittävätkö rahkeet? avainpiirteet joilla etsiä: punertava hohde, sellainen lämpöä johtava mitenkä
voin hoitaa lämmittämisen sillä aikaa? tämä oli niitä pitkiä iltoja jolloin ei ollut varma katsoiko jalkapalloa vai hidasta itsemurhaa, asiat joita olen kevyesti salaisiin kansioihini vuodattanut ne eivät ole diskurssin mukaisia lausumia, eivätkä kokemuksemme todellisuudesta vaan sanoin että ne kirjat mitä minä olisin kirjoittanut
on jo kirjoitettu tulin päätepisteeseen tulin siihen tulokseen että maanalainen elämä on rikasta ja monipuolista
13. maaliskuuta 2013
s 26
tuonenkulkija
kaavoitettu enkeli
lemmenjohtotorni
kvanttimaileri
karvanopsat
kansallisluisto
metajäte
7. maaliskuuta 2013
saksittua (schlegel)
Romanttinen runous on progressiivista universaalirunoutta. Sen tarkoitusperänä ei ole vain kaikkien runouden erillisten lajien jälleenyhdistäminen ja runouden saattaminen jälleen kosketuksiin filosofian ja retoriikan kanssa. Se haluaa, ja sen myös pitää milloin sekoittaa, milloin sulauttaa toisinsa runous ja proosa, nerous ja kritiikki, taiderunous ja luonnonrunous; sen on tehtävä runoudesta elävää ja seurallista, ja elämästä ja yhteiskunnasta runollista, runollistettava sukkeluus ja täytettävä ja kyllästettävä taiteen muodot kaikenlaisella sopivalla sivistävällä aineksella ja sielutettava ne huumorin käänteillä. Se kattaa kaiken, mikä vain on runollista; se ulottuu suurimmasta itseensä taas lukuisia järjestelmiä sisältävistä taiteen järjestelmistä aina siihen huokaukseen, siihen suudelmaan asti, jonka runoileva lapsi ilman mitään taiteellisia pyrkimyksiä laulaessaan antaa. ( - - )
3. maaliskuuta 2013
nid d'amour, pesässä ajattelen tomun
X
nid d'amour, pesässä ajattelen tomun sekasortoa, hullua eläintä
hetkeä jolloin sormi painaa ajastimen käyntiin
ja sinut on kutsuttu, sinua todella tarvitaan kunnes käyrä
syöksyy holtittomasti alas ja lempeä laiva todistaa
räjähdyksen, sitä muistoa kannan kuin jauhetta lusikassa
kuin hempeää punaista satiinia kotilon unessa
joka repeili tursaan lonkeroiden välissä, miten tähän oli tultu:
älä keskeytä hallitsijasi puhetta, älä jarruta kiihdytyksessä
sillä vammoillamme me rakastamme, virtauksen voimalla!
sillä hetkellä syöksähti vesi uomistaan, solmu kiemurteli
auki kuin paljastettu sielu, kuin ladatun aseen odotus
mitä sitten jos ovet kaikki aukaistiin, mitä sitten
jos jätteistä kasvoi hallitsemattomia tukehtumisen vuoria
ja liekki joka antoi lämpöä nyt poltti meitä
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)