martaat, hartaat vartaat
köyhyyden yössä käyden, köyden
-
-
Huomenna syksy ryntää päälle20 tuntia sitten
-
-
-
Sanankäytös1 kuukausi sitten
-
Liukkaalla maaperällä2 kuukautta sitten
-
Oodi koodia vastaan - Kapina (osa 1)3 kuukautta sitten
-
Vallan ongelma6 kuukautta sitten
-
1107251 vuosi sitten
-
Näin puhutteli Deleuzen Nietzsche1 vuosi sitten
-
-
-
-
-
-
KAVALA MAAILMA (sarjasta: Untako? osa 1)6 vuotta sitten
-
Leo Tolstoin viimeinen haastattelu - Arkistojen aarteita 26 vuotta sitten
-
The World’s Greatest Blackjack Book6 vuotta sitten
-
Frank McCourt, Seitsemännen portaan enkeli6 vuotta sitten
-
[tuli-savu] Särinä#9 : goes runomusaraati6 vuotta sitten
-
Kirjallinen vuoteni 20187 vuotta sitten
-
Giovanniby Fatimah Asghar7 vuotta sitten
-
easy methods to Be good at Essay composing8 vuotta sitten
-
Epälegenda8 vuotta sitten
-
Poetry jam: Back to Mascot8 vuotta sitten
-
Kazuo Ishiguro, kirjallisuuden Nobel-palkinto 20178 vuotta sitten
-
Yhdellä sanalla - InterNaPwoWriMo10 (1.4. - 3.4.2017)9 vuotta sitten
-
Epälineaarinen narratiivi9 vuotta sitten
-
Vastaanottoa9 vuotta sitten
-
Feromonienhoitaja10 vuotta sitten
-
Osoitteenmuutos / A change of address10 vuotta sitten
-
1610 vuotta sitten
-
Löytöretkue-chapbook10 vuotta sitten
-
-
nyljetyt ajatukset11 vuotta sitten
-
Prediksi Elche vs Real Sociedad 21 April 201511 vuotta sitten
-
-
Toinen jalka maassa – ja kuinkas sitten kävikään!11 vuotta sitten
-
Supersäikeet12 vuotta sitten
-
Loppu/muutto12 vuotta sitten
-
-
-
polku18 vuotta sitten
27. tammikuuta 2012
24. tammikuuta 2012
20. tammikuuta 2012
olet oman itsesi varjo
Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla ja lakata olemasta tämä kipu
Leif Färding
Leif Färding
Toistan: olet oman itsesi varjo, jonka hiljaisuudessa syön. Pyrit valoa päin, aistit kaiken itsesi ulkopuolisen, unohdat mitä merkitsee olla varjona valoissa, unohdat ettei valoa ole ilman omaa varjouttasi. Suo anteeksi, en osaa tuoda tähän mitään käsin kosketeltavaa. Se olisi väärin, sillä ei ole muuta kuin tämä mustavalkoisuus, missä kohtaa raja menee, sitä ei tiedä kukaan. Jos haluat ottaa jostain kiinni, minulla olisi pieni vinkki, mutta olkoon… väärä aika ja paikka. Varjojen maassa kaikki on kotonaan, millainen onnettomuus onkaan joutua tämän kirkkauden keskelle! Unohtaa itsensä, unohtaa miten väliaikaista,
16. tammikuuta 2012
taman lauluja
En voi olla miettimättä millaisen vastaanoton Sirkka Seljan kolmas kokoelma Taman lauluja (1945) on ilmestyessään saanut. Voisin kuvitella että mittapuun ollessa mitallisen ja sointuvan klassisen runouden tämä teos on tuomittu epärunoudeksi, mutta ehkäpä kulttuuri-ihmisilläkin on ollut muuta ajateltavaa sodan jälkeen. Kaiketi kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen modernistinen runokokoelma, ellei sitten 1920-luvun Tulenkantajien futuristista ja vitaalista romantiikkaa halua sellaisena pitää.
Ensimmäisen runon (Syvyyden laulu) jälkeen kirja jakautuu kahteen osaan: Taman laulut (31) ja Ystäville (8 runoa). Tama on nuori nainen, jonka voisi tulkita joutuneen Muukalaisen hyväksikäyttämäksi. (Ensi)rakkautta on kuitenkin ollut, ainakin Taman puolelta. Kyseessä on eräänlainen runotarina (vrt. Juuli Niemi: Tara 2003), jossa kukin runo tuo aina hieman uutta tietoa ja erilaisia näkökulmia dramaattiseen asetelmaan. Taman (vrt. ruots. tam, tama= kesy, kesytetty) naiseus rinnastuu matkan varrella mm. syvän kaivon viisauteen, meren valkoiseen hiekkaan joka odottaa ja ottaa vastaan, tuuleen taipuvan oksan rakkauteen jne. Tama vaikuttaa olevan luontoäidin vertauskuva: ”Tama on näkymättömän voiman näkyväksituleminen. / Näkymätön voima panee vedet liikkeelle ja pensaat kukkimaan.” Tama on meri ja kuu, Tama on meri jossa syvyys itkee, Taman sydän on vuori. Ja ennen kaikkea: ”Tama, murhaajatar, missä on sinun pieni poikasi? / Vedestä nyyhkyttävät Taman laulut: / Meissä on sinun pieni poikasi.”
Ensimmäisen runon (Syvyyden laulu) jälkeen kirja jakautuu kahteen osaan: Taman laulut (31) ja Ystäville (8 runoa). Tama on nuori nainen, jonka voisi tulkita joutuneen Muukalaisen hyväksikäyttämäksi. (Ensi)rakkautta on kuitenkin ollut, ainakin Taman puolelta. Kyseessä on eräänlainen runotarina (vrt. Juuli Niemi: Tara 2003), jossa kukin runo tuo aina hieman uutta tietoa ja erilaisia näkökulmia dramaattiseen asetelmaan. Taman (vrt. ruots. tam, tama= kesy, kesytetty) naiseus rinnastuu matkan varrella mm. syvän kaivon viisauteen, meren valkoiseen hiekkaan joka odottaa ja ottaa vastaan, tuuleen taipuvan oksan rakkauteen jne. Tama vaikuttaa olevan luontoäidin vertauskuva: ”Tama on näkymättömän voiman näkyväksituleminen. / Näkymätön voima panee vedet liikkeelle ja pensaat kukkimaan.” Tama on meri ja kuu, Tama on meri jossa syvyys itkee, Taman sydän on vuori. Ja ennen kaikkea: ”Tama, murhaajatar, missä on sinun pieni poikasi? / Vedestä nyyhkyttävät Taman laulut: / Meissä on sinun pieni poikasi.”
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)
